Verkkouutiset

LEHTIKUVA/VERKKOUUTISET

Ranskassa voi tapahtua todellinen äärioikeiston maanjäristys

Picture of Pekka Väisänen
Pekka Väisänen
Kirjoittaja väitteli 2022 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin poliittisesta ajattelusta. Väisänen tutki Macronin ajattelua muun muassa riskiyhteiskunnan, ranskalaisen liberalismin ja kolmannen tien politiikan teorioiden kautta.
Poliittiset seuraukset voivat olla Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle täysin ennen kokemattomat, tohtori Pekka Väisänen kirjoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ranskan EU-vaalien tulos ei ollut lopulta yllätys. Presidentti Emmanuel Macronin pikainen kulisseissa valmisteltu päätös parlamentin hajottamisesta sen sijaan oli. Toisin kuin aikaisemmin, EU-vaalien merkitys ulottui nyt Ranskassa vahvasti myös sisäpolitiikkaan.

Sunnuntai-illan vaalitulos ja sen seuraukset jäävät monella tapaa Ranskan poliittiseen historiaan. Macronin ratkaisu kansalliskokouksen hajottamisesta ja uusista vaaleista johtaa todennäköisesti äärioikeiston historialliseen vaalivoittoon ja samalla ensimmäisen äärioikeistolaisen pääministerin johtaman hallituksen muodostamiseen. Ranskassa käynnistyy samalla niin sanottu cohabitation -virkakausi, joka Ranskan nykyisen viidennen tasavallan (1958) historiassa on ollut aikaisemmin vain kolme kertaa aikaisemmin. Syntyneessä ”yhteiselon” tilanteessa pääministeri ja presidentti ovat siis vastakkaisista poliittisista leireistä.

Istuvan presidentin kannalta syntyvä tilanne olisi ongelmallinen. Ranskan perustuslain mukaan cohabitation-tilanteessa presidentti menettää osan laajoista valtaoikeuksistaan pääministerin eduksi. Normaalissa tilanteessa, lähes poikkeuksetta samaa puoluetta edustava pääministeri toteuttaa istuvan presidentin tahtoa ja vaaliohjelmaa, kuten on nähty myös Macronin kausien aikana.

Syntyneessä tilanteessa Macron voi sen sijaan edelleen valita pääministerinsä, mutta nimitetty pääministeri on tilivelvollinen presidentin sijaan vain kansalliskokoukselle. Presidentti ei voi myöskään enää vaihtaa pääministeriään, kuten Macronkin on tehnyt virkakausiensa aikana jo kolme kertaa. Macronin valta kaventuu myös hallituksen kokoonpanon suhteen. Presidentti ei voi enää valita mieleisiään ministereitä. Asetelma muuttuu siis monella tapaa presidentille epämieluisaksi.

Macron ei ole koskaan ollut koko kansan presidentti

Ranskan nykyinen tilanne ei ole sattuman kauppaa. Vaikka Emmanuel Macron on kahden kauden presidentti ja voittanut presidentinvaalissa kummallakin kerralla selkeästi vastaehdokkaansa Marine Le Penin, Macron ei ole koskaan ollut lopulta koko kansan presidentti. Virkakauden alusta lähtien (2017) presidentin politiikka on ollut varmistelun ja kansansuosion kalastelun suhteen hyvin riskialtista. Kuten tunnettua, Macron käytti erityisesti ensimmäisellä virkakaudellaan valtaoikeuksiaan kovalla kädellä. Presidentti reformoi Ranskan taloutta, verotusta,  ja työmarkkinoita visionsa mukaisella tavalla. Macronin toisella kaudella polemiikkia aiheutti erityisesti eläkejärjestelmän muutos, joka koettiin laajalti epäoikeudenmukaiseksi.

Hintalappu presidentin edustamalle uudistuspolitiikalle on ollut kova. Koko ajan kasvava joukko kansalaisista on kokenut Macronin politiikan epäoikeudenmukaiseksi ja keskiverto ranskalaista enemmän tai vähemmän syrjiväksi. Tavallista ranskalaista ei juuri kosketa se, että maa on ollut viisi vuotta peräjälkeen Euroopan investointiveturi tai se, miten Ranskan talouden vetovoima, työllisyyskehitys ja jopa kansainvälinen asema ovat koko ajan parantuneet Macronin virkakausien aikana.

Muita syitä äärioikeiston menestykseen ja Macronin suosion hupenemiseen ovat Ranskan krooniset ongelmat, eli sisäiseen turvallisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät lieveilmiöt.

Macronin nimittämät hallitukset, kuten aikaisemmatkaan hallitukset, eivät ole onnistuneet ratkaisemaan kumpaakaan ongelmista kansalaisia tyydyttävällä tavalla. Tähän rakoon kansallinen liittouma on iskenyt taitavasti. Vuosikymmenten ajan kansallinen liittouma on pitänyt esillä valtavirtapuolueille epämiellyttäviä keskustelunaiheita, joista maahanmuuttoon ja islamin harjoittamiseen liittyvät ongelmat ovat olleet näkyvimpiä teemoja.

Macronin ongelmia syvensi edelleen kansallisen liittouman onnistunut EU-vaalistrategia. Jo kuukausia sitten kansallinen liittouma linjasi EU-vaalin ”kansanäänestykseksi” Macronin harjoittamasta politiikasta. Taitavasti rakennettu viesti meni myös täydellisesti maaliin. Kansanäänestys saatiin ja lopulta puolue on mahdollisesti ensimmäistä kertaa historiansa aikana pääministeri-ja hallituspuolue.

Kesän poliittisen turbulenssin loppuhuipentumana saatetaan jopa nähdä todellinen maanjäristys eli se, että kansallinen liittouma hankkii Ranskan kansalliskokouksesta absoluuttisen enemmistön. Seuraukset Macronin virkakauden loppuajalle, mutta myös Ranskalle itselleen ovat tällöin jopa tuhoisat.

Teoriassa olisi mahdollista, että pääministeri pystyisi viemään kansalliskokouksen käsittelyyn lakiesityksiä, jotka enemmistön turvin menisivät maaliin, mutta joita presidentti ei lopulta vahvistaisi. Edessä olisi siten samalla poliittinen umpikuja ja sisäinen kaaos. Emmanuel Macronilla on nyt politiikkansa laskun maksun aika. Kumuloitunut äänestäjien tyytymättömyys ja politiikan loppukaudelle ulottuva tilinpäätös tapahtuu poliittisen verivihollisen eli äärioikeiston kanssa.

Kansallinen liittouma on Vladimir Putinin taskussa

Poliittiset seuraukset Ranskan tapahtumista voivat olla Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle täysin ennen kokemattomat.

Emmanuel Macronin poliittisen pääoman katoaminen loisi Eurooppaan entistä suuremman johtajuusvajeen. On muistettava, että kansallisen liittouman tuki Ukrainan sotilaalliselle avulle ei ole lainkaan yksiselitteisen varmaa. Puolueessa on ollut aina putinisteja ja Venäjän intressejä ymmärtäviä vaikuttajia, aina Marine Le Peniä myöten. Ranskan molemmat politiikan äärilaidat ovat historiallisesti kuuluneet aina Venäjän ymmärtäjiin. Yhtenä räikeimpänä viimeisimmistä symbolisista esimerkeistä oli kansalliskokouksen tyhjät äärilaitojen penkkirivit Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin viime viikkoisen puheen aikana.

On niin ikään hyvä muistaa, että kansallinen liittouma tavoittelee edelleen muun muassa Ranskan irtaantumista Naton komentojärjestelmästä, josta maa oli pitkään poissa (1966-2009) kenraali Charles de Gaullen poliittisten linjausten seurauksena.

Kansalliselle liittoumalle Bryssel-vetoinen päätöksenteko on ollut aina äärimmäisen vastenmielistä ja Ranskan sisäiset ongelmat hallinnonalasta riippumatta on puolueen puheissa lähes poikkeuksetta sysätty EU:n syyksi. Viimeisinä kuukausina kansallinen liittouma on saanut erityisesti kroonisen kriisin keskellä elävien maanviljelijöiden tuen ja suosion osakseen.

Hajoaako Macronin keskustalainen liike osiin

Emmanuel Macronin luoman keskustaliberaalin poliittisen liikkeen tulevaisuus ei näytä muutenkaan hyvältä. Presidentin kova kannatuksen ydin (23-25 prosenttia) on alkanut vaarallisesti hapertumaan ja muun muassa tämä näkyy eurovaalien 15 prosentin tuloksessa. Ranskan poliittiselle historialle on leimallista se, miten puolueita ja erilaisia liittoumia syntyy ja kuolee säännöllisin väliajoin. Ranskan vasemmiston ollessa sirpaleina ja konservatiivisten tasavaltalaisten taistellessa olemassaolostaan voi Macronin luoma poliittinen liike hyvinkin olla seuraava merkittävä poliittinen ruumis.

Kansallinen liittouma näyttäytyy syntyneessä sekavassa sisäpoliittisessa tilanteessa suuren yleisön silmissä vakaalta ja yhtenäiseltä puolueelta. Puolue ei repeile eri suuntiin, vaan viestii ja toimii linjakkaalla tavalla, jossa kansallinen intressi ohjaa politiikan tekemistä, ei kansainvälinen macronilainen ulottuvuus. Politiikan mielikuvien kannalta tilanne on jopa paradoksaalinen. Perinteisesti politiikan äärilaidat ovat olleet linjansa kautta tempoilevia ja epäluotettavia, mutta niin ei ole tapahtunut kansallisen liittouman suhteen.

Kansallisen suvereniteetin ja Ranskan aseman varmistamisen suhteen Macronin ja kansallisen liittouman välillä ei ole mitään yhteistä. Presidentti Macron on nähnyt Ranskan kansainvälisen aseman ja intressien varmistamisen aina kansainvälisen viitekehyksen kautta. Toisin kuin äärioikeistolle, Macronille kaikkinainen eristäytyminen kansainvälisestä politiikasta on Ranskan intressien vastaista. Äärioikeiston uskoessa kahdenvälisiin, bilateraalisiin suhteisiin kansallisvaltioiden välillä, Macronin maailmankuva nojautuu vahvasti Euroopan integraatioon ja Euroopan strategiseen autonomiaan.

Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa ranskalaiset lopulta päättävät, millaisen parlamentin ja millaisen maailmankuvan kanssa he haluavat elää seuraavat vuodet. Macron pelaa joka tapauksessa upporikasta ja rutiköyhää. Pöydällä on niin hänen virkakautensa loppu kuin perintö, jonka hän presidenttikautensa jälkeen seuraajalleen jättää.

Kansallisen liittouma edustaa joka tapauksessa politiikkaa, jossa kompromisseja ja puoluerajat yhdistävää politiikkaa ei juuri tunneta. Jos politiikka on kompromissien taidetta, sen täydellinen puuttuminen tai tavoittelu on vaarallista.

Kenraali Charles de Gaullen sanoin: ” Vain vaara voi yhdistää ranskalaiset. Maalle, jossa on 265 erilaista juustoa, ei voida pakottaa yhtenäisyyttä tyhjästä”.

Ehkä tässä lauseessa piilee Macronin ohut poliittinen elämänlanka?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta , ,
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)