Kesää on vielä jäljellä, mutta syksy tekee jo tuloaan. Siitä tulee suomalaisille turhauttavaa aikaa. Istuva hallitus on näyttönsä antanut ja siltä osin peli on menetetty. Vaikka kansalaiset tuntevat jo talouden kylmät tuulet konkreettisesti arjessaan, meillä joudutaan valitettavasti odottamaan seuraavaa hallitusta, joka voi kääntää Suomen suunnan.
Suomi on kulkenut kriisistä toiseen. Näköpiirissä on myös uusia kriisejä, joihin varautuminen on entistä vaikeampaa, koska Suomi ajaa jo jouset pohjassa. Maa on velkaantunut paitsi kriisien hoitamisen myös tolkuttoman tuhlauksen takia. Istuvan hallituksen vakiovastaus kaikkiin kysymyksiin on ottaa lisää velkaa. Suomalaiset ovat kuitenkin fiksuja. Vaalivoittoja ei voi ostaa jakamalla rahaa kaikille ja kaikkialla.
Talouden ongelmamme on syvä. Finanssikriisi vuonna 2008 kohteli meitä kaltoin, mutta etenkin siitä toipuminen osoittautui ongelmalliseksi. Kun verrokkimaat lähtivät uuteen kasvuun, me kerta kaikkiaan putosimme kelkasta. Emme olleet toipuneet finanssikriisistä koronan iskiessä. Korona ei ole vielä ohi, mutta vuoden vaihteen tienoilla monet ekonomistit alkoivat optimistisesti arvella, että kriisistä olisi taloudellisessa mielessä selvitty ja edessä olisi kasvua – ehkä kivuliasta – mutta kasvua kuitenkin.
Se olisikin perin tarpeellista, sillä olemme hädin tuskin selvinneet menetetystä vuosikymmenestä, jolloin kasvua ei saatu lainkaan. Optimismilta lienee kuitenkin pudonnut pohja, kun Venäjä aloitti brutaalin tuhoamissodan Ukrainassa. Sen vaikutukset osuvat kivuliaasti myös meihin ja näkyvät erityisesti ensi syksyn ja talven aikana tavallisen kansalaisen arjessakin etenkin nousevina ruuan ja energian hintoina. Inflaatio on kiihtynyt ja valtionlainojen koron nousu syö julkisista budjeteista lopunkin hapen.
Meidän on palautettava mieliin mistä hyvinvointi rakentuu. Mikään maa – mutta etenkään kivuliaasti kasvava ja kriisistä toiseen purjehtiva Suomi – ei voi elää niin, että puolet kansasta saa tulonsiirtoja ja vain harvat maksavat lystin. Emme voi elää niin, että meillä on lähes seitsemän prosentin tasolle juuttunut kova työttömyyden ydin, vaikka yritykset kärsivät kasvua rajoittavasta työvoimapulasta. Hallituksen linja-autossa on mopon moottori, vaikka jokainen tietää, että tehoja tarvitaan enemmän.
Hyvinvointi syntyy työstä ja taloudellisesta toimeliaisuudesta. Kasvuun tarvitaan lisää työtä tai parempaa tuottavuutta. Jälkimmäisen kannalta huolestuttavaa on, että tutkimus- ja tuotekehityksemme vähenee ja koulutustasomme hiipuu. Työikäisen väestön määrä vähenee, eikä osaavaa työvoimaa ole tarjolla ulkomailtakaan. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, mutta meillä ei ole varaa haalia tänne sosiaaliturvan varaan jääviä siirtolaisia tai jakaa rahaa maailmalle erilaisiin maailmanparannushankkeisiin. Tällaiseen toimintaan käytettävät eurot ovat nyt velkaa.
Lähtökohtana pitää olla, että jokainen kansalainen on ensisijaisesti itse vastuussa omasta ja perheensä hyvinvoinnista ja toimeentulosta. Emme voi jakaa kolmannesta valtion budjetista tulonsiirtoina etenkään nyt, kun kasvu sakkaa ja maksajat vähenevät. Sosiaaliturvaa on uudistettava. Meillä pitää olla joko vähemmän tukien saajia tai matalampia tukitasoja. Matalimmat tukitasot ovat kuitenkin jo nyt niin alhaisia, ettei niitä olisi syytä juurikaan leikata. Sosiaaliturva on tarkoitettu niille, jotka eivät kykene itseään elättämään. Kun tukia saavat myös muut, on kysymys vapaamatkustajuudesta. Siihen meillä ei ole varaa. Olemme tilanteessa, jossa kaikkien kynnelle kykenevien panosta tarvitaan.
Suomen ongelma ei ratkea menoja leikkaamalla, vaikka priorisointiakin pitää tehdä. Veronmaksajien rahoja pitää käyttää viisaasti ja karsia vähemmän tärkeitä menoja. Olennaista kuitenkin on, että Suomi saadaan toimimaan. Se edellyttää asennemuutosta. Meidän on opittava taas arvostamaan työtä ja yrittäjyyttä, koska viime kädessä niistä hyvinvointimme rakentuu. Kasvua ja tuottavuutta on vaikea saavuttaa, jos osaamisemme rapautuu ja tutkimus- ja tuotekehitys laiminlyödään. Loputtomasti ei voi vain juosta kovempaa. On tehtävä asioita fiksummin.
Suomen kehittyminen köyhästä maatalousmaasta rikkaaksi länsimaaksi vain muutamassa vuosikymmenessä oli menestystarina. Nyt olemme kuitenkin osin maailman melskeiden ja osin omien toimiemme myötä kadottaneet otteemme. Yhteiskunta, joka ei kykene tarjoamaan mahdollisuuksia ja uskoa tulevaan, muuttuu kylmäksi ja synkäksi dystopiaksi. Meidän on rakennettava Suomi uudestaan.
Kuten sanottu, tämä hallituskausi on menetetty. Ainoa kohtuullinen toive Sanna Marinin punavihreälle hallitukselle on, ettei syömävelkaa enää loppukauden aikana lisättäisi, eikä kansan tuomiota yritettäisi välttää sillä, että suosiota ostetaan velkaeuroja jakamalla. Se ei toimi, mutta se syventää osaltaan kriisiämme. Eduskuntavaalien jälkeen Suomeen tarvitaan vastuullisten voimien hallitus, joka laittaa Suomen kuntoon. Siinä työssä suomalaiset on pidettävä mukana. Meidän pitää myös oppia uudestaan arvostamaan työtä ja yrittäjyyttä.
Suomi on tienhaarassa. Voimme jatkaa kurjistumista, kunnes viimeinen sammuttaa valot. Toinen vaihtoehto on, että teemme uudistuksia ja ohjaamme Suomen takaisin oikealle raiteelle. Tästä kansalaiset ensi keväänä viime kädessä päättävät.
