Työllisten määrä kasvoi Suomessa elokuussa vuodentakaisesta, ja ekonomistien mukaan luvut viittaavat siihen, että työmarkkinoiden heikoin vaihe voi olla jäämässä taakse.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 2,628 miljoonaa eli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 262 000, mikä oli 5 000 vähemmän kuin elokuussa 2025.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 75,9 prosenttia ja 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku 10,1 prosenttia.
Suomen ekonomien pääekonomisti Elias Erämaja pitää lukuja rohkaisevina, vaikka varoittaa tekemästä yhden kuukauden perusteella liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
– Elokuun luvut vahvistavat käsitystä siitä, että työmarkkinoiden pohja on jäämässä taakse. Työllisiä on enemmän kuin vuotta aiemmin. Yksi kuukausi ei vielä takaa pysyvää käännettä, mutta tämä on jälleen lupaava merkki, Erämaja sanoo tiedotteessa.
Myös Suomen yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom arvioi viime vuoden lopulla alkaneen talouskasvun alkavan näkyä työmarkkinoilla. Hänen mukaansa teollisuuden vahvat vientiluvut ja kuluttajakysynnän elpyminen ovat rohkaisseet yrityksiä palkkaamaan uusia työntekijöitä.
– On valtavan hyvä uutinen, että työllisten määrä kääntyi viimein kasvuun, Ohlsbom sanoo.
Työvoiman määrä kasvoi
Tilastokeskuksen mukaan työvoimaan kuului elokuussa 30 000 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevien määrä puolestaan väheni 29 000.
Erämajan mukaan tämä tekee työllisyysluvuista erityisen myönteisiä, sillä työttömyyden lasku ei selity sillä, että ihmisiä olisi siirtynyt työvoiman ulkopuolelle.
– Työttömyyden vähenemiseen ei liity työvoiman supistumista. Päinvastoin työvoima on kasvanut, ja työllisten määrä on kasvanut vielä enemmän. Tämä on lupaavaa.
20–64-vuotiaiden kausitasoittamaton työllisyysaste oli elokuussa 77,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 76,2 prosenttia. Työttömyysaste oli 15–74-vuotiailla 9,1 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 9,3 prosenttia.
Erämaja arvioi työllisyyden paranemisen voivan tukea myös kotimaista kulutusta. Suomen talous on kasvanut alkuvuonna, mutta yksityinen kulutus on pysynyt vaisuna ja kotitalouksien säästäminen korkealla.
– Pelkkä ostovoiman elpyminen ei riitä, jos oma työpaikka huolettaa. Jos työmarkkinoiden elpyminen jatkuu, se voi vahvistaa kulutusta ja auttaa talouskasvua leviämään nykyistä laajemmalle, Erämaja sanoo.
Öljyn hinnan nousu uhkaa käännettä
Ohlsbom nostaa työmarkkinoiden kehityksen suurimmaksi riskiksi Iranin sodan ja sen seurauksena nousseen öljyn hinnan. Hänen mukaansa pitkittyvä konflikti Persianlahdella ja epävarmuus Hormuzinsalmen tilanteesta voivat lisätä laajempia hinta- ja korkopaineita.
Korkea energian hinta kasvattaa monien yritysten kustannuksia ja voi siten hidastaa rekrytointeja.
Ohlsbomin mukaan vienti- ja teollisuusvetoinen kasvu on nyt vähitellen leviämässä muualle talouteen. Jos työllisyys jatkaa paranemistaan ja kotitalouksien luottamus vahvistuu, vaikutukset voivat näkyä aiempaa selvemmin myös kulutuksessa ja yritysten investoinneissa.