Suomalaistutkija US:lle: Venäjän tappiot nousseet hirvittävästi

Nousu on tapahtunut heinäkuusta alkaen.
Kenraaliluutanantti Sergei Sevrjukov kertomassa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 89 venäläissotilaan kuolemasta Ukrainan HIMARS-iskussa. Ukrainan mukaan kuolleita olisi 400-600. AFP/LEHTIKUVA/HANDOUT
Kenraaliluutanantti Sergei Sevrjukov kertomassa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 89 venäläissotilaan kuolemasta Ukrainan HIMARS-iskussa. Ukrainan mukaan kuolleita olisi 400-600. AFP/LEHTIKUVA/HANDOUT

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, majuri evp. Jukka Viitaniemi sanoo Uudelle Suomelle ukrainalaistietoihin nojaten, että ”venäläisten tappiot ovat nousseet hirvittävästi” heinäkuusta alkaen.

– Venäjä toteutti syksyllä noin 300 000 sotilaan liikekannallepanon. Tähän miesvoimaan tukeutuen se on tehnyt hyökkäyksiä, mutta merkittävää etenemistä se ei ole saanut aikaan edes pääsuunnallaan Bahmutissa, Viitaniemi huomioi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän toteaa, että sen sijaan venäläisten kaatuneiden määrät ovat kasvaneet ennätyksiin, koska uudet siviilien joukosta värvätyt taistelijat ovat kokemattomia ja ammattisotilaita heikommin koulutettuja.

Viitaniemen mukaan joulukuussa olisi kuollut jopa 17 000 hyökkääjää, kun kevään huippu nähtiin maaliskuussa, jolloin heitä kaatui 12 000. Kaikkiaan kaatuneita venäläisiä olisi kymmenen kuukauden taistelujen jälkeen jo yli 100 000.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä kertoo laadullisesta laskusta, kun määrä alkaa korvata selkeästi laatua. Mitä kaatuneilla on saavutettu? Uskon, että suhde huononee koko ajan, tutkija sanoo.

Vaikka näin olisi käymässä, Venäjän uskotaan värväävän edelleen lisää siviilejä rintamalle. Puhutaan toisesta liikekannallepanosta, joskin merkkejä sellaisesta on Viitaniemen mukaan vähän.

– Ei ole mitään selkeää indikaatiota siitä, että nyt olisi tapahtumassa jotain erityistä. Olen ymmärtänyt, että ne ovat Venäjällä kiristäneet tiedottamista ja pyrkineet salaamaan paremmin omia toimiaan. On täysin mahdollista, että siellä on käynnissä jotain laajempaakin, mutta mitä sillä saavutetaan, kun laatu huononee koko ajan ja laadun rippeitä pyritään ylläpitämään lukumäärällä, hän pohtii US:lle.

Hyökkäyksen uhkaan varaudutaan professori Carlo Masalan mielestä edelleen aivan liian hitaasti.
Kylvökauden edellä Venäjä on joutunut jäädyttämään bensiinin viennin aina heinäkuun alkuun asti.
Venäläinen evp-upseeri puhui radiossa suunsa puhtaaksi Venäjän armeijan heikosta tilasta, jota läpäisee kaiken kattava valehtelu.
Mainos