Nuijamaan suljettu rajanylityspaikka.LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomalaista yhtiötä epäillään pakotteiden kiertämisestä, vei mikrosiruja Venäjälle

Asiaa tutkitaan törkeänä säännöstelyrikoksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulli epäilee Itä-Suomessa toimivan yhtiön toimittaneen huomattavan määrän pakotteiden alaisia komponentteja, kuten puolijohteita, mikrosiruja ja prosessoreita ja liittimiä Venäjälle vuosina 2022–2023.

Tullin tiedotteen mukaan yhtiö on ilmoittanut toimialakseen puuntyöstämisen, sen opettamisen sekä matkailun.

Yhtiön kirjanpidosta on selvinnyt, että komponenttikauppaa on käyty noin 2,7 miljoonan euron arvosta. Komponentteja on ostettu mm. Yhdysvalloista, EU:n alueelta ja Kiinasta, ja myyty eteenpäin useille yrityksille, joiden osoitteet laskutuksen mukaan ovat EU-maissa ja Hongkongissa.

Kansainvälisellä yhteistyöllä on kuitenkin saatu selville, että kaikki tavaraerät eivät ole päätyneet siihen maahan, johon ne ovat vientiasiakirjojen tai yhtiön myyntilaskujen mukaan toimitettu. Osa tavaroista on toimitettu Suomeen ja osa on toimitettu suoraan Venäjälle. Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että tavaraa on myös viety pakotteiden vastaisesti Venäjälle, pääasiassa Vaalimaan kautta.

– Olemme tehneet yhteistyötä myös Verohallinnon kanssa yhtiön elinkeinotuloverotuksen osalta. Verohallinto teki meille tutkintapyynnön epäillystä törkeästä veropetoksesta yhtiön liiketoiminnassa ja yhtiön omaisuutta on määrätty turvaamistoimen alaiseksi kymmenien tuhansien eurojen arvosta, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen tiedotteessa.

Tapauksessa on kaksi pääepäiltyä, joista toisen epäillään oleskelevan Venäjällä. Venäjällä asuvan henkilön epäillään käytännössä organisoineen ja johtaneen Suomessa toimivan yrityksen toimintaa.

– Esitutkinnassa on tullut ilmi, että ohjeet tulivat epäillyn pojalta, joka on toiminut upseerina Venäjän armeijassa. Kotietsinnällä havaittiin pojasta valokuva, jossa hän on pukeutunut venäläiseen upseerin univormuun. Poika on ilmoittanut myös osoitteekseen venäläisen sotaoppilaitoksen osoitteen, kun on avannut tilin suomalaiseen pankkiin, Kuparinen kertoo.

Toinen epäillyistä on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen, toinen Venäjän kansalainen. Rikoskokonaisuutta on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena ja törkeänä veropetoksena. Tapaus siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

EU:ssa on asetettu laajoja pakotteita Venäjälle vastauksena se hyökkäyssotaan Ukrainassa. Tulli valvoo Suomen rajat ylittävien tavaravirtojen vienti- ja tuontipakotteiden toimeenpanoa. Ukrainan sodan alkamisesta lähtien Tulli on käynnistänyt pakotteiden rikkomiseen liittyviä säännöstelyrikostutkintoja noin 900, joista yli 130 on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena.

Ennen Venäjän hyökkäyssotaa Tullissa tutkittiin keskimäärin 2–10 säännöstelyrikosta vuodessa.

– Yritysten pitää itse seurata aktiivisesti pakotetilannetta. Jokainen ulkomaankauppaa käyvä yritys vastaa omalta osaltaan pakotteiden noudattamisesta ja siitä, että pakotteet toimivat tarkoituksenmukaisesti. Tarvittaessa me voimme arvioida asian myös rikostutkinnassamme, painottaa Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)