Satelliittikuvat näyttävät tuhot Venäjän tukikohdassa

Lähteiden mukaan tukikohdassa säilytettiin Shahed-drooneja.
Ukrainalaisten käyttämä drooni kuvattuna vuonna 2023. Kuvan drooni ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ukrainalaisten käyttämä drooni kuvattuna vuonna 2023. Kuvan drooni ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ukraina iski torstain ja perjantain välisenä yönä Krasnodarin alueella sijaitsevaan sotilastukikohtaan, kertoo ukrainalainen 24 Kanal.

Isku tehtiin tiettävästi drooneilla ja se kohdistui Jeiskin kaupungissa sijaitsevaan Venäjän maavoimien 726. ilmapuolustuskoulutuskeskukseen. Kyiv Independentin mukaan keskuksessa on säilytetty Shahed-kamikazedrooneja, joita Venäjä on käyttänyt iskeäkseen ukrainalaiskohteisiin.

Jeisk sijaitsee Venäjän Ukrainasta erottavan Asovanmeren itärannalla, noin 65 kilometriä Mariupolista kaakkoon.

Telegram-kanavissa levinneiden videoiden perusteella iskut sytyttivät tukikohdassa tulipalon.

Myöhemmin lauantaina otetuista sateliittikuvissa on nähtävissä, että isku vaurioitti ainakin yhtä tukikohdan rakennusta ja hangaaria. Vahvistamattomien tietojen mukaan yhdeksän ihmistä olisi loukkaantunut iskussa.

Krasnodarin alueen viranomaisten mukaan drooni-isku torjuttiin onnistuneesti. He painottivat myös Telegram-viestissä, että Jeiskin iskusta ei aiheutunut lainkaan vaurioita siviili-infrastruktuurille tai siviilien loukkaantumisia.

Toistaiseksi venäläisviranomaiset eivät ole kommentoineet, vaurioituiko iskussa sotilasinfrastruktuuria.

Venäjän puolustusministeriön mukaan Krasnodarin alueen yllä ammuttiin toissayön aikana onnistuneesti alas 43 droonia. Lisäksi muualla Venäjällä ammuttiin väitetysti alas 67 droonia.

Jeiskin lisäksi Ukrainan taas kerrotaan iskeneen myös Ilskin öljynjalostamoon.

Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Puolustaja on nyt vahvempi kuin sodan alussa ja Venäjä saa tuntea aloittamansa sodan seuraukset, sanoo Oleksandr Syrskyi.
Miespulan vuoksi kymmeniä droonien lennättäjiä on siirretty taisteluyksiköihin.
Mainos