Sauli Niinistö IS:lle: Tässä rakennetaan pohjoista turvapaikkaa

Tasavallan presidentti sanoo, että jos Suomi liittyy Natoon, ”yleinen turvan tilanne muuttuu, meillä on kate”.
Suomen ja Ruotsin liput liehuvat lipputangossa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Suomen ja Ruotsin liput liehuvat lipputangossa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomille kertovansa Nato-kantansa viimeistään torstaina 12. toukokuuta, jolloin eduskuntaryhmät pitävät kokouksensa. Puolueet ovat siihen mennessä todennäköisesti saaneet käsiteltyä turvallisuusympäristön muutosta koskevan selonteon eduskunnassa.

Presidentti Niinistö sanoo, että jos Suomi liittyy Natoon, ”yleinen turvan tilanne muuttuu, meillä on kate”. Niinistö kertoo, että joulukuun alkupuoli oli käännekohta hänen ajattelussaan. Silloin Venäjän presidentti Vladimir Putin vaati ”konkreettisia sopimuksia” siitä, että sotilasliitto Nato sitoutuu olemaan laajentumatta enempää itään. Venäjä esitti Natolle vaatimuksen, että se ei enää saa ottaa uusia jäseniä. Nato torjui kieltovaatimuksen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se Venäjän vaatimus koski myös Suomea ja Ruotsia ja muodosti uuden rakenteellisen tilanteen. Siinä missä Ruotsi ja Suomi olivat nähneet itsensä sotilaallisesti liittoutumattomina, Itämeren vakauden vahvistajina, niin tämä Venäjän ilmoitus vei ajatuksissani pohjaa pois siltä, että venäläiset tunnistaisivat Suomen selkeästi sotilaallisesti liittoutumattomana, vakauden haltijana. Venäjä on korostanut aina Ruotsin ja Suomen merkitystä Itämeren vakauttajina, mutta esittämällä rajoittavia vaatimuksia meidän valintavaltaamme, Venäjän itse rakentama pohja Suomen ja Ruotsin roolille romahti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen ja koko Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri romahti, kun Venäjä aloitti laajamittaisen sodan Ukrainassa helmikuussa. Sekä Suomessa että Ruotsissa keskustellaan Nato-jäsenyyden hakemisesta. Presidentti Niinistö niputtaa Suomen ja Ruotsin osaksi samaa kokonaisuutta ja korostaa tarvetta vakaalle Pohjolalle.

Rakennetaanko tässä pohjoista linnoitusta Venäjän uhkaa vastaan?

– Tässä rakennetaan pohjoista omaa turvapaikkaa, omaa turvalinnoitusta. Emme saa unohtaa Baltiaa. Juuri Ruotsin liittyminen on paitsi Suomelle myös Baltialle tärkeää, koska se antaa syvyyttä puolustukseen. Jos olemme jotakin Ukrainassa oppineet, niin juuri nämä huolto- ja täydennyslinjat, sillä on suuri merkitys, että takana on ystävällinen tai samanmielinen naapuri. Sen vuoksi painotan Ruotsin merkitystä, Niinistö sanoo.

Kokoomusedustajan mukaan demarit eivät tule nyt tehtäviä ydinmuutoksia kumoamaan.
Arvokkaan kaluston tuhoutuminen on avannut ilmatilan Ukrainan lennokeille.
Mainos