Kun Nato valmistautuu heinäkuussa 2026 järjestettävään huippukokoukseensa Turkin pääkaupungissa Ankarassa, on käynyt presidentti Sauli Niinistön ja turvallisuuspolitiikan tutkija Steven Blockmansin mukaan yhä selvemmäksi, että Euroopan on otettava päävastuu omasta konventionaalisesta puolustuksestaan ja turvallisuudestaan odotettua nopeammassa tahdissa.
– Tähän asti Euroopan poliittinen vastaus Venäjän käymään sotaan ja sen harjoittamaan verenvuodatukseen on tarkoittanut ennen kaikkea lisärahoituksen suuntaamista puolustukseen sekä parempien mekanismien luomista hankintojen ja tuotannon tehostamiseen, Niinistö ja Blockmans kirjoittavat ranskalaislehti Le Mondessa.
Koska kansalaiset kannattavat laajasti Euroopan suurempaa vastuunottoa omasta turvallisuudestaan, lisäpanostukset eivät ole Niinistön ja Blockmansin mielestä vaatineet suurta poliittista rohkeutta – varsinkaan, kun investoinnit ovat omiaan vauhdittamaan eurooppalaisten valtioiden omaa taloutta ja teollisuutta.
Poliittista pääomaa on kuitenkin kohdistettu huomattavasti varovaisemmin keinoihin, jotka vahvistaisivat eurooppalaisten asevoimien operatiivisia kyvykkyyksiä ja keskitettyä johtamista. Tämä ei ole heidän mukaansa yllättävää ottaen huomioon erot eurooppalaisten maanpuolustustahdossa ja hallitusten haluttomuuden luovuttaa päätösvaltaa puolustusta koskevissa kysymyksissä.
– Valkoisen talon Grönlantiin kohdistamat uhkaukset ja konkreettiset viitteet Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon uudelleenarvioinnista Euroopassa ja sen lähialueilla antavat osviittaa siitä, mitä eurooppalaisen puolustuspilarin tulisi rahoituksen lisäksi sisältää: joukkoja, kalustoa sekä johtamis- ja valvontarakenteita, Niinistö ja Blockmans toteavat.
Vaikka poliittiset päättäjät viljelevät mielellään retoriikkaa Euroopan strategisen autonomian vahvistamisesta Naton eurooppalaista pilaria lujittamalla, harva on kyennyt Niinistön ja Blockmansin mukaan konkretisoimaan, mitä se tarkoittaisi käytännössä ja muodostaisiko se uskottavan pelotteen.
Sauli Niinistö toimi tasavallan presidenttinä 2012–2024. Steven Blockmans työskentelee tutkijana Centre for European Policy Studies -ajatushautomossa (CEPS).
Välttämätön vipuvoima
On puhuttu ”eurooppalaisen pilarin vahvistamisena Naton sisällä”, mikä edellyttäisi laajaa operatiivisten komentorakenteiden uudistamista – esimerkiksi Yhdysvaltain hallitsevan aseman purkamista liittokunnan merellisissä rakenteissa sekä yhteisoperaatiojohtoportaiden maantieteellisten vastuualueiden tarkistamista. Toinen näkökulma painottaa kyvykkäiden ja halukkaiden maiden maksimaaliseen joustavuuteen perustuvaa strategista yhteistyötä.
– Kolmas suuntaus on Euroopan puolustusunioni, joka muodostaisi laajemman eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän pilarin, jossa keskinäisen puolustuksen periaate olisi täysin voimassa. Ellei EU:n perussopimuksia muuteta, kehitys olisi kuitenkin todennäköisesti asteittaista ja altista siihen osallistumattomien maiden veto-oikeudelle. Tämä koskee myös tilannetta, jossa edelläkävijäryhmä päättäisi järjestää pysyvän tiiviimmän puolustusyhteistyön EU:n turvallisuusneuvoston ympärille, jota Naton kanssa yhteensopivat komentorakenteet ja EU:n erikoisjoukot kansallisia asevoimia täydentävinä tukisivat, Niinistö ja Blockmans arvioivat.
– Kuten tuore, neljän eurooppalaisen ajatushautomon viimeisten kuuden kuukauden aikana kokoaman monialaisen työryhmän raportti korostaa, eurooppalaiset valtiot eivät voi sulkea pois mitään näistä suuntauksista. Suorituskykyjen puutteet erityisesti ilmapuolustuksessa, ohjuspuolustuksessa, sotilassatelliiteissa ja pilvilaskennassa tarkoittavat, että Euroopan on edelleen tukeuduttava Yhdysvaltoihin kyetäkseen estämään tai torjumaan Venäjän mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen ennen tämän vuosikymmenen loppua, mistä Tanskan ja Saksan sotilastiedustelun johtajat ovat julkisesti varoittaneet, he toteavat.
Kun kaikkia kolmea edellä hahmoteltua kehityssuuntaa edistetään, merkittävimmät panostukset olisi heidän mukaansa syytä kohdistaa Natoa aidosti tukevan eurooppalaisen pilarin rakentamiseen. Uhkien kehitys ja Yhdysvaltojen vaatimus oikeudenmukaisemmasta taakanjaosta edellyttävät, ettei Nato-yhteensopivia eurooppalaisia rakenteita sivuuteta, vaan ne täytyy ymmärtää välttämättömäksi vipuvoimaksi epävarmuutta vastaan.
Samaan aikaan transatlanttisella diplomatialla on edelleen olennainen rooli sen varmistamisessa, että Yhdysvallat pysyy sitoutuneena Eurooppaan ja ettei liittokunnan poliittinen yhtenäisyys entisestään heikkene, Niinistö ja Blockmans muistuttavat.