Energiaviraston ehdottama sähkönsiirron tehomaksu on herättänyt omakotitaloissa asuvissa huolta kustannusten noususta.
Kaupunkien sähköverkkoyhtiöitä edustavan Energiakaupungit ry puolustaa tehomaksun käyttöönottoa. Yhdistys muistuttaa, että sähkönkulutuksen kasvaneet huippukulutuspiikit lisäävät verkkojen kehittämistarpeita ja nostavat sähkönsiirron kustannuksia. Jos maksuja ei kohdisteta huipputehon tarvitsijoille, vaihtoehto on perusmaksujen korottaminen kaikille.
– Julkisessa keskustelussa on levitetty käsitystä, että tehomaksussa olisi kyse nykyisten maksujen päälle perittävästä lisämaksusta, vaikka näin asia ei ole. Sähkön siirtomaksujen hinnoittelu taso on tarkkaan säänneltyä. Tehomaksu ei saa nostaa sähkön käyttäjien maksamia hintoja kokonaisuutena, vaikka se jakaisikin niitä laskun sisällä tai sähkön käyttäjien kesken uudestaan, Energiakaupunkien toiminnanjohtaja Eero Haapalehto kertoo.
Energiaviraston määräys yhdenmukaistaisi sähkönsiirron maksuja. Uudistuksen tavoitteena onkin tehdä sähkönsiirron hinnoittelusta nykyistä selkeämpää ja helpommin vertailtavaa. Tällä hetkellä verkkoyhtiöiden käyttämät maksutavat ja aikajaot vaihtelevat paljon, mikä vaikeuttaa kuluttajien mahdollisuuksia ymmärtää ja vertailla siirtohintoja. Samalla uudistuksella pyritään tukemaan joustavaa sähkönkäyttöä ja hinnoittelua, joka vastaa paremmin sähköverkon todellisia kustannuksia.
Sähköverkkoyhtiöiden mukaan tehomaksu ohjaisi sähkön käyttäjiä toimimaan tavalla, joka rajoittaa verkon vahvistamisen tarvetta ja tasaa kulutusta. Tällaisia toimia ovat kulutuksen rajoittamisen lisäksi kiinteistön ja sen lämmitysjärjestelmän energiatehokkuutta lisäävät toimet.
– Tehomaksu palvelee niitä kuluttaja-asiakkaita, jotka kokevat nykyiset perusmaksut kohtuuttomina siksi, etteivät voi vaikuttaa niiden määräytymisperusteeseen. Tekokomponentin tarkoitus on antaa helpotusta nykyisiin perusmaksuihin niille sähkönkäyttäjille, joilla ei ole korkeaa sähkötehon tarvetta taikka ovat valmiita säätelemään kulutustaan pitäen maksimitehon maltillisena, Eero Haapalehto sanoo.
Energiaviraston mukaan määräys ei puutu jakeluverkkoyhtiöiden vapauteen päättää, millaisia vaihtoehtoisia tuotteita ne asiakkailleen tarjoavat. Yhtiöt voivat jatkossakin päättää, tarjoavatko ne esimerkiksi aika- tai kausihinnoiteltuja tuotteita tai tehoperusteista hinnoittelua. Asiakkaita ei myöskään velvoiteta siirtymään tehomaksulliseen tuotteeseen, ja pienasiakkaille on jatkossakin oltava tarjolla myös tehomaksukomponentiton vaihtoehto.
Arvostelua on herättänyt se, että tehomaksu perustuisi kuukauden korkeimpaan yksittäiseen vartin aikana mitattuun tehopiikkiin. Maksua peritään viisi kilowattia ylittävän tehon osalta.
– Energiakaupungit on pitänyt 15 minuutin mittausväliä perusteltuna siksi, että se olisi kuluttajalle selkein määräytymisperuste tehokomponentin maksutasoksi, kun sähkön myynti ja laskutus perustuvat samaan mittausväliin. Voisi olla asiakkaalle epäselvää, mikäli maksu perustuisi esimerkiksi kuukauden kolmen korkeimman tunnin keskiarvoon, jota on ehdotettu. Tällainen määräytymisperuste olisi ainakin itselleni aika haastavasti seurattava asia, vaikka se verkon kestävyyden näkökulmasta järkevä malli voisikin olla, Eero Haapalehto toteaa.
LUE MYÖS:
Ministeri rauhoittelee: Sähkön tehomaksu ei johda rahastukseen





