”Suomi kantaa vastuunsa liittokunnan pelotteesta”

Kokoomuksessa arvioitiin jo kauan sitten, että Natolle ei ole todellisia vaihtoehtoja.
Ruotsalaisotilas harjoitteli droonien käyttöä Gotlannissa toukokuussa. / NATO
Ruotsalaisotilas harjoitteli droonien käyttöä Gotlannissa toukokuussa. / NATO

Kokoomus on ollut pitkään turvallisuuskysymysten edelläkävijä niin puolustuksessa, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kuin sisäisessä turvallisuudessakin, arvoi puolueen puolustuspolitiikan verkoston puheenjohtaja Elina Riutta.

– Kokoomuksessa nähtiin jo kauan sitten, että Naton puolustusliitolle ei ole todellisia vaihtoehtoja, ja kokoomus piti Nato-jäsenyyden tavoitteenaan vuosien ajan ennen kuin kansa päätti, että aika on kypsä, Riutta kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa vaikeitakin aiheita pitää pystyä käsittelemään.

– Kun tuli aika irtautua Ottawan sopimuksesta, johon toki alkuunkaan ei olisi tullut liittyä, niin kokoomus edisti korjausliikettä. Nytkin kun puhutaan niinkin merkittävästä asiasta kuin ydinaseet, emme vastuunkantajapuolueena ole väistelleet tabun edessä, vaan menemme Suomen turvallisuus edellä, Elina Riutta sanoo.

Hän huomauttaa, että viime aikoina joissain puolueissa on nähty irtiottoja poliittisten irtopisteiden toivossa. Näin etenkään turvallisuusteemoissa ei tulisi Riutan mukaan olla, koska konsensushakuisuus on eri asia kuin periaatteellinen erimielisyys.

– Meidän tulee ensisijaisesti huolehtia kansalaistemme turvallisuudesta, ja Naton jäsenenä kannamme vastuumme myös liittokunnan yhteisestä puolustuksesta ja pelotteesta. Emme voi lähteä haihattelemaan utopioilla. Kaikkihan me toivomme maailmaa, joka olisi ydinaseeton ja ettei sotiakaan olisi, Elina Riutta toteaa.

Hän toivoo puolueen tuovan jatkossakin esille turvallisuuteen liittyviä teemoja.

– Vuosina, joina maailmanjärjestystä muokataan uudelleen, uudistuskyky ja ajanhermolla pysyminen on entistäkin tärkeämpää, jotta pystymme reagoimaan nopeasti niin ulkoisiin kuin oman yhteiskuntamme muutoksiin, Elina Riutta sanoo.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos