Metsäyhtiö Stora Enson loka-joulukuun oikaistu liiketulos nousi 121 miljoonaan euroon. Edellisvuonna vastaavaan aikaan tulos oli 51 miljoonaa euroa. Liiketulos oli analyytikoiden konsensusennusteiden tasolla.
Liikevaihtoa yhtiö teki vuoden viimeisellä kvartaalilla 2322 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 7 prosenttia vertailukaudesta.
Tulosparannusta tukivat hinnankorotukset ja kustannussäästötoimet.
Yhtiön mukaan vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä aloitettu kannattavuuden parantamisohjelma, jonka tavoitteena oli säästää 120 miljoonaa euroa vuotuisissa kiinteissä kustannuksissa, edistyi hyvin. Ohjelman täysi vaikutus toteutuu vuoden 2025 alusta alkaen. Kiinteät kustannukset vähenivät 110 miljoonaa euroa vuoden aikana.
Stora Enson hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 0,25 euron osakekohtaisen osingon maksamista.
– Vuonna 2024 oikaistu liiketuloksemme parani 75 prosenttia ja oli 598 miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti oli 6,6 prosenttia. Tätä parannusta tuki toimitusmäärien kasvu kaikissa divisioonissa, vaikka myyntihintojen lasku tasoittikin niiden vaikutusta. Liikevaihto laski 4 prosenttia ja oli 9049 miljoonaa euroon rakenteellisten muutosten vuoksi, kun taas jatkuvien liiketoimintojen myynti kasvoi 1 prosentin. Meillä on myös ilo ilmoittaa, että olemme ylittäneet vuodelle 2030 asettamamme tavoitteen saavuttamalla 53 prosentin vähennyksen scope 1 – ja 2 -kasvihuonekaasupäästöissä. Tämä osoittaa sitoutumisemme kestävään kehitykseen ja ympäristövastuuseen, toimitusjohtaja Hans Sohlström kommentoi tilinpäätöstiedotteessa.
Muutoksena aiempaan käytäntöön Stora Enso ei anna jatkossa vuotuista ohjeistusta oikaistusta liiketuloksesta, mutta jatkaa näkymien kommentointia.
Lyhyen aikavälin kysyntänäkymät ovat edelleen heikot, ja Stora Enso jatkaa kustannusten vähentämistä tavoitteenaan parantaa liiketoiminnan suorituskykyä vuonna 2025.
Konsernin vuoden 2025 oikaistuun liiketulokseen odotetaan kohdistuvan noin 100 miljoonan euron negatiivinen vaikutus pääasiassa vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla Oulun tehtaan uuden pakkauskartonkilinjan käynnistymisen vuoksi.
Metsäyhtiö odottaa kysynnän pysyvän vaimeana ja epävakaana, mihin vaikuttavat makrotaloudellinen tilanne ja jatkuva geopoliittinen epävarmuus. Puun hinnan odotetaan pysyvän korkealla. Konsernin investoinnit vuodelle 2025 ovat arvion mukaan 730–790 miljoonaa euroa.
– Stora Enson tulos jatkoi Q4:llä toipumistaan hyvin matalalta tasolta. Q4:n operatiivinen tulos osui konsensuksen ennusteisiin ja ylitti meidän ennusteemme. Rahavirta oli kvartaalilla vahva. Markkinanäkymien perusteella yhtiön näkymät ovat kuitenkin jokseenkin odotetun heikot. Stora Enso yllätti meidät korottamalla osinkoehdotustaan 0,25 euroon osakkeelta vaisusta tulosvuodesta ja selvästi tavoitetason yläpuolella olevasta velkasuhteesta huolimatta. Kokonaisuutena raportti on mielestämme kaksijakoinen ja johtopäätösten tekeminen vaatii pureksintaa päivän mittaan, tulosta kommentoi analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen Inderesin aamukatsauksessa.
– Stora Enso ei antanut enää ohjeistusta Q4-raportissaan kuluvalle vuodelle tai lyhyemmälle aikavälille kansainvälisiin käytäntöihin vedoten. Pidämme muutosta jossain määrin negatiivisena läpinäkyvyyden kannalta. Kommenteista paistaa edelleen läpi hankala markkinanäkymä, jota värittää teollisissa liiketoiminnoissa heikko kysyntä (vrt. Euroopan talouden sutiminen, kuluttajien varovaisuus ja rakentamisen kyntäminen), vaatimattomat kapasiteetin käyttöasteet ja osittain jopa ylikapasiteetti sekä korkea kustannustaso (etenkin puu Pohjoismaissa), Viljakainen jatkoi.