Donald Trump Valkoisen talon edustalla 26. syyskuuta. AFP / LEHTIKUVA / ALLISON ROBBERT

Sisäpiiri paljastaa: Donald Trump korotti ääntään Vladimir Putinille

Venäjän presidentin käytös Alaskassa sai USA:n presidentin lähentymään Ukrainaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putin kieltäytyi Alaskassa kannaltaan hyvästä rauhantarjouksesta, kertovat useat lähteet Financial Times -lehdelle.

Donald Trump saapui elokuun kokoukseen tervehtien Putinia lämpimästi, mutta suljettujen ovien takana tapaaminen ajautui pian sivuraiteelle. Venäjän presidentti torjui Trumpilta saamansa ehdotuksen ja aloitti sen sijaan itselleen tyypillisen, pitkällisen historialuennon.

Putin torjui Yhdysvaltain tarjouksen pakotteiden lieventämisestä tulitaukoa vastaan ja vaati sen sijaan, että Ukraina antautuisi ja luovuttaisi lisää aluetta Donbasista.

Putin piti tämän jälkeen keskiajalle saakka ulottuvan historiallisen monologin, jota hän käyttää perustelemaan väitettään Venäjän ja Ukrainan ”yhtenäisestä kansasta”.

Yllättynyt Trump korotti ääntään useaan otteeseen ja uhkasi yhdessä vaiheessa jopa lähteä kesken pois, kertovat tapahtumien kulusta perillä olevat lähteet FT:lle. Lopulta Trump päätti tapaamisen ennenaikaisesti ja perui yhteisen lounaan, jolla oli määrä käsitellä laajempaa talousyhteistyötä.

Trumpin ylistys ”erinomaisesta ja onnistuneesta päivästä Alaskassa” sai Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja eurooppalaiset johtajat kiirehtimään Valkoiseen taloon, jotta Ukrainaa ”ei myydä”.

Todellisuudessa huippukokous oli toisenlainen käännekohta, Trumpin ja Putinin suhteiden pohjakosketus, joka sai Yhdysvallat ottamaan askelia Ukrainan puolelle.

Trumpin hallinto on sittemmin antanut Euroopan liittolaisten ostaa aseita Yhdysvaltain varastoista Ukrainalle, auttanut ohjaamaan iskuja Venäjän energiainfrastruktuuriin ja uhannut toimittaa Ukrainalle pitkän kantaman ohjuksilla, joilla voisi iskeä Moskovaan. Yhdysvallat on myös määrännyt Intian tuonnille 25 prosentin lisätullin sen jatkaessa venäläisen öljyn ostamista.

Vaikka uhattua Venäjän energiasektorin sanktiointia ei ole vielä toteutettu, politiikan suunta on selvä: painostaa Putinia palaamaan neuvottelupöytään.

FT:n artikkelin tiedot perustuvat kahdeksan länsimaisen ja ukrainalaisen virkamiehen ja diplomaatin haastatteluun, sekä Moskovassa toimiviin henkilöihin, jotka ovat olleet mukana epävirallisissa neuvotteluissa sodan lopettamiseksi.

– Trump todella uskoi, että hän voisi saada aikaan rauhansopimuksen Putinin kanssa… Ehdotus, joka Alaskassa oli pöydällä, oli Putinille erittäin hyvä. Mutta Putin vaati liikaa, Ukrainan entinen pääministeri Arseni Jatsenjuk kertoo.

Trump ja Putin sopivat eilisessä puhelinkeskustelussaan uudesta tapaamisesta Budapestissa. Eurooppalaiset diplomaatit pelkäävät, että Putin yrittää jälleen manipuloida Trumpia.

– Trumpin kanssa tämä on jatkuvaa köydenvetoa. Hänet täytyy toistuvasti saada ymmärtämään, että Putin on ongelma – mutta sitten hän taas liukuu Putinin kannalle, eräs eurooppalainen virkamies kuvailee.

– Putin ei tee tätä rahan vuoksi. Hän ajattelee perintöään, hän haluaa jäädä historiaan merkittävimpänä Venäjän hallitsijana sitten Pietari Suuren, toinen viranhaltija sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Kaksi lähdettä kertoo, että Venäjän asevoimat ja turvallisuuspalvelut toimittavat Putinille säännöllisesti raportteja, joissa ylistetään Venäjän taktisia menestyksiä, väitetään Ukrainan kärsivän suurempia tappioita ja painotetaan Venäjän etulyöntiasemaa resursseissa.

– Koko asia on hänelle ideologinen. Hän uskoo yhä, että voi voittaa, sanoo Putinista eräs korkea lännen tiedusteluviranomainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)