Suomen tulevaisuus ratkaistaan kasvulla ja työllisyydellä, Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo korosti eduskuntaryhmän puheenvuorossa.
Wallinheimon mukaan Suomi on kestävän kehityksen edelläkävijä, ja kokoomuksen tavoitteena on varmistaa, että asema säilyy myös tulevaisuudessa.
– YK:n raportin mukaan Suomi kuuluu maailman kärkimaihin kestävän kehityksen toteuttamisessa. Se kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, luottamuksesta, vastuusta ja kyvystä tehdä päätöksiä. Tekemättä ei voi jättää, Wallinheimo sanoo tiedotteessa.
Kestävää hyvinvointia ei Wallinheimon mukaan synny ilman vahva taloutta ja kasvua.
– Hyvinvointi ei kuitenkaan synny ilman kasvua. Talous on kestävän kehityksen perusta. Meillä ei voi olla vahvaa hyvinvointivaltiota, jos talous ei kasva.
Wallinheimon mukaan tavoitteena on, että yhä useampi työkykyinen ja työikäinen voisi elättää itsensä ja perheensä työllä. Siksi sosiaaliturvan kannustavuutta ja velvoittavuutta lisätään.
– Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa Suomi on yksi maailman menestyneimmistä maista. Vanhempien työllisyys on myös kestävin keino torjua lapsiperheköyhyyttä. Työllisyyden vahvistamiseksi hallitus on tehnyt lukuisia uudistuksia, jotka vaikuttavat Suomessa pitkällä aikavälillä.
Kansanedustaja korosti, että ilmastopolitiikka ja kilpailukyky ovat toisiaan tukevia.
Suomi voi menestyä puhtaan siirtymän aikakaudella, kun politiikalla luodaan edellytyksiä investoinneille, työlle ja alueelliselle elinvoimalle.
– Ilmastotyö ei ole ristiriidassa talouden kanssa, vaan sen uusi moottori. Puhdas siirtymä tuo Suomeen jopa 270 miljardin euron investointipotentiaalin, Wallinheimo korostaa.
– Agenda2030 ei ole hallituksen hanke, vaan meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Kokoomuksen valinta on selvä. Me haluamme jättää vahvan, välittävän ja kestävän Suomen. Sellaisen joka pärjää maailman myrskyissä ja pitää jokaisesta huolta





