Ukrainan joukkojen kerrotaan jatkaneen etenemistään useilla rintamilla.
Luhanskin alueen sotilashallinnon ukrainalainen johtaja Serhiy Hayday totesi televisiohaastattelussa alueen vapautuksen alkaneen. Hänen mukansa useita asutuskeskuksia on jo vapautettu miehittäjiltä. Alueen asukkaita on kehotettu siirtymään tilapäisesti pois rintamalinjan tuntumasta ja odottamaan, että venäläisten levittämät miinat ehditään purkaa.
– Heidän sotilaansa ymmärtävät, että vastahyökkäys ja sen aiheuttama tappio on väistämätön, Hayday totesi.
Amerikkalaisen ISW-ajatuspajan mukaan Ukrainan vastahyökkäys rintaman pohjoisosassa Harkovan alueella ei ole vielä saavuttanut kulminaatiopistettään. Tämä tarkoittaa, että alueella taistelevilla yksiköillä on edelleen taisteluvoimaa ja huoltotarvikkeita hyökkäyksen jatkamiseksi.
Venäjän kannalta haasteena on, etteivät sen joukot pystyneet pitämään kiinni Oskil- ja Donets-jokilinjasta, mikä olisi tarjonnut puolustuksen kannalta edullista maastoa. Ukrainan arvioidaan iskevän lähiaikoina yhä uusiin haavoittuviin rintamankohtiin maan koillisosassa.
Asiantuntijoiden mukaan Luhanskin länsiosan maasto soveltuu hyvin mekanisoitujen joukkojen nopeaan etenemiseen. Samankaltaisia operaatioita toteutettiin syyskuun alkupuolella Harkovan seudulla.
Venäjä ei ole tiettävästi pystynyt siirtämään puolustuksen tueksi merkittäviä vahvistuksia. Ukrainan samanaikainen hyökkäys Hersonin ja Luhanskin alueilla tulee ISW:n mukaan pakottamaan Kremlin keskittymään vain toisen puolustukseen.
LUE MYÖS:
Venäjän joukot huolissaan: Yöhyökkäyksissä mukana suuria yksiköitä (VU 6.10.2022)
#UAarmy’s autumn offensive, day by day. While the "russian parliament" is intoxicated from the futile attempts at annexation, our soldiers continue moving forward.
This is the best answer to any and all "referenda", "decrees", "treaties" and pathetic speeches. pic.twitter.com/qLCBu0Vdns— Oleksii Reznikov (@oleksiireznikov) October 5, 2022