Tampereen naapurustossa sijainnut Hatanpään kartano käsitti liki 1[nbsp]500 hehtaaria metsä- ja viljelysmaata rantoineen, jota viimeiset vuosikymmenet hallitsi Nils Idmanin perhe. Kun Nils Idmanin (1858-1944) pankin ja hyväuskoisten kumppaneiden kustannuksella tekemät rikokset paljastuivat ja hänet tuomittiin vankeuteen vuonna 1913. Näin Tampereen kaupungin onnistui sada haltuunsa todellinen kultakimpale. Hatanpään alueelle rakennettiin vuosisadan mittaan kymmenen kaupunginosaa.
Tampereen seudun rikkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt tunsivat hyvin toisensa ja kaveerasivat niin työ- kuin vapaa-aikoinaan. Kartanon haltijan ja liikemiehen Nils Idmanin ei ollut vaikeata nousta Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin johtajaksi samalla, kun hänen omistamansa liikeyritykset tahkosivat rahaa.
Esimerkiksi Hatanpään tiilitehdas toimitti 800[nbsp]000 tiiltä Raatihuoneen rakentamiseen ja miljoona tiiltä myytiin Pitkäniemen mielisairaalan työmaalle.
Kartanonsa maille Idman rakennutti kaksi arvokasta kartanorakennusta. ”Idmanin huvilaan” Louis Sparren perustama Iris-keramiikkatehdas suunnitteli ja valmisti kahdeksan huonetilan huonekalut. Sekä tilaaja että maineikas Iris elivät menestyksessään suurpiirteisesti. Iris kaatui vain viisi vuotta toimittuaan, ja tilaajan eli kartanon talouskunto paljastui myöhemmin. Hienojen rakennusten tausta osoittautui ekonomialtaan tyhjäksi korttitaloksi.
Tietokirjailija Ari Järvelä kuvailee Idmanin perheen auvoista elämää hienon dokumenttimateriaalin voimalla. Ytimen tarinalle tarjoaa paljolti Nilsin vaimon Annan (1862-1950, os. Alftan) 33 vuoden aikana kirjoittamat tunnontarkat päiväkirjat. Erilaiset perhe- ja seurapiirikekkerit, matkat ja hankinnat antavat kuvan, ettei piilevä vararikko ollut este yltäkylläiselle elämälle. Kun totuus kymmenen vuotta kestäneestä Nilsin ”toimeliaisuudesta” paljastui, oli se niin perheelle kuin ympärillä liihotelleille järkytys.
Rangaistavaa: hyväuskoisuus
Tarina Suomen suurimmasta talousrikoksesta johtaa kysymykseen. Ketkä olivat konnia, ketkä hyväuskoisia hölmöjä? Lukijan on se pääteltävä. Ari Järvelä antaa siihen mainiot eväät ilman tuomiota 110 vuotta myöhemmin, mutta kysyy, mahtoivatko kaikki väärin tehneet saada tuomion.
Nils Idman oli oman hyväuskoisuutensa uhri. Hän palkitsi työtekijöitään ja auttoi pulaan joutuneita. Tilaisuus kuitenkin teki hänestä kirjaimellisen varkaan. Voisi olettaa kaiken alkaneen mitättömän, tilapäisen ongelman ratkaisusta. Toimintatavasta tuli pysyvä kuin huumeiden käyttäjällä – ”tämän jälkeen lopetan, ihan varmasti”.
Idman hyödynsi pankkinsa kassaholviin talletettuja vakuuksiksi jätettyjä arvopapereita, joita hän käytti omina vakuuksina esimerkiksi hankkiessaan luottoja muista pankeista. Hän väärensi myös SYP:n talletustodistuksia ja vekseleitä, joilla hän pitkitti ja kasvatti ennustettavissa ollutta katastrofia.
Kun paljastuneeseen rikossarjaan etsitään syitä, yksi niistä liittyy Idmanin itsensä luonteenlaatuun. Hän oli tamperelaisen hyvä veli -verkoston esimerkkitapaus. Kaikki olivat tiettyyn rajaan saakka toinen toistensa kavereita ja sopivissa tilanteissa toisaalta ovelia juonittelijoita.
Tampereen Kauppakadusta oli kasvanut sen ajan Aleksanterinkatu, jossa pullistelevat pankit kilpailivat mutta samalla nojailivat toinen toisiinsa. Asiakkaita haalittiin ja heidän kanssaan veljeiltiin. Idmanilla itsellään oli luottamustehtäviä, jotka antoivat valtaa, ja jota saattoi hyödyntää.
Hyväuskoinen pankinjohtaja joutui kierteeseen samalla, kun hänellä oli kroonisena optimistina liian suuri usko asiakkaittensa lupauksiin. Kun rikosten paljastuminen oli lähellä, hän kiristäen tai uhkaillen vippasi viattomilta yhteiskumppaneiltaan varoja, jotka hävisivät kuin tuhka tuuleen. Painostus vaikutti, viisaat kieltäytyivät.
Lopulta sekä pankki että viranomaiset heräsivät, mutta liian myöhään. SYP menetti lähes kolmen vuoden tuloksen, muut enemmän. Hinta oli suuruudeltaan yli kymmenesosa suurruhtinaskunnan vuosibudjetista.
Kertomuksen takana: tyttärentyttären tytär
Ne, jotka kävivät viime vuosikymmenen kuluessa tamperelaisessa Tiiliholvi-ravintolassa, muistanevat entisen kassaholvin kalterien takana olleet esineet, jotka liittyivät talossa toimineen SYP:n konttorin johtajan rikoksiin. Nyt Idman on vapautettu noidenkin kaltereiden takaa. Hänestä on vielä valokuva muistona menneistä ravintolan seinällä.
Nils Idmanin vankeutta kesti seitsemän vuotta, kunnes tasavallan presidentti K.J. Ståhlberg hänet armahti. Vielä 24 vuotta vankeudesta toipunut Idman sai elää perheensä parissa mutta julkisuuden tuomitsemana ja pimennossa. Vaimonsa Anna piti tarkkaa päiväkirjaa ja tallensi suuren määrän valokuvia. Koko materiaali oli vuosikymmenet Nilsin ja Annan tyttärentyttären tytär Katri Schweitzerin hallussa Hollannissa, joka ne luovutti Ari Järvelän käyttöön ja julkaistavaksi.
Suomen suurin puhallus oli mammuttimainen talousrikos, johon liittyi myös hyvää. Yksipuolisen ja tuomitsevan katsantokannan rinnalle on syntynyt myös toisenlainen näkökulma. Idmanin puliveivaukset edesauttoivat pulaan joutumassa oleville yrityksille ainakin hetkellistä pelastusta.
Ari Järvelä: Idman. Valoa vaiettuun häpeään. Nils ja Anna Idmanin yhteinen matka 1885-1944. Warelia 2021.
