Verkkouutiset

Tulli

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tullin pääjohtaja USU:lle: Suuret säästöt helpottaisivat huumeiden maahantuontia

– Tämän suuntainen kehitys on mahdollista, mikäli meidän pitää vähentää valvontahenkilökuntaa satamissa, lentoasemilla ja maarajoilla, Tullin pääjohtaja Sami Rakshit toteaa Uutissuomalaiselle.

Hänen mukaansa Tullin henkilöstömäärän leikkaamisella on suora yhteys yleisen turvallisuustason laskuun. Rakshit kertoo, että Tullin tarkat säästötavoitteet tiedetään vasta kesäkuussa.

– Tullin kohdalla haaste on se, että lähes kaikki tehtävämme ovat lakisääteisiä. Jos halutaan, että selviydymme jatkossakin lakisääteisistä tehtävistä mutta pienemmällä väellä, tulisi myös tehtäviä vähentää.

Rakshit sanoo, että henkilöstövähennyksiä voitaisiin pienentää luopumalla lähivuosille suunnitelluista uuden valvontatekniikan hankinnoista.

Hänen mukaansa Suomeen ja muualle Eurooppaan salakuljetetaan nyt etenkin kokaiinia Etelä-Amerikasta. Pääosa huumeista päätyy Suomeen satamien kautta.

Suomeen salakuljetettiin pirtua vuosien ajan, rikoshyöty 1,6 miljoonaa

Tulli on tutkinut väkiviinan eli pirtun laitonta maahantuontia Virosta, Tulli tiedottaa.

Päijät-Hämeeseen rekisteröidyn toiminimen turvin hankittiin Virosta pirtua ilman voimassa olevaa lupaa lähes 40 000 litraa vuosina 2016–2021. Toiminimellä ei ollut käytännössä muuta toimintaa kuin väkiviinan maahantuonti luvanvastaisesti, ja elinkeinotoiminta on rekisterien mukaan päätetty viime vuoden loppupuolella.

Elinkeinonharjoittaja jätti ilmoittamatta ja tilittämättä Verohallinnolle valmisteveroja 1,6 miljoonan euron arvosta. Tulli on tehnyt tiivistä yhteistyötä Verohallinnon kanssa, ja Verohallinto on suorittanut toiminimeen verotarkastuksen valmisteverotuksen osalta.

– Tutkittavassa rikoskokonaisuudessa on ollut kolme pääepäiltyä, joista yksi on ollut päijäthämäläisen toiminimen haltijana oleva henkilö. Epäillyt esittivät väkiviinan päätyneen lasinpesunesteen raaka-aineeksi ja väitteensä tueksi he esittivät tekaistuiksi epäiltyjä myyntilaskuja eri yhtiöille. Nämä yhtiöt ovat olleet rikoksesta epäiltyjen läheisyhtiöitä. Todellisuudessa on syytä epäillä viinan päätyneen juomakäyttöön, kertoo tutkinnanjohtaja Sari Knaapi tiedotteessa.

Tulli on hankkinut tutkintaan kansallisesti muun muassa asiantuntijalausuntoja sekä todisteita ulkomailta kansainvälisellä oikeusapumenettelyllä.

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta törkeänä veropetoksena, törkeänä alkoholirikoksena ja salakuljetuksena liittyen luvattomaan denaturoimattoman alkoholin eli väkiviinan maahantuontiin ja edelleen välittämiseen. Esitutkinta on valmistumassa ja siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle kevään kuluessa.

 

 

Näillä ehdoilla Suomessa saa yhä olla Venäjälle rekisteröityjä autoja

Venäjän rekisterissä olevien autojen EU:sta poistumista koskeva kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika umpeutui perjantaina, Tulli kertoo tiedotteessa.

Ulkoministeriö antoi 16. syyskuuta 2023 EU:n pakotesääntelyyn perustuvan linjauksen, jonka mukaan Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot pitää viedä pois viimeistään 15. maaliskuuta 2024. Lauantaista 16. maaliskuuta 2024 alkaen kaikkien liikenteessä tavattujen, Venäjälle rekisteröityjen autojen kuljettajien on pitänyt todistaa oikeutensa käyttää autoa.

– Viikonloppu sujui rauhallisesti ja tähän mennessä valvontaviranomaisten tietoon on tullut kolme venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoa, joiden Suomessa olon perusteita selvitetään, kertoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit tiedotteessa.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että myös siirtymäajan jälkeen meillä on Suomessa Venäjälle rekisteröityjä autoja, jotka ovat laillisesti maassa. Poikkeukset tulevat sekä EU:n pakoteasetuksesta että kansallista linjauksista. Meillä on esimerkiksi Ukrainan sotaa paenneita, kansainvälisen suojelun piirissä olevia henkilöitä, jotka voivat käyttää venäläisissä rekisterikilvissä oleva autoaan täällä maaliskuun loppuun asti, painottaa Rakshit.

EU:n pakoteasetuksessa linjataan poikkeukset, joiden perusteella Venäjälle rekisteröidyn auton voi yhä tuoda EU:hun. Kansalliset poikkeukset koskevat taas Venäjälle rekisteröityjä autoja, jotka ovat jo olleet Suomessa.

EU:n pakoteasetuksessa on määritelty kaksi poikkeusta Venäjälle rekisteröityjen autojen osalta. Nämä ovat Venäjällä pysyvästi asuvan EU- tai Eta-kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä omistamat autot sekä diplomaattikilvin varustetut autot.

Suomessa jo olevien, Venäjälle rekisteröityjen autojen osalta poikkeuksia on tietyille ryhmille. Näitä ovat EU:n ulkopuolella pysyvästi asuvien päätoimisten opiskelijoiden sekä määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella töissä olevien autot. Tietyissä, rajatuissa tapauksissa Venäjälle rekisteröityjen työsuhdeautojen käyttö on myös mahdollista EU-alueella asuville, kuten myös tapauksissa, missä auton väliaikaisen maahantuonnin määräaikaan on erikseen saatu Tullilta lisäaikaa.

Ukrainan sodan vuoksi kansainvälisen suojelun piirissä Suomessa olevien henkilöiden, joilla on Venäjän rekisterikilvissä oleva auto, on mahdollista tuontiselvittää auto muuttotavarana Suomeen vielä 16.-31. maaliskuuta 2024 välisenä aikana siirtymäajan päättymisestä huolimatta. Poikkeus koskee ainoastaan niitä autoja, jotka ovat saapuneet EU:n alueelle viimeistään 19. joulukuuta 2023. Jos autoa ei ole tuontiselvitetty maalikuun 2024 aikana, tulee auto siirtää pois Suomesta viimeistään 31 maaliskuuta 2024.

Kaikkien liikenteessä tavattavien, Venäjälle rekisteröityjen autojen kuljettajien pitää pyydettäessä todistaa valvontaviranomaisille oikeutensa käyttää autoa. Dokumentit on hyvä pitää ajossa mukana, jotta oikeutensa käyttää venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoaan pystyy todistamaan heti kysyttäessä.

Tullin paljastamat huumerikokset lisääntyivät merkittävästi

Tulli paljasti viime vuonna 6 245 tullirikosta. Törkeiden huumausaineisiin liittyvien sekä säännöstelyrikosepäilyiden määrät kasvoivat merkittävästi aiemmasta. Tullirikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli viime vuonna lähes 88 miljoonaa euroa, josta valtion haltuun saatu rikoshyöty oli yli 37 miljoonaa euroa.

– Viime vuoden ilmiöitä olivat säännöstelyrikosepäilyiden nouseminen entisestään Venäjän pakotteiden kiertämisyritysten vuoksi, nuuskan laittoman maahantuonnin romahdus nikotiinipussien myynnin vapauttamisen jälkeen sekä savukkeiden salakuljetuksen lisääntyminen, summaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen viime vuoden tullirikosten luonnetta tiedotteessa.

–  Huumelääkkeiden takavarikot ovat edelleen korkealla tasolla, vaikka takavarikkomäärät hieman alenivat. Huomattavaa on myös lääkkeeksi luokitellun ketamiinin takavarikointien valtava kasvu, kuten myös pregabaliinin salakuljetustapausten lisääntyminen. Ketamiinia väärinkäytetään huumaavana aineena.  Tullirikoksia yleisellä tasolla tarkasteltaessa onkin merkillepantavaa, että viime vuonna paljastamistamme tullirikosepäilyistä yhä useampi ylitti törkeän rikoksen tunnusmerkit, esimerkiksi törkeiden huumausainerikosten määrä nousi lähes sadalla edellisvuodesta, Sinkkonen jatkaa.

Täysin uusia huumaavia aineita löytyi kymmenen ja kaikkiaan Tulli tunnisti yli 130 Suomeen tulossa ollutta erilaista huumaava ainetta.

– Näistä 12 ei ole luokiteltu Suomessa. Tullilaboratoriomme onkin muuntohuumeiden tunnistajana Euroopan edelläkävijöitä. Verkossa tapahtuva huumeiden ja lääkeaineiden kauppa on taas elpynyt, vaikka Tullin rikostutkinta on onnistunut jälleen sulkemaan verkossa toimivia kauppapaikkoja, Sinkkonen kertoo.

Kaiken kaikkiaan Tullin rikostorjunnan vuotta on leimannut viranomaisten välinen kansainvälinen yhteistyö.

EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden rikkominen näkyy selkeästi viime vuoden tullirikostilastoissa. Uusia säännöstelyrikostutkintoja aloitettiin 492 ja näistä 58 on tutkittu törkeänä säännöstelyrikosepäilynä. Tulli vastaa tavarapakotteiden kiertämiseen liittyvistä rikostutkinnoista Suomessa.

Paljastettujen huumausainerikosten määrä nousi edellisvuodesta. Kaikkiaan Tullin tietoon tuli 1 556 huumausainerikosta, joista 390 oli törkeitä. Marihuanaa takavarikoitiin 465 kiloa ja ekstaasia yli 90 000 tablettia – molempien huumausaineiden takavarikoinnit kasvoivat huomattavasti. Myös dopingrikokset ja huumaavien sienien takavarikoinnit olivat kasvussa.

Veropetoksia Tulli tutki viime vuonna 633, näistä 107 tutkittiin törkeänä veropetoksena. Törkeisiin veropetoksiin sisältyi savukkeiden, alkoholin, nuuskan ja nikotiininesteiden laitonta maahantuontia sekä tapauksia, jotka liittyvät arvonlisäveroihin.

Tulli keräsi viime vuonna veroja 308 miljoonaa euroa

Tulli keräsi veroja vuonna 2023 yhteensä noin 308 miljoonaa euroa, joista 162 miljoonaa euroa kannettiin EU:lle osana Euroopan unionin tulliliittoa. Suomen valtiolle Tulli keräsi veroja 146 miljoonaa euroa.

– Veroista suurin osa tuli tullimaksuista, joita kerättiin viime vuonna yhteensä noin 216 miljoonaa euroa. EU:lle tilitettiin tullimaksuista 162 miljoonaa euroa ja Suomelle jää kokonaissummasta palkkiona 25 prosenttia eli 54 miljoonaa euroa. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, ja tullimaksut ovat osa Euroopan unionin omia varoja. Tullimaksujen määrä laski 81 miljoonaa euroa vuodesta 2022, ja siihen vaikutti erityisesti tuonnin vähentyminen viime vuonna, kertoo asiakkuus- ja veronkantojohtaja Tom Ferm tiedotteessa.

Tullia kannetaan EU:n ulkopuolisesta tavarakaupasta. Tullin määrään vaikuttavat muun muassa tavaran arvo ja tavaran nimike.

Tulliverotus perustuu yhteiseen tullilainsäädäntöön, joka on korvannut pääosin jäsenvaltioiden kansallisen tullilainsäädännön. Tullitoiminta on unionissa pisimmälle integroitu hallinnonala.

Euroopan unionin tulliliitto koskee kaikkea tavarakauppaa. Tulliliitolla on yhteinen tullitariffi, jota sovelletaan unionin ulkopuolisiin eli niin kutsuttuihin kolmansiin maihin.

Tulli keräsi vuonna 2023 noin 38 miljoonaa euroa maahantuonnin arvonlisäveroa, mikä on kaksi miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022. Vastaavasti väylämaksuja kannettiin 49 miljoonaa euroa, eli 3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022. Palvelumaksuja ja muita satunnaisia tuottoja kannettiin 37 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022, niiden kokonaiskannon ollessa viime vuonna 3 miljoonaa euroa.

– Suurta eroa selittää vuonna 2022 satunnaisia tuottoja nostanut, rikosprosessissa saatujen, virtuaalivaluuttojen myynti, yhteensä 46,5 miljoonaa euroa. Satunnaisiin tuottoihin näistä kirjattiin 37 miljoonaa euroa ja loput myynnistä saaduista varoista kohdistettiin virtuaalivaluuttojen tasearvon poistamiseen, sanoo Ferm.

Tulli verottaa vain sellaista, joka liittyy tavaroihin tai tavaravirtoihin. Tullilla on koko ajan kontrolli tavaraan, ja tavara ei liiku, ellei asiakas maksa käteisellä tai hänellä ole luottoa. Luottoa ei lainsäädännön mukaan saa, ellei asiakkaalla ole haettuna lupaa. Lupaprosessissa arvioidaan asiakkaan taloudellinen riski ja määrätään tarvittaessa vaadittavat vakuudet. Tullin verojäämät olivat vuonna 2023 0,89 miljoonaa euroa ja verojäämäprosentti oli 0,29.

 

 

Korujen sisältämät raskasmetallit voivat aiheuttaa aitoa haittaa

Tulli hylkäsi viime vuonna 11 prosenttia valvomistaan kaupallisesti maahantuoduista muotikoruista. Jalometalleja halvemmista materiaaleista valmistetut korut sisälsivät liian suuria määriä syöpävaarallista kadmiumia, myrkyllistä lyijyä ja allergisoivaa nikkeliä. Euroopan ulkopuolelta tuotujen korujen ongelmat ovat Tullille tuttuja ennestään.

Tulli valvoi ja tutki vuonna 2023 yhteensä 152 Suomeen maahantuotua muotikorua. Tuoteturvallisuusvalvonta keskittyi marketeissakin myytävien kaulaketjujen, sormusten, korva- ja rannekorujen ja hiuspinnien raskasmetallipitoisuuksiin.

Jopa 11 prosenttia viime vuonna valvotuista koruista sisälsi määräykset ylittäviä määriä kadmiumia, lyijyä tai nikkeliä. Tulli esti näiden erien pääsyn suomalaisiin kauppoihin.

Kaikki 17 hylättyä tuote-erää olivat peräisin Euroopan ulkopuolelta, erityisesti Kiinasta ja Intiasta. Lisäksi kahdessa korvakorussa kadmiumin määrän todettiin olevan riskirajoilla, joten Tulli huomautti niiden maahantuojia.

Muista kuin jalometalleista tai teräksestä valmistetut muotikorut ovat vuosittainen osa Tullin tuoteturvallisuusvalvontaa. Niistä myös löytyy säännöllisesti terveydelle haitallisia tuotteita. Liian suuret raskasmetallipitoisuudet voivat aiheuttaa käyttäjälleen erilaisia, vakaviakin haittoja.

– Valitsimme muotikorut – tai niin sanotut epäaidot korut – valvontaamme viime vuosien perusteella. Osasimme odottaa ongelmia, mutta mitä enemmän valvomme, sitä enemmän määräystenvastaisia tuotteita tuntuu löytyvän, tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling toteaa.

Korujen raskasmetallit voivat allergisoida tai kasvattaa syöpäriskiä

Monille korujen käyttäjille tuttu nikkeli voi aiheuttaa kosketusallergiaa, joka voi ilmetä iholla nopeastikin. Kadmium ja lyijy sen sijaan kertyvät elimistöön useista lähteistä. Niiden haitat näkyvät yleensä vasta pitkällä aikavälillä, poikkeuksena esimerkiksi lyijymyrkytys.

– Kadmium ja lyijy ovat erittäin haitallisia aineita muun muassa keskushermostolle, munuaisille ja luustolle. Lyijy vaikuttaa haitallisesti ihmisen kehitykseen ja lisääntymiseen, ja kadmium on syöpää aiheuttava raskasmetalli, tullikemisti Siru Viljakainen selittää.

Tullin valitsemat näytteet käyvät läpi tarkat analyysit Tullilaboratoriossa. Korut ovat yksi ihon kanssa kosketuksiin tulevista tuoteryhmistä, joten niistä tutkitaan nikkelin irtoamista. Lisäksi Tulli tutkii lyijyn ja kadmiumin kokonaismäärää.

Pikamenetelmät mahdollistavat suuren tuotemäärän alustavan tutkimisen nopealla aikataululla ja mahdollisimman tehokkaasti. Jos pikatestin tulos antaa aihetta epäillä ongelmia, alkuaineen irtoamista tai kokonaismäärää analysoidaan lisää tarkemmissa tutkimuksissa.

Tulli valvoo sekä EU:sta että sen ulkopuolelta kaupallisesti tuotavien tuotteiden turvallisuutta. Tulli ottaa näytteensä maahantuojien varastoilta ennen erien päätymistä myyntiin pistokoemaisesti ja riskiarvioiden perusteella.

Suomessa jo myynnissä olevia tuotteita valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Suomalaisten kuluttajien tekemät verkkokauppatilaukset eivät kuulu viranomaisten valvonnan piiriin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Verkkouutisissa mainostamalla tavoitat

100 000 suomalaista päivässä

Meiltä on pyydetty tehokasta, pienille budjeteille sopivaa mainosratkaisua. Niinpä teimme sellaisen, katselet sitä parhaillaan. Tarvitset vain hyvän idean, kuvan, otsikon ja 280 euroa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)