Historioitsija ja Porvarillisen työn arkistonjohtaja Riku Keski-Rauska herättelee keskustelua Suomen Nato-prosessista. Hän kyseenalaistaa väitteet, että puolustusliittoon liityttiin ”juuri oikealla hetkellä”. Näin tilannetta jälkikäteen arvioi prosessin aikaan tasavallan presidenttinä ollut Sauli Niinistö tuoreessa kirjassaan Kaikki tiet turvaan.
Keski-Rauska toteaa, että jos poliitikoilta ylipäänsä kysytään jotain menneisyydestä, asiat nähdään tapahtuneen ”parhaalla mahdollisella tavalla”.
Historioitsijan mukaan Suomessa saadaan olla Ukrainalle todella kiitollisia.
– Siellä pelattiin se aika, mitä tarvittiin ja väitän, että jos Ukraina olisi kaatunut, sen jälkeen Suomen tilanne olisi ollut siinä mielessä ihan erilainen, Keski-Rauska katsoo Verkkouutisten Asiakysymys -videohaastattelussa.
– Minkälaisia keinoja olisi voitu käyttää Suomen Nato-jäsenyyden estämiseksi, sitä voidaan tietysti spekuloida. Tämä on tietysti jossittelua, mutta yhtä lailla jossittelua on tuo väite, että tämä oli paras mahdollinen tapa. Se onnistui, mutta ehkä siinä oli enemmän tuuria. Sanoisin, että siinä oli tuuria.
Riku Keski-Rauska nostaa haastattelussa esiin joulukuun 2021, jolloin Venäjän presidentti Vladimir Putin vaati puheissaan Naton itälaajentumisen pysäyttämistä.
– Minulle tämä Putinin Nato-laajentumisen pysäyttämispuheenvuoro näyttäytyi niin, että tässä ollaan rakentamassa etupiiriä. Sopimassa etupiiristä. Ja Suomi harmaan vyöhykkeen ei-Nato-jäsenenä, me olemme se, josta tässä viime kädessä puhutaan.
Keski-Rauskan mukaan tilanne paljasti karulla tavalla sen, miten Suomessa ei ollut käyty kunnollista Nato-keskustelua ja kuinka nyt oltiin hukkaamassa se ”hyvän sään hetki” liittyä, mihin Nato-optiolla usein viitattiin.
– Ja se, mikä tässä oli erittäin kummallista tuolloin joulukuussa 2021, oli se, miten vähällä puheella Suomessa tämä tilanne ohitettiin. Monissa piireissä ei minusta ymmärretty sen vakavuutta.
KATSO UUSIN ASIAKYSYMYS-JAKSO:
Historioitsijalta suorat sanat: Nato-ovi uhkasi sulkeutua – Tilanne oli ”todella vaarallinen”





