Ruotsin hallitus esittää Svenska Dagbladetin mukaan perustuslain muutoksia, joilla pyritään tiukentamaan otetta järjestäytyneestä rikollisuudesta.
Yhtenä keinona esitetään kansalaisuuden perumista henkilöiltä, jotka ovat kaksoiskansalaisia ja syyllistyneet ”Ruotsin elintärkeitä etuja vakavasti vahingoittaviin” rikoksiin.
Nykyisin tällaista mahdollisuutta ei ole Ruotsissa.
– Vapaa ja avoin yhteiskuntamme kohtaa uhkia useilta suunnilta. Väkivaltaa ihannoiva ekstremismi ja terrorismi, valtiolliset toimijat sekä yhteiskuntaa horjuttava järjestäytynyt rikollisuus, uhkia tiedotustilaisuudessa listasi oikeusministeri Gunnar Strömmer.
Esityksen mukaan myös henkilöiltä, jotka ovat saaneet kansalaisuuden lahjonnalla tai uhkailulla, voitaisiin jatkossa viedä kansalaisuus.
– Kyse on Ruotsin kansalaisuuden arvon ja koskemattomuuden vaalimisesta sekä yhteiskuntamme suojelemisesta erittäin vaarallisilta ihmisiltä, sanoi Ruotsin parlamentin oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Henrik Vinge.
Hallitus aikoo samalla kriminalisoida osallistumisen rikollisiin järjestöihin. Tämä edellyttää muutosta yhdistymisvapauteen, joka on turvattu perustuslaissa.
Ruotsin hallituksen tavoitteena on, että perustuslain muutokset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa.
Suomessa kansalaisuuden menettäminen on jo mahdollista. Laki lisäksi tiukkenee, kun kansalaisuuslain uudistus tulee voimaan 17. joulukuuta.
Jatkossa Suomen kansalaisuuden voi menettää aiempaa helpommin, jos henkilö on antanut vääriä tietoja tai toiminut muutoin petollisesti kansalaisuuden hakemisen aikana. Kansalaisuuden voi menettää myös henkilö, joka on syyllistynyt vakaviin rikoksiin, kuten terrorismi-, maanpetos- tai valtiopetosrikokseen, joista voi lain mukaan seurata 6 vuoden vankeusrangaistus.





