Suomen järvet hyvässä tai erinomaisessa tilassa

Rehevöityminen on edelleen suurin ongelma.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ympäristöministeriön tuore arvio Suomen pintavesien ekologisesta tilasta osoittaa, että järviemme pinta-alasta 87 prosenttia ja jokivesistämme 68 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa tilassa.

Rehevöityminen on edelleen suurin ongelma. Sisävesien tila ei ole muuttunut merkittävästi vuodesta 2013, joskin paikoin on havaittavissa lievää paranemista. Suomenlahden tila on parantunut, mutta rannikkovesien tila ei ole pääosin saavuttanut hyvää tilaa. Pohjavesien riskit eivät ole lisääntyneet.

Alustavassa arviossa on mukana 6[nbsp]875 järvi-, joki- ja rannikkovesimuodostumaa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eli ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus selvittävät yksittäisten tilamuutosten syitä alkusyksyn aikana.

Suuret järvet ja erityisesti Pohjois-Lapin vesistöt ovat ekologiselta tilaltaan pääosin hyviä tai erinomaisia. Sen sijaan maamme pienet järvet kärsivät rehevöitymisestä ja virtavedet liettymisestä. Keinotekoisten tai voimakkaasti muutettujen vesien tilaa ei ole vielä arvioitu.

Suomenlahden tilassa on havaittavissa paranemista vesiensuojelutoimien ja etenkin Pietarin tehostuneen jätevedenpuhdistuksen ansiosta. Hyvässä tilassa olevat rannikkoalueet keskittyvät Pohjanlahdelle.

Pohjavesien riskialueiden määrä on pysynyt melko samana edelliseen arvioon verrattuna. Arvioiduista 3[nbsp]800 pohjavesialueesta yhdeksän prosenttia on riskialueita, joissa ihmistoimintojen riskitekijät uhkaavat hyvän tilan saavuttamista.

Riittävät tiedot riskin ja tilan arvioimiseksi puuttuvat noin neljässä prosentista pohjavesialueita ja näiden määrä on hieman lisääntynyt.

Vesien tila arvioidaan kaikissa EU-maissa joka kuudes vuosi. ELY-keskukset ovat laatineet alueensa vesien tila-arviot, joiden pohjalta Suomen ympäristökeskus on laatinut valtakunnallisen yhteenvedon vesien tilasta vuosina 2012–2017 kerättyjen aineistojen pohjalta. Edellinen Suomen vesien tila-arvio tehtiin vuonna 2013.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)