Ruotsista linjaus ydinaseista: Pelotetta vahvistettava

Keskustelu ydinaseista kiihtyy Ruotsissa.
Ruotsin ilmavoimien Saab Jas 39 Gripen hävittäjä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
Ruotsin ilmavoimien Saab Jas 39 Gripen hävittäjä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Ruotsin varapääministeri Ebba Busch kertoo kannattavansa Euroopan oman itsenäisen ydinasepelotteen vahvistamista. Busch ei kuitenkaan kannata ydinaseiden sijoittamista Ruotsiin, hän kertoo SVT:n haastattelussa.

Keskustelu Yhdysvaltojen sotilaallisesta tuen ja transatlanttisen yhteistyön tulevaisuudesta on kiihtynyt Donald Trumpin toisella presidenttikaudella, viimeksi Trumpin tavoiteltua avoimesti Nato-kumppani Tanskalle kuuluvaa Grönlantia. Useat asiantuntijat ovat puhuneet eurooppalaisen puolustusyhteistyön ja ydinasepelotteen kehittämisen puolesta, ja Ruotsissa on jopa väläytetty oman ydinaseohjelman käynnistämistä. Dagens Nyheter esitti pääkirjoituksessaan aikaisemmin tammikuussa yhteistä pohjoismaista ydinasetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yleisradioyhtiö SVT onkin arvioinut keskustelun ydinaseista muuttuneen maassa täysin, ja  ”kylmän reaalipolitiikan” nyt ohittavan idealistisemman käsityksen ydinaseriisunnasta.

Perjantaina kristillisdemokraattien puheenjohtaja, varapääministeri Busch kertoi kannattavansa eurooppalaisen ydinasepelotteen vahvistamista Ranskan ja Britannian jo olemassa olevien kyvykkyyksien pohjalta. Kyse on Euroopan ja Ruotsin aseman parantamisesta, hän sanoi.

– Eihän kukaan halua ydinaseita. Me kannatamme ydinaseiden leviämisen estämistä, emme halua maailmaan lisää ydinaseita. Mutta tämänhetkinen turvallisuustilanne ole sellainen, Busch sanoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi viime viikolla Ruotsin osallistuva Nato-jäsenenä kaikkiin eurooppalaista ydinasepelotetta koskeviin keskusteluihin.

Europarlamentaarikko ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Mika Aaltola (kok.) peräänkuulutti Verkkouutisissa perjantaina keskustelua Euroopan ydinaseista. Hänen mukaansa ydinaseen jakamisen mallista voitaisiin neuvotella Ranskan ja Britannian kanssa, tai vaihtoehtoisesti Pohjoismaissa voitaisiin valmistella oman pelotteen luomista muiden EU-maiden kanssa.

– EU:n perussopimus mahdollistaa halukkaiden koalition, joka voisi liikkua eteenpäin ydinasekysymyksessä. Tämä tarkoittaisi niitä maita, jotka ovat asiasta huolissaan ja haluavat hankkeeseen osallistua, Aaltola sanoi.

Jouni Ovaska tiedustelee, haluaako SDP ydinenergialain suhteen erilaista politiikkaa vai erilaista päätöksentekoprosessia.
Tasavallan presidentin mukaan Suomen pitää olla täysimääräinen liittokunnan jäsen ilman minkäänlaisia rajoituksia.
Ydinaseista on tulossa kirjaus eduskunnan käsiteltäväksi.
Mainos