Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen kirjoittaa Iltalehden vieraskynässä, ettei Suomen puolustus ole niin valmis kuin julkisessa keskustelussa usein annetaan ymmärtää.
Vanhasen mukaan Suomella on edelleen monia vahvuuksia, kuten suuri sodan ajan vahvuus, laaja reservi, vahva tykistö, modernit ilmavoimat ja korkea maanpuolustustahto. Hänen mukaansa nämä luvut eivät kuitenkaan yksin kerro puolustuksen todellisesta kestävyydestä.
Vanhanen arvioi, että Suomen puolustuspolitiikassa on syntynyt kuilu imagon ja todellisen toimintakyvyn välille. Hänen mukaansa taustalla on pitkään jatkunut alimitoitettu rahoitus, joka on kasvattanut investointivelkaa ja jättänyt puolustuksen liian niukoille resursseille.
Tämä näkyy Vanhasen mukaan myös hallinnossa. Hän huomauttaa, että Suomen puolustusministeriö on henkilöstöltään hyvin pieni suhteessa sen vastuisiin, vaikka Suomi valvoo pitkää Venäjän-vastaista rajaa ja toimii Naton etulinjassa. Vanhanen pitää järjestelmää alimitoitettuna ja varoittaa, että jo yksittäisten avainhenkilöiden poissaolot tai uupuminen voivat heikentää toimintaa.
Sama ilmiö näkyy Vanhasen mukaan Puolustusvoimien henkilöstötilanteessa. Hänen mukaansa upseerien työmäärä on kasvanut ja kantahenkilökuntaa on liian vähän. Hän liittää tilanteen 2010-luvun puolivälin puolustusvoimauudistukseen, jota hän pitää virheenä.
– Uudistus perustui oletukseen vakaasta turvallisuusympäristöstä ja keskittyi kustannusten sopeuttamiseen, ei puolustuskyvyn vahvistamiseen. Varuskuntia lakkautettiin ja henkilöstöä vähennettiin juuri ennen kuin Venäjä osoitti Ukrainassa, että Euroopan turvallisuusjärjestys oli muuttunut pysyvästi. Tämän seurauksena Suomeen rakennettiin järjestelmä, joka toimii tehokkaasti rauhan aikana mutta joutuu nyt ylivenymään jatkuvassa poikkeustilassa, hän kirjoittaa.
Väestönkehitys haasteena
Vanhanen nostaa esiin myös väestökehityksen. Hänen mukaansa syntyvyyden lasku ja varusmiespalveluksen keskeytykset kaventavat reservipohjaa jo lähivuosikymmeninä. Ensimmäiset selvät vaikutukset näkyvät hänen arvionsa mukaan 2030-luvun alussa, ja 2040-luvulla kyse voi olla koko järjestelmän kantokyvystä.
– Tämä tarkoittaa, että meillä on noin 10-15 vuotta aikaa muuttaa järjestelmää ennen kuin se alkaa rapautumaan.
Hänen mukaansa Suomessa ei voida enää nojata vain nykyiseen massareservimalliin, vaan maanpuolustuksen järjestelmää on arvioitava laajemmin. Vanhanen nostaa esiin naisten roolin sekä siviilipalveluksen uudistamistarpeen osana kokonaisturvallisuutta.
Vanhanen arvioi myös, ettei Eurooppa ole kokonaisuutena valmis pitkään sotaan. Varastot ovat hänen mukaansa ohuet, tuotanto hidasta ja toimitusajat pitkiä samaan aikaan, kun Venäjä on siirtynyt kulutussodan talouteen. Siksi Suomen ei hänen mukaansa pitäisi nojata liikaa oletukseen nopeasta ulkopuolisesta avusta.
– Meidän on varauduttava tilanteeseen, jossa aikaa ei ole ja jossa oma suorituskyky ratkaisee enemmän kuin oletukset muiden avusta, hän kirjoittaa.
Vanhanen korostaa, että todellinen puolustuskyky ei synny vain kalliista järjestelmistä, vaan kyvystä sietää Ukrainan sodan kaltaista pitkäkestoista kulutusta. Hänen mukaansa ilmavoimat ja tykistökin menettävät merkitystään, jos ammuksia, varaosia ja ihmisiä ei ole riittävästi.
– Suorituskyky ilman kestävyyttä on hetkellinen illuusio. Jos reservipohja ja kantahenkilökunta ohenevat liikaa, puolustuksemme selkäranka murtuu heti, kun sota pitkittyy yli muutaman kriittisen viikon.
Puolustuksen rahoitusta ei ole Vanhasen mukaan ratkaistu kestävästi.
– Lisäpanostukset katetaan pitkälti velalla, mikä on kestämätön tie pysyvälle menotasolle. Puolustus ei ole kertaluonteinen hankinta vaan pysyvä kustannus, eikä Nato-jäsenyys poista tätä ongelmaa, hän toteaa.
– Epämiellyttävät tosiasiat ovat muistutus siitä, ettei Suomen puolustusta voida kehittää pienin korjausliikkein. Siksi puolueiden pitäisi solmia uusi yhteiskuntasopimus, jossa puolustus nostetaan pysyvästi samalle tasolle kuin muutkin hyvinvointivaltion keskeiset rakenteet.
Vanhanen toteaa, että Ruotsissa tällainen on jo tehty.
– Ilman laajaa parlamentaarista sitoutumista riskinä on tempoilu, joka heikentää puolustuskykyämme hetkellä, jolloin siihen ei ole varaa.
LUE MYÖS:
Tutkijoiden skenaariossa Liettua antautuisi Venäjälle 90 päivässä