Ruotsin puolustusvoimien helikopterit mukana vakoilupidätyksessä

Kaksi ihmistä on pidätetty epäiltynä törkeästä laittomasta tiedustelutoiminnasta.
Ruotsin puolustusvoimien helikoptereita. Arkistokuva. WIKIMEDIA COMMONS/Herranderssvensson CC-BY SA 3.0
Ruotsin puolustusvoimien helikoptereita. Arkistokuva. WIKIMEDIA COMMONS/Herranderssvensson CC-BY SA 3.0

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on pidättänyt kaksi henkilöä Tukholman alueella epäiltynä törkeästä laittomasta tiedustelutoiminnasta.

Toista pidätetyistä epäillään laittomasta tiedustelutoiminnasta Ruotsia vastaan ​sekä törkeästä laittomasta tiedustelutoiminnasta vierasta valtaa vastaan ja toista avunannosta rikoksiin.

Pidätysten yhteydessä tehtiin kotietsintöjä ja kolmas henkilö vietiin kuulusteltavaksi. Säpoa avustivat etsinnöissä Ruotsin poliisi ja puolustusvoimat. Etsinnöissä käytettiin myös kahta puolustusvoimien helikopteria.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan molemmat pidätetyt ovat olleet aktiivisia vuodesta 2013 lähtien. Toistaiseksi julkisuuteen ei ole kerrottu, minkä maan hyväksi kiinniotetut ovat työskennelleet.

Kyseessä ei ole ainoa Ruotsissa viime aikoina ilmennyt vakoilutapaus. Ruotsissa nostettiin aiemmin marraskuussa vakoilusyytteet kahta veljestä vastaan. Veljeksiä epäillään törkeästä vakoilusta Venäjän sotilastiedustelun hyväksi. Veljesten uskotaan myyneen huippusalaista tietoa venäläisille jopa kymmenen vuoden ajan, aina syksyllä 2021 tapahtuneeseen kiinniottoonsa saakka.

LUE MYÖS:
Ruotsin vakoiluskandaali: Moskova saattaa tietää syvimmät salaisuudet

Kirjoittajan mukaan punavihreän blokin sisäiset ristiriidat ja keskustapuolueen nousu voivat tehdä hallituksen muodostamisesta tuskallisen urakan.
Tontilla on puolustusvoimien mukaan ainutlaatuiset edellytykset tukikohdan puolustuksen vahvistamiseen.
Kyseessä on selkein avaus yhteistyöhön FCAS-hankkeen kariuduttua viime keväänä.
Mainos