Kylmät kelit veivät kevään mukanaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Talvi teki paluun: Kreikassa palellaan, Suomeen lumikuuroja

Lämpöä ei ole lähipäivinä luvassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Atlantilla vaikuttava laaja korkeapaineen alue vie lämpimät kevätsäät mennessään ainakin hetkellisesti, kertoo Foreca.

Raju sää koettelee viikonlopun aikana ja alkuviikosta pohjoista ja kaakkoista Eurooppaa aina Kreikkaa, Bulgariaa ja Turkkia myöten. Lämpötiloista povataan jopa 10–15 astetta tavallista kylmempiä, ja paikoin Etelä-Euroopassa voi sataa lunta.

Suomeen kylmä aalto iskee kovimmin lauantaina, ja päivälämpötila jää osassa maata pakkasen puolelle. Yöpakkasista päästään taas kärsimään suurimmassa osassa maata, mikä ei tiedä hyvää ensimmäisille sinivuokoille ja leskenlehdille.

Lumikuuroja saattaa esiintyä Pohjois-Euroopassa, ja mahdollista on, että paikoin voidaan saada uusi lumipeite jo sulaneen tilalle. Etenkään etelässä lumi ei kuitenkaan jää maahan pitkäksi aikaa.

Lumi- ja räntäkuurot saattavat jatkua myös ensi viikolla, joskin etelässä sateet tulevat vetenä.

Muualla Euroopassa kylmimmät kelit päästään kokemaan vasta viikonlopun jälkeen. Alkuviikolla kylmin ilmamassa yltää Pohjois-Venäjältä aina itäiselle Välimerelle.

Kuukausiennusteen mukaan tavallista viileämpi sää jatkuu jonkin aikaa, joskin ennusteet ovat epävarmoja

– Kovin kylmyys näyttäisi tämän hetken päivittäisennusteiden mukaan kuitenkin painottuvan jo viikonlopulle 5.–6. huhtikuuta, mutta yöpakkaset jatkuvat etelää myöten myös seuraavalla viikolla, kommentoi meteorologi Joonas Koskela.

Pidemään aikavälin suhteen yhdysvaltalainen GFS-malli ennustaa, että huhtikuu jatkuu erittäin kylmänä pääsiäiseen saakka. Eurooppalainen ECMWF-malli taas povaa vaihtelevampaa säätä, jossa takatalvi ja lämmin kevätsää vaihtelevat.

Meteorologit ovat kuitenkin yhteisymmärryksessä siitä, että aivan lähipäivinä lämpöä ei ole luvassa.

– Korkeapaineen pitäisi nytkähtää Pohjois-Atlantilta joko selvästi etelämmäs tai mielellään kohti keskistä Eurooppaa, jotta lämpimämmät ilmamassat pääsisivät uudelleen kohti Euroopan pohjoiskolkkaa, meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)