EU:n ulkopuolisten tavaraerien määrä jatkoi voimakasta kasvuaan vuonna 2025, osoittavat Tullin tilastot. Kaupan ala odottaa hallitukselta vaikuttavia toimia epäterveeseen kilpailuun puuttumiseksi.
Suomessa EU:n ulkopuolisten tavaraerien määrä kasvoi 46 prosenttia ollen 40,5 miljoonaa vuonna 2025. Tavaraerien kokonaismäärästä 98,5 prosenttia saapui Kiinasta. Kiinasta tuodun vähäarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo oli Tullin mukaan 5,53 euroa.
– Kiina-pakettien raju kasvu aiheuttaa vakavia haasteita eurooppalaisille sisämarkkinoille ja suomalaisille kaupan yrityksille: se vääristää yritysten välistä kilpailua, vaarantaa kuluttajaturvallisuutta ja vaikeuttaa kiertotalouden toteutumista. Taloudelliset vaikutukset koskevat koko yhteiskuntaa verotulojen ja työpaikkojen menetyksinä, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto kuvaa ilmiön vaikutuksia tiedotteessa.
Ongelma on tunnistettu EU-tasolla ja siihen etsitään ratkaisuja. EU-neuvosto on päättänyt ottaa väliaikaisesti käyttöön kiinteän kolmen euron tullin 1.7.2026 alkaen. Tulli koskee alle 150 euron arvoisia, markkinapaikkojen EU:n ulkopuolelta eurooppalaisille kuluttajille välittämiä lähetyksiä.
Väliaikainen tulli on voimassa, kunnes tulliuudistuksen mukainen 150 euron tullivapausraja saadaan lopullisesti poistettua. Vielä tällä hetkellä vähäarvoiset lähetykset saapuvat Euroopan unioniin tullitta, mikä johtaa epäreiluun kilpailuun EU:ssa toimivien kauppojen kannalta.
– Kaupan liitto pitää kolmen euron tavaraeräkohtaista kiinteää tullimaksua tervetulleena, mutta pelkästään sillä tasapuolisia kilpailuedellytyksiä ei voida varmistaa. Tarvitsemme muutoksia EU-tasoiseen lainsäädäntöön koskien erityisesti alustojen velvollisuuksia, jotta kaikki toimijat saadaan noudattamaan samoja sääntöjä, Luoto sanoo.
Kaupan liitto on edellyttänyt, että epäterveeseen kilpailuasetelmaan vaikutetaan myös kansallisin toimin. Työministeri Matias Marttinen (kok.) asetti marraskuun lopulla työryhmän etsimään ratkaisuja halpatuontiin liittyviin ongelmiin.
– Kaupan ala odottaa hallitukselta vaikuttavia toimia tilanteeseen puuttumiseksi. EU-tasolla toimitaan jo, mutta kansallisiakin toimia tarvitaan.





