Ranskan sisäpolitiikan muutokset ja ydinpelotteen tulevaisuus voivat ratkaista Euroopan tulevan vakauden. Presidentinvaalin tulos voi määrittää, jatkuuko Emmanuel Macronin ajama eurooppalainen linja vai jääkö Ranskan ydinpelote tiukasti kansalliseksi välineeksi.
Ranskan presidentillä on eurooppalaisessa vertailussa poikkeuksellisen vahva asema. Tämä korostuu erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ydinpelotteeseen liittyvässä päätöksenteossa.
Ensi vuonna järjestettävä Ranskan presidentinvaali on Euroopan tulevaisuuden kannalta merkittävä tapahtuma. Viimeisen runsaan vuoden aikana istuva presidentti Macron on edistänyt aloitetta, jonka tavoitteena on laajentaa Ranskan ydinasepelote koskemaan myös muuta Eurooppaa.
Aloite on herättänyt laajaa kiinnostusta, ja siihen ovat suhtautuneet myönteisesti useat eurooppalaiset valtiot, mukaan lukien Britannia. Myös Suomi on osoittanut kiinnostusta osallistua järjestelyyn, jonka tarkoituksena on täydentää Yhdysvaltojen tarjoamaa ydinpelotetta.
Jos Ranskan ydinpelote tai ydinsateenvarjo ulottuisi Euroopan ylle, se tarkoittaisi todennäköisesti Ranskan johtamia yhteisiä sotaharjoituksia ilman, että maa sijoittaisi ydinaseitaan muualle Eurooppaan. Viime kädessä kyse olisi Euroopan yhtenäisestä signaalista Venäjälle.
Toiminnan tavoite on itsessään perinteinen: estää Venäjän hyökkäys, jotta ei koskaan syntyisi tilannetta, jossa ydinaseita todella pitäisi käyttää. Näin Sorbonne Nouvelle -yliopiston lehtori Yannick Pincé totesi Ylelle viime viikolla antamassaan haastattelussa.
Viime vuosina on käynyt ilmeiseksi, miten EU:n jäsenvaltioiden sisäiset poliittiset muutokset vaikuttavat merkittävästi sekä unionin että Naton kehitykseen. Ranskassa, kuten monissa muissakin EU-maissa, yksi keskeisimmistä kysymyksistä liittyy kansallisen suvereniteetin käsitteeseen. Ranskan tapauksessa ydinpelote ja sen mahdollinen laajentaminen ovat keskeinen osa tätä kysymystä.
Vahva presidentinvalta ulottuu ydinaseisiin
Ranskan nykyinen perustuslaki syntyi vuonna 1958 neljännen tasavallan poliittisen epävakauden jälkeen. Mallia uuteen perustuslakiin otettiin Suomen vuoden 1919 hallitusmuodosta. Nykyisen perustuslain mukaan presidentillä on oikeus hajottaa parlamentti kuultuaan ensin pääministeriä. Presidentti nimittää haluamansa pääministerin vaalituloksesta riippumatta ja toimii asevoimien ylipäällikkönä. Hän johtaa myös keskeisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksentekoelimiä ja edustaa Ranskaa EU:n ja Naton huippukokouksissa.
Presidentin merkittävin ja kiinnostavin valtaoikeus liittyy kuitenkin ydinpelotteeseen. Charles de Gaulle visioi monumentaalisessa muistelmateoksessaan Toivon vuodet 1958–1963 ajatuksen Ranskan itsenäisestä ydinasepelotteesta. Sen tarkoituksena oli turvata maan strateginen asema ja suvereniteetti suhteessa Yhdysvaltoihin ja Natoon, josta maa de Gaullen johdolla irtaantui vuosikymmeniksi.
Päätösvalta ydinaseiden käytöstä on ollut alusta lähtien käytännössä yksin presidentillä, eikä parlamentilla tai hallituksella ole asiassa ratkaisevaa poliittista roolia. Erityisen kiinnostavaa on, ettei tätä valtaoikeutta ole koskaan kirjattu suoraan nykyiseen perustuslakiin.
Ranskan ydinasedoktriini on myös tarkoituksella jätetty osittain avoimeksi. Periaatteena on, että ydinaseita voidaan käyttää, jos maan keskeiset strategiset intressit ovat uhattuina, mutta näitä intressejä ei ole koskaan tarkasti määritelty julkisuudessa.
Ranskan pelote voisi täydentää USA:n suojaa
Kylmän sodan aikaisesta idän ja lännen vastakkainasettelusta huolimatta usein unohdetaan, että myös länsiliittouman sisällä esiintyi pitkään jännitteitä. Vuoden 1956 Suezin kriisin yhteydessä Ranska ja Britannia aloittivat sotilasoperaation, jota Yhdysvalloissa ei katsottu hyvällä. Kriisin seurauksena Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteet happanivat vuosikausiksi. Myös Vietnamin sota, erityisesti 1960-luvun puolivälistä lähtien, herätti lännessä laajaa vastustusta Yhdysvaltojen politiikkaa kohtaan.
Tässä kontekstissa ei ole ihme, että de Gaulle kyseenalaisti 1960-luvun alussa Yhdysvaltojen halukkuuden puolustaa ydinasein Ranskan turvallisuutta. Hän toi tämän myös suoraan esiin käymissään keskusteluissa presidentti Dwight D. Eisenhowerin kanssa. Samankaltaisia epäilyksiä on jo pitkään kohdistunut Yhdysvaltojen sitoutumiseen Euroopan ja erityisesti Baltian maiden puolustamiseen.
Jos Ranskan ydinpelote ulottuisi Eurooppaan, se vahvistaisi puolustusta ja lisäisi pelotteen uskottavuutta. Samalla Euroopan riippuvuus Yhdysvalloista vähenisi. Kaksikerroksinen malli toisi kuitenkin mukanaan haasteita, joista keskeinen on Ranskan presidentin yksinvaltainen päätösvalta ydinpelotteen käytöstä.
Populistiset voimat haastavat nykyisen linjan
Tulevissa presidentinvaaleissa kotimaan kysymysten ohella keskeinen teema on Ranskan rooli muuttuvassa maailmanjärjestyksessä. Kansallisen suvereniteetin merkityksestä ja maan kansainvälisestä asemasta käydään jo nyt vilkasta ja ajoittain repivää keskustelua.
Politiikan äärilaidoilla olevat ehdokkaat, kuten Jean-Luc Mélenchon ja ennakkosuosikkina pidetty Jordan Bardella, vastustavat Macronin ajamaa ydinpelotteen laajentamista Euroopan tasolle. Asetelma ei ole yllättävä: molemmat poliittiset suuntaukset suhtautuvat kriittisesti sekä Euroopan unioniin että Natoon.
Populistiehdokkaiden mukaan ylikansallinen päätöksenteko heikentää kansallista päätösvaltaa ja suvereniteettia. Tämän vuoksi on todennäköistä, että heidän johdollaan ydinpelote pysyisi Ranskan kansallisena strategisena välineenä.
Sekä Bardellan että Mélenchonin linja on ristiriidassa vuosi sitten julkaistun Ranskan kansallisen strategisen katsauksen kanssa. Sen mukaan ydinpelotteen ulottaminen kumppanimaihin on todellinen mahdollisuus vahvistaa sekä Euroopan että Ranskan turvallisuutta.
Saman julkaisun mukaan Venäjän uutta hyökkäystä Euroopassa pidetään mahdollisena 3–5 vuoden aikajänteellä. Raportti viittaa siten siihen, että nykyinen hallinto ja valtaeliitti jakavat pitkälti saman tilannekuvan kuin esimerkiksi JEF-maat tahoillaan. Euroopan yhtenäisyyden näkökulmasta keskeistä on, että käsitys Venäjän muodostamasta uhasta on tässä kontekstissa pitkälti yhtenevä.
Tällä hetkellä Macronin ydinpelotelinja saa tukea lähinnä hänen omalta poliittiselta liikkeeltään. Muut puolueet, kuten sosialistit ja tasavaltalaiset, suhtautuvat varauksellisesti ajatukseen eurooppalaisesta, ranskalaisvetoisesta ydinpelotteesta.
Päätös vaikuttaa koko Euroopan turvallisuuteen
Ranskan ydinpelotteen suunta ei ole pelkästään kansallinen kysymys, vaan sillä on laajoja vaikutuksia koko Euroopan turvallisuuteen. Koska Ranskalla on Euroopan ainoa täysin itsenäinen ydinasejärjestelmä, sen kehityssuunta vaikuttaa merkittävästi maanosan strategiseen tasapainoon.
Ranskan ydinpelotteen vahvuus liittyy siihen, että aseet on sijoitettu sukellusveneisiin, mikä tekee niiden paikallistamisesta erittäin vaikeaa. Tämä mahdollistaa niin sanotun toisen iskun kyvyn eli kyvyn vastata vihollisen mahdolliseen ensi-iskuun.
Ranskan sukellusveneet kuuluvat vähäisestä määrästään huolimatta, vain kymmenen alusta, maailman absoluuttiseen eliittiin. Ranska on yksi harvoista maista, joka kykenee suunnittelemaan ja valmistamaan huipputason ydinsukellusveneitä täysin omavaraisesti ilman Yhdysvaltojen apua. Ranskan hankkima teknologinen itsenäisyys on suoraa perintöä gaullismista ja vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeisestä pyrkimyksestä strategiseen riippumattomuuteen.
Nykyinen laivasto koostuu kahdesta alustyypistä, joita yhdistävät äärimmäinen akustinen hiljaisuus sekä kompakti ja ketterä muotoilu. Laivaston kokoa ei kuitenkaan olla lähivuosina kasvattamassa, vaan käynnissä olevilla miljardiluokan modernisointiohjelmilla korvataan vanhenevaa kalustoa suhteessa yksi yhteen. Tavoitteena on varmistaa, että Ranskan itsenäinen suorituskyky säilyy myös tuleville vuosikymmenille.
Ranska on tulevien vaalien edellä merkittävässä käännekohdassa. Ulkopolitiikan osalta huomio kohdistuu erityisesti maan Nato-suhteeseen ja ydinpelotteen rooliin siinä. Lopulta kysymys on siitä, haluaako Ranska ottaa ydinpelotteen avulla johtavan poliittisen roolin Euroopassa vai pitäytyä kansallisessa strategiassa. Päätöksen tästä suunnasta tekee lopulta ranskalainen äänestäjä.
