SDP:n Paula Werning eduskunnassa tänään. EDUSKUNNAN VERKKOLÄHETYS

SDP:n mukaan turvallisuus on muutakin kuin rajoituksia

On tärkeää, että yhteiskunta pitää huolta jokaisesta, Paula Werning korosti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen sisäisestä turvallisuudesta.

SDP:n kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Paula Werning painotti, että todellinen turvallisuuspolitiikka tehdään arjessa ja Suomen sisäisen turvallisuuden vahvistaminen vaatii laaja-alaisia ratkaisuja yhteiskunnan eri sektoreilla. Pelkkä rangaistusten kiristäminen tai viranomaisten loputon venyminen ei riitä.

– Turvallisuus ei synny yksin rajoituksista ja kovista otteista. Se syntyy siitä, että yhteiskunta pitää huolta jokaisesta ja jokainen kokee olevansa osallinen, Werning korosti eduskunnan keskustelussa sisäisen turvallisuuden selonteosta.

Werningin mukaan erityisesti nuoriso- ja katujengirikollisuuden ehkäisyssä tarvitaan pitkäjänteisiä ja ennaltaehkäiseviä toimia.

– On paljon tehokkaampaa tavoittaa nuori ajoissa kuin yrittää korjata vahinkoja myöhemmin. Varhainen tuki koulussa, harrastuksissa ja mielenterveyspalveluissa on arvovalinta, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Werning muistutti, että järjestäytyneen rikollisuuden torjunta edellyttää riittäviä resursseja poliisille, rajavartiolaitokselle ja oikeuslaitokselle.

– Viranomaiset eivät voi turvata kansalaisten turvallisuutta, jos heidän työtään tehdään jatkuvan niukkuuden oloissa. Hallituksen on muutettava sanat teoiksi. Hybridivaikuttamisen ja disinformaation torjunnassa tärkein suoja on luottamukseen perustuva yhteiskunta. Kun ihmiset luottavat toisiinsa, viranomaisiin ja demokratiaan, on Suomi vahva myös ulkoisia uhkia vastaan. Polarisaation lietsominen palvelee vain niitä, jotka haluavat horjuttaa meitä.

Werning nosti esiin myös huumeongelman kärjistymisen alfa-pvp:n leviämisen myötä.

– Hallitus on ollut liian hidas reagoimaan. Nyt tarvitaan johtajuutta ja konkreettisia toimia, jotta turvallisuusviranomaiset ja sosiaali- ja terveyspalvelut saavat riittävän tuen ja toimivallan, Werning linjasi pitämässään SDP:n ryhmäpuheenvuorossa..

– SDP:n viesti on, että todellinen turvallisuuspolitiikka tehdään arjessa. Kun lapsi saa apua ajoissa, nuori löytää paikkansa ja jokainen voi luottaa siihen, että hätätilanteessa apu tulee, silloin Suomi on aidosti turvallinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)