Maan eteläosissa on keskiviikkona mitattu paikoin jo yli 20 pakkasasteen lukemia, Foreca kertoo.
Vihdin Maasojan havaintoasemalla on ollut keskiviikkona päivällä 22,4 pakkasastetta ja Lappeenrannan Konnunsuolla 21,8 pakkasastetta. Pyhtään lentokentällä on ollut aamulla tasan 21 astetta pakkasta. Kylmintä keskiviikkona alkuiltaan mennessä on ollut Lapissa Inarin Väylän havaintoasemalla, 27 pakkasastetta. Myös useilla muilla Lapin havaintoasemilla on ollut 20–26 pakkasastetta.
Forecan meteorologi Joanna Rinteen mukaan sää jatkuu lauantaihin asti talvisena ja pilvipainotteisena.
–Vaikka paikallisia lumisateita tulee loppuviikolla, laajoja ja runsaita lumisateita ei näillä näkymin ole luvassa. Vaikka pilvisyyttä on runsaasti, näkyy pilvien lomassa myös ajoittain selkeää taivasta, toteaa Rinne Forecan blogissa.
Sunnuntaille ja ensi viikon mittaan ennakoidaan lauhtuvaa säätä. Osassa maata mennään ennusteiden mukaan plusasteille, lisäksi osa sateista tulisi vetenä.
– Jos tämä ennuste toteutuu, joulun alla on liukasta, Rinne sanoo.
Tämän hetken ennusteen mukaan esimerkiksi ensi viikon keskiviikkona koko maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat olisivat plussalla. Tuuli on jouluviikolla ajoittain puuskaista.
Tällä viikolla ajokeliä ovat heikentäneet muun muassa lumimyrsky, pöllyävä lumi ja paikoin liukkaus. Ensi viikolla lauhtuminen ja vesisateet voivat tuoda enemmänkin liukkautta, myös jalankulkijoille.
– Ensi viikon ennusteeseen liittyy vielä runsaasti epävarmuutta, mutta mikäli lauhtuminen ja vesisateet toteutuvat, ajokeli ja jalankulkukeli heikkenevät liukkauden takia merkittävästi joulun lähestyessä, Joanna Rinne toteaa.
Etelässä jo −22 astetta, lumisateita tulee yhä paikoin eri puolilla maata! Sää lauhtuu loppuviikolla – ”Jos tämä ennuste toteutuu, joulun alla on liukasta” – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/tW8Ve7sziX #forecasuomi #sää
— Foreca Suomi (@forecasuomi) December 14, 2022