Parkinsonin tautia sairastavan entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen oireet alkoivat 1990-luvulla. Suomen Kuvalehdessä Viinanen kertoo, että vuonna 1992 hänen käsialansa alkoi kutistua, johon hän ei ensin kiinnittänyt mitään huomiota.
1990-luvun lopulla Iiro Viinasen sihteeri Pohjolassa joutui hankkimaan suurennuslasin. Samoihin aikoihin Viinaselle alkoi tulla kipuja olkapäihin ja hartioihin, väsytti, eikä vasen käsi heilunut enää mukana. Vuonna 2000 tuli diagnoosi.
”En hätkähtänyt diagnoosista millään tavalla, mutta kai se oli ymmärtämättömyyttä. En tiennyt Parkinsonin taudista tuon taivaallista. Oli aika tyrmistyttävää todeta, että konsteja ei ole, tauti ei parane koskaan”, Iiro Viinanen sanoo SK:lle.
Vuonna 2007 Iiro Viinanen oli muuttanut Lahteen Vesijärven rannalle. Metsästysreissulla hän kerran kaatui suon reunassa selälleen. Kenkä ei irronut kivenkolosta eikä jalka saappaasta. Kännykässä ei ollut kenttää. Viinaselta meni varttitunti taistellessa itseään pystyyn. Hän osin konttasi 400 metrin matkan metsätielle, josta sai soitettua poikansa hakemaan hänet.
Viinasen liikuntakyky ja kunto ovat heikentyneet tasaisesti mutta hitaasti. Nieleminen voi olla välillä vaikeaa ja nukkuminen levotonta. Ryhti pyrkii menemään kumaraan.
Edenneeseen tautiin kuuluu tilanvaihteluista, jossa voi olla pakkoliikkeitä ja niitä seuraava off-tila, täysi pysähdys. Viinanen kertoo hänellä olleen syksyllä ensi kertaa off-tilan, jossa ”voimaa ei kerta kaikkiaan ollut mihinkään”. Hän kertoo joutuvansa nyt tarkkaan miettimään liikkumisiaan, jotta off-tila ei iskisi esimerkiksi suojatiellä. Hän kävelee silti sauvojen kanssa päivittäin.
”Eihän se kivalta ole tuntunut tajuta, että tauti rajoittaa entisestään. Mutta ole päässyt siitä jo ylitse. Kun ei tilanne siitä miksikään tule, niin piruako siinä murehtimaan”, Viinanen sanoo.
Iiro Viinanen toteaa, ettei odota hitaasti etenevältä tieteeltä mitään. Hän ei saa enää selvää omasta käsialastaan.
Kymmenet tutut ja tuntemattomat suomalaiset soittavat Iiro Viinaselle puhuakseen omasta Parkinsonin taudistaan.
”Olen ajatellut, että minulla täytyy olla heille aikaa. Koskaan en ole kieltäytynyt puhumasta”.
