Venäjän sota Ukrainaa vastaan on amerikkalaisasiantuntija Jackson Janesin mielestä mullistanut vuosikymmeniä vallinneen suhtautumisen Venäjään, mutta myös Saksaan ja sen rooliin Euroopan rauhan ja turvallisuuden takaajana.
Liittokansleri Olaf Scholz totesi äskettäisessä puheessaan, että tärkein oppi, jonka Saksa sai toukokuun 8. päivästä 1945, oli se, että sotaa, kansanmurhaa ja tyranniaa ei saisi ”koskaan enää” olla.
– Hyökkäys Ukrainaa vastaan merkitsee käännekohtaa. Se uhkaa koko sodanjälkeistä järjestystämme. Velvollisuutemme tässä tilanteessa on tukea parhaan kykymme mukaan Ukrainaa sen puolustautuessa maahan tunkeutunutta Vladimir Putinin armeijaa vastaan, sanoi Scholz.
Euroopan suurimpana taloutena ja EU:n toisena johtovaltiona juuri Saksa on German Marshall Fund -ajatushautomossa työskentelevän Janesin mielestä Venäjän ja lännen välisen vastakkainasettelun lopputuloksen kannalta keskeisessä roolissa. Vaikka Saksa on taipunut antamaan myös aseapua Ukrainalle, muu Eurooppa ja Yhdysvallat odottavat hänen mukaansa Saksalta enemmän.
– Euroopan tärkeimmällä maalla pitäisi olla suurin panos maanosan vakauden ja turvallisuuden ylläpitämisessä, yli 40 vuotta Saksa-tutkimuksen parissa työskennellyt Janes toteaa tuoreessa artikkelissaan.
– Lähes koko Eurooppa on ymmärtänyt, että Ukraina taistelee Euroopan vapauden puolesta – myös Saksan vapauden, hän painottaa.
Saksalla on erityinen vastuu
Menneisyyteen ei Janesin mukaan ole paluuta, vaan Eurooppa on muuttunut pysyvästi. Saksan on paitsi sopeuduttava tähän uuteen todellisuuteen, myös otettava johtovastuu Euroopan yhteisen turvallisuuden takaamisesta.
– Jaettu Saksa oli aikoinaan kylmän sodan eturintama. Nyt haasteet ovat siirtyneet Itä-Eurooppaan, jonka keskiössä on Ukraina, hän sanoo.
Saksa on hänen mukaansa osaltaan vastuussa liittolaistensa ja kumppaniensa puolustuksen sekä rauhanomaisen maailmanjärjestyksen turvaamisesta sekä sen varmistamisesta, että sotaa ja fasismia ei enää koskaan jouduttaisi kokemaan.
– Kaikista Euroopan maista, joiden pitäisi tuntea 1900-luvun opetukset, Saksan pitäisi olla ensimmäinen, joka tunnistaa valloilleen päässeen fasistisen diktaattorin muodostaman vaaran, hän toteaa.





