Verkkouutiset

Suomi on jäämässä jälkeen muista Pohjoismaista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Suomi on jäänyt rajusti Ruotsista jälkeen”

Kilpailukyky muihin Pohjoismaihin verrattuna on heikentynyt huomattavasti vuosikymmenen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen talous on viimeisen 15 vuoden aikana jäänyt rajusti Ruotsista jälkeen, varoittaa vuorineuvos Jorma Eloranta.

Eloranta viittaa viestissään Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen, jossa todetaan, että Suomen talouden suorituskyky ei riitä hyvinvointivaltion ylläpitämiseen. Pääkirjoituksen mukaan Suomi on hiljalleen jäämässä yhä enemmän Ruotsin tahdista.

Vuorineuvos huomauttaa, että Suomen tahti on kuitenkin kaukana hiljaisesta. Puhe hiljalleen jäämisestä onkin hänen mukaansa ”hyssyttelyä”, ja oikea tilanne on raju.

– Bruttokansantuotteemme olisi ollut melkein 23 prosenttia eli 53 miljardia euroa suurempi vuonna 2022, jos talous olisi kehittynyt kuten Ruotsissa, Eloranta kirjoittaa Twitterissä.

Vuoden 2010 jälkeen Suomen kilpailukyky suhteessa muihin Pohjoismaihin ja etenkin Ruotsiin onkin heikentynyt. Myös julkisen talouden tasapaino sekä työn tuottavuus ovat heikentyneet sekä  syntyvyys ja työikäisten määrä ovat kääntyneet laskuun.

Eloranta huomautti jo tammikuussa, että myös Suomen teollisuuden tuottavuuskehitys on heikko suhteessa muihin Pohjoismaihin ja koko EU:hun. Tämä selittää myös palkkaneuvotteluissa syntyneitä hankaluuksia, kun vaaditut palkat eivät vastaa työn tuottavuutta.

Tuottavuuden parantamiseksi tarvittaisiinkin panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Tällaiset investoinnit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana vähentyneet, vaikka bruttokansantuotteen kasvu on riippuvainen tällaisista investoinneista.

– Kyse on Suomen houkuttelevuudesta investointimaana ja myös kuinka tuottavia investointeja osaamme tehdä Suomeen, Eloranta toteaa.

LUE MYÖS:
”Tämä kuva kertoo paljon” – Näin Ruotsin talous on karannut Suomelta (VU 19.1.2023)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)