SAK ja Akava: Väite luottamusmies- tai järjestäytymispakosta tarkoitushakuista

Palkansaajakeskusjärjestö SAK ja korkeasti koulutettujen Akava sanovat ihmettelevänsä yrittäjäjärjestöjen pyrkimystä vääristää paikallisen sopimisen lainvalmistelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Järjestöt edellyttävät työrauhaa parhaillaan työtään tekevälle työryhmälle.

– Lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työ on kesken ja vasta valmisteluvaiheessa olevaa tekstiä ryöpytetään julkisuudessa virheellisin argumentein, Akava ja SAK sanovat yhteisessä tiedotteessaan.

Järjestöjen mukaan tavoitteena on toteuttaa paikallisen sopimisen laajentaminen niin, että siitä hyötyvät kaikki, myös yrittäjät.

– Olemme lisäämässä mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen, emme rajoittamassa. Sääntöjen tulee kuitenkin olla kaikille samat.

Kilpailukykysopimuksessa on sovittu paikallisen sopimisen edistämisestä niin, että järjestäytymättömät yritykset saavat yhtä laajat mahdollisuudet joustoon yleissitovien työehtosopimusten määräyksissä kuin järjestäytyneetkin yritykset.

Akava ja SAK muistuttavat, että suuri osa työehtosopimuksista antaa sopimismahdollisuuksia myös yksittäisen työntekijän ja työnantajan välille.

– Joustojen käyttö ei riipu työntekijöiden järjestäytymisestä. Väite luottamusmies- tai järjestäytymispakosta vaikuttaakin tässä yhteydessä tarkoitushakuiselta. Onko pohjimmiltaan kyse vaatimuksista murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva, järjestöt kysyvät.

SAK ja Akava muistuttavat, että tilanteessa, jossa alitetaan vähimmäistyöehdot, on perusteltua edellyttää tarvittaessa sopijaosapuoleksi luottamusmiestä. Muilla työntekijöillä ei ole asemaa, joka suojaisi painostukselta tai varmistaisi riittävän tiedonsaannin, koulutuksen tai työntekijöiden edustamiseen käytettävän ajan.

Järjestöt korostavat, että työehtosopimukset eivät millään tavoin rajoita paikallista sopimista, joka kunnioittaa työehtosopimusten tuomaa vähimmäisturvaa.

Lue myös:

Yrittäjäliitot tyrmistyivät paikalliseen sopimiseen suunnitellusta luottamusmiespakosta

EK: Järjestäytymättömille samat oikeudet ja velvollisuudet

Sture Fjäderiltä kovat syytökset yrittäjille: ”Haluatte päättää tästä ilman henkilöstöä”

Akavan johtaja: Paikallisen sopimisen tarkoituksena tuhota työmarkkinajärjestelmä

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)