Tasan sata vuotta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto 30. joulukuuta 1922 perustettiin, Venäjän federaation romahdus saattaa nimekkään ranskalaisen turvallisuuspolitiikan tutkijan Bruno Tertrais’n mielestä olla hyvin lähellä.
Presidentti Vladimir Putinin yritys palauttaa etupiirijako Eurooppaan on hänen mukaansa muuttumassa katastrofiksi, joka saattaa sysätä liikkeelle laajemman, Venäjän kannalta tuhoisan tapahtumaketjun.
– On yhä vaikeampi nähdä, miten Venäjä voisi selvitä Ukraina-seikkailustaan voittajana. Sanaa ”historiallinen” käytetään usein liian herkästi kuvaamaan geopoliittista kehitystä. Toisinaan se on kuitenkin erittäin perusteltua, Fondation pour la recherche stratégique -ajatushautomon (FRS) apulaisjohtajana toimiva Tertrais toteaa Montaigne-instituutin julkaisemassa artikkelissa.
Voidaanko puhua vuonna 1991 tapahtuneen Neuvostoliiton romahduksen jälkijäristyksistä, Tertrais kysyy.
– Kyse on vähintään siitä, mitä entinen ranskalaissuurlähettiläs Gérard Araud on kutsunut ”Neuvostoliiton toiseksi perimyssodaksi”. Tämä menee luultavasti pidemmälle, hän toteaa.
Venäjän pysyttämät kollektiivinen turvallisuusjärjestö CSTO ja Euraasian talousalue ETA, ovat hänen mukaansa molemmat heikossa kunnossa, eikä Kreml ole koskaan ennenkään suhtautunut vakavasti tasavertaiseen yhteistyöhön naapurimaidensa kanssa.
Katastrofeja seuraa mullistus
Tertrais pitää varmana, että 2020-luvun puolivälissä Venäjä on sotilaallisesti, taloudellisesti ja demografisesti heikentynyt valtio, joka ajautuu yhä etäämmäs Euroopasta ja kääntää kulttuurisesti katseen historialliseen mongoli- ja tataariperintöönsä. Yhtä lailla varmana hän pitää sitä, että Ukrainaa vastaan käymänsä hyökkäyssodan jälkeen Venäjällä koittaa levoton aika.
– Tunnemme maan historian: sotilaallisia katastrofeja seuraa usein poliittinen mullistus, kuten nähtiin vuosina 1905, 1917 ja 1989, hän sanoo.
Saksaa kohtasi toisen maailmansodan päätyttyä ja natsidiktatuurin luhistuttua järkytys ja trauma, joita seurasivat itsetutkiskelu ja kansallinen tervehtyminen. Venäjällä ei kuitenkaan ole sellaista oikeusvaltioperinnettä, joka Saksalla lyhyehköä välivaihetta lukuun ottamatta tuolloin oli.
– Todennäköisempi on siis Pohjois-Korean skenaario: Venäjä-linnoituksen eristäytymisen ja radikalisoitumisen malli, jossa Putin tai hänen seuraajansa pitäisivät maansa väestöä jatkuvassa sotatilassa, hän toteaa.
Synkempikään skenaario ei hänen mielestään ole poissuljettu ottaen huomioon, että viimeisten kymmenen vuoden aikana Venäjän älymystö on suurelta osin muuttanut ulkomaille, samoin yhä useampi keskiluokkaan kuulunut. Samaan aikaan venäläinen yhteiskunta on kriminalisoitunut tavalla, joka on saanut maan muistuttamaan mafiavaltiota.
Historiallisen syklin päätepiste
Kreml vaalii Tertrais’n mukaan myyttiä, jonka mukaan venäläiset ovat muita parempi herrakansa, jonka kohtalona on hallita naapureitaan. Jos tämä myytti romahtaa, voiko Venäjä pysyä koossa, hän kysyy.
– Vähemmistötasavalloissa kapina on jo kasvamassa. On ymmärrettävä, että burjaatit, tuvalaiset ja dagestanilaiset, jotka muodostavat suhteettoman suuren osan Venäjän armeijasta, koska värväytyminen tarjoaa köyhillä alueilla väylän sosiaaliseen nousuun, ovat maksaneet enemmän verirahaa kuin etniset venäläiset, hän sanoo.
Venäjän hajoaminen voisi hänen mukaansa lähteä liikkeelle myös kaukana keskuksista sijaitsevilta vaurailta alueilta, kuten tapahtui Jugoslaviassa 1980-luvun lopulla.
Kävi niin tai näin, Eurooppa ja Venäjä pysyvät Tertrais’n mukaan todennäköisesti pitkään erillään toisistaan edellyttäen, että Eurooppa pystyy minimoimaan riippuvuutensa venäläisestä kaasusta.
– Tämä saattaa merkitä päätepistettä kolmen vuosisadan mittaiselle historialliselle syklille, joka alkoi Ruotsin kokemasta tappiosta Pultavan taistelussa vuonna 1709. Kun Ukraina palaa Eurooppaan, Venäjä poistuu, hän toteaa.