”Riski on liian suuri” – Viro ei puutu varjolaivaston aluksiin

Kymmenet alukset ovat jämähtäneet virolaissaaren tuntumaan.
Meriliikennettä Suomenlahdella. Kuvan alukset eivät liity tapaukseen. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Meriliikennettä Suomenlahdella. Kuvan alukset eivät liity tapaukseen. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Viro ei aio ottaa haltuunsa sen aluevesille ankkuroituneita Venäjän varjolaivaston aluksia, linjaa maan merivoimien komentaja, kommodori Ivo Värk Viron yleisradioyhtiö ERR:lle.

Jopa 30 öljytankkeria on viimeisen parin viikon aikana ankkuroitunut Suomenlahdella sijaitsevan Vaindloon saaren tuntumaan. Alukset eivät ole päässeet Ukrainan drooni-iskujen vuoksi Laukaansuun ja Koiviston öljysatamiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tankkerien alkuperä on mysteeri, ja osa niistä vaikuttaa Värkin mukaan myös hylätyiltä.

– On Euroopan unionin, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen pakotteiden alaisia aluksia. Noin puolet ankkuroiduista aluksista on pakotteiden alaisia, Värk kommentoi.

Värk varoittaa, että jos alukset jäävät rannikon tuntumaan pidemmäksi aikaa, saattaa niiden ja mantereen välillä syntyä laitonta liikennettä. Toistaiseksi aluksia on kuitenkin huollettu vain kansainväliseltä merialueelta käsin.

Miksi Viro ei sitten puutu sen aluevesille saapuneisiin aluksiin?

Syy voi piillä viime toukokuussa sattuneessa tilanteessa, jossa Viron merivoimat yritti pysäyttää varjolaivastoon kuuluneeseen Jaguar-aluksen. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun venäläinen Su-35 -hävittäjä lensi matalalla Viron ilmatilaan saattamaan alusta pois. Virolaisviranomaisten täytyi perääntyä.

Värkin mukaan Viro onkin nyt huolestunut siitä, että laivojen haltuunotto voisi provosoida Venäjän ryhtymään sotilaallisiin toimiin. Eskalaatioriski on liian suuri.

Kommodori sanoo, että Viro harkitsee toimiin ryhtymistä vain, jos aluksesta aiheutuisi suora uhka. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi merenalaisen infrastruktuurin vaurioittaminen tai öljyvuodon riski.

Toistaiseksi tankkerit saanevat siis jatkaa odotustaan Viron rannikon tuntumassa.

Pääsyy hankinnan keskeyttämiselle on se, että raskaan kaluston osuus taistelukentällä on vähenemässä.
Tutkija ei pidä joukkojen siirtelyä sotilaallisesti järkevänä.
Mainos