– Talouspolitiikan tulee nyt rakentaa kasvua ja vahvistaa luottamusta. Hallituksen talouspolitiikalla Suomessa kasvavat vain työttömyys, velka ja konkurssit, sanoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen puolueensa kesäkokouksesta Lappeenrannasta evästyksenä hallituksen syyskuun alun budjettiriiheen.
Hänen mukaansa vain kasvun ja työllisyyden avulla julkista taloutta voidaan vahvistaa kestävästi, muuten juutumme jatkuvaan leikkauskierteeseen.
– Nyt on tärkeää vahvistaa kuluttajien luottamusta ja ostovoimaa, kannustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvuun arvonlisäverotuksen alarajaa nostamalla ja kotitalousvähennystä vahvistamalla sekä investointien verokannustimen alarajaa laskemalla, Tuppurainen luetteli.
– Hallitus hakee miljardin euron lisäsäätöjä riihessään, mutta tavoitteessa päästäisiin jo pitkälle perumalla kevään kehysriihen tehottomat ja hyvätuloisia suosivat veronalennukset. Veronalennukset tulee kohdistaa nyt pieni- ja keskituloisille ostovoimaa ja luottamusta vahvistamaan, esitti kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
SDP:n mukaan hallituksen keinot työllisyyden vahvistamiseen ovat koostuneet lähinnä sosiaaliturvan heikennyksistä ja jälki on ollut synkkää, kun nuorisotyöttömyys nousee hälyttävästi ja pitkäaikaistyöttömyydessä lähestytään jo 1990-laman lukemia.
Työllisten määrä on pudonnut jo 78 000:lla hallituksen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Nyt tarvitaan työllisyyspolitiikan täyskäännös ja panostuksia työllisyyspalveluihin ja koulutukseen.
– Työttömyysturvan suojaosan poistaminen ei ole synnyttänyt uusia työpaikkoja, vaan on johtanut vain työllisyyden heikkenemiseen ja suojaosa tuleekin viipymättä palauttaa, sanoo eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.
Eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Kim Bergin mielestä nyt viimeistään on käynyt selväksi, että yksityisen puolen Kela-korvausten lisääminen ei ole pienentänyt hoitojonoja, mutta lihottanut terveysjättien omistajien tilipusseja.
– Näillä rahoilla pitäisi vahvistaa hoitoonpääsyä julkisessa terveydenhuollossa. Myös sote-järjestöjen rahoitus tulee turvata, jotta niillä on mahdollisuus jatkaa arvokasta työtään.
Tuppurainen totesi, että hallitus on puhunut koulutuksen erityissuojeluksesta, mutta nyt valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ajaa leikkauksia TKI-panostuksiin, yliopistoindeksien jäädyttämistä sekä leikkauksia kuntien valtionosuuksiin, jotka väistämättä osuisivat kipeästi niin perusopetukseen kuin varhaiskasvatukseenkin.
– Tämä on täysin väärä tie. Suomen talous vahvistuu panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja osaavaan työvoimaan. Nyt esitetyt toimet veisivät täysin väärään suuntaan ja tämä kehitys tulee kääntää, Tuppurainen sanoi.





