Verkkouutiset

Suomen ja Venäjän liput. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Suomi-Venäjä-seuran valtiontuki lakkautetaan, sai aiemmin jopa 486000 euroa vuodessa

Ministerin mukaan seuran rahoitukselle ei ole enää perusteita.

Hallitus lakkauttaa valtiontuen kokonaan Suomi-Venäjä -seuralle. Asiasta kertoi tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) eduskunnassa torstaina.

– Seuran rahoitus lakkaa ensi vuonna kokonaan. Ei ole perusteltua tai oikein jatkaa ystävyysseuran toimintaa julmaa hyökkäyssotaa käyvän valtion kanssa. Tämä asia korjataan jo ensi vuoden talousarviossa, Multala sanoi.

Aiemmin seuran saama avustus on ollut jopa 486 000 eli lähes puoli miljoonaa euroa vuodessa. Vuosina 2015–2022 seura on saanut veronmaksajien tukea noin 10,6 miljoonaa euroa.

Päätöksen tuen lakkauttamisesta tekee lopullisesti eduskunta samalla, kun se äänestää hallituksen ensi vuoden budjettiesityksestä.

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan päätös tuen lakkauttamisesta on oikea.

– Suomi-Venäjä-seuran julkinen rahoittaminen ei ole oikein nykyisessä maailmantilanteessa. Venäjä käy yhä laitonta sotaa Ukrainaa ja koko läntistä yhteisöä vastaan, Heinonen sanoo tiedotteessaan.

Heinosen mukaan on erityisen tärkeää, että samassa hetkessä Suomi jatkaa entistä vahvemmin Ukrainan tukemista. Hallitus päätti keskiviikkona jo 19. puolustustarvikeapulähetyksestä Ukrainaan.

– Suomen täytyy jatkaa Ukrainan tukemista myös sodan pitkittyessä. Hallituksen päätös seistä yhä täysin Ukrainan takana on Suomen kannalta ainoa oikea, Heinonen päättää.

Suomi-Venäjä -seura on poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka kertoo tavoitteekseen maiden välisen kulttuurin ja yhteistyön edistämisen. Seuran hallituksen puheenjohtajana toimii Diana Seppä ja vt. toiminnanjohtajana Riku Savonen.

LUE MYÖS:
TE: Suomi-Venäjä-seura kerryttänyt miljoonaomaisuuden veronmaksajien rahoilla
TE: Suomi-Venäjä-seura käyttänyt väärin valtion tukea

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)