Vaalien asetelma on ollut kahden kärkiehdokkaan, istuvan presidentin Emmanuel Macronin ja äärioikeistolaisen kansallisen liittouman Marine Le Penin suhteen jo pitkään selvä.
Jos ihmeitä ei tapahdu, he ovat jälleen vastakkain vaalien toisella kierroksella. Ehkä kiinnostavinta vaaliasetelmassa on kuitenkin Ranskan voimakas oikeistolaistuminen ja vanhan mahtipuolueen sosialistien täydellinen katoaminen kartalta. Kaikkien ehdokkaiden teemat ja poliittiset avaukset ovat tuttuja aikaisemmista vaaleista.
Opinion Wayn viime syksyisen tutkimuksen mukaan 55 prosenttia ranskalaisista ilmoittaa olevansa ei-vasemmistolaisia (37 % oikealla, 18 % keskustalaisia), kun vasemmistolaisiksi itsensä koki enää 20 prosenttia tutkimukseen vastanneista.
Tutkimuksen mukaan kiinnostavaa oli myös se, kuinka arvojen ja ideologioiden sijaan kansalaiset kokevat tärkeimpänä erilaiset pelot ja uhat ja niihin reagoimisen.
Opinion Wayn tutkimusta tukee myös presidentinvaaligallupit.
Presidentinvaaleissa vasemmistolla on yhteensä viisi ehdokasta, joiden joukossa on jopa kaksi kommunistia ja kaikkien yhteenlaskettu kannatus on vain noin 20 prosenttia. Vasemmiston tulevaisuus näyttää Ranskassa erittäin heikolta ja tähän kehitykseen on useita syitä, jotka ovat tuttuja myös muista Euroopan maista.
Maahanmuuttokriittisyys yhdistää ei-vasemmistolaiset ehdokkaat
Ilmaston lämpenemisen ohella ranskalaista äänestäjää huolestuttaa rikollisuus, työttömyys, maahanmuuttokysymykset ja islamin ympärille keskittyvät negatiiviset ilmiöt.
Kolme viimeksi mainittua ilmiötä ovat perinteisesti kuuluneet ei-vasemmistolaisten ehdokkaiden intressipiireihin, ja niistä on tullut myös kestopuheenaiheet mediaan ja päivän politiikkaan syistä, jotka kaikki jo tiedämme. Le Penin lisäksi myös toinen äärioikeistolainen ehdokas Eric Zemmour on profiloitunut poleemisena islamin kriitikkona ja tiukan maahanmuuttopolitiikan edustajana.
Viisi vuotta sitten myös Macron presidenttiehdokkaana suhtautui kriittisesti monikulttuurisuuteen ja islamin ympärille keskittyviin ilmiöihin. Vuoden 2017 kampanjassaan Macron korosti muun muassa sekularismia, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhtenäistä kansakuntaa, jossa oli vain yksi laki, jota kaikki noudattavat uskonnosta riippumatta.
Kaikki kolme edellä mainittua teemaa ovat myös perinteisiä islamin ja länsimaisen kulttuurin törmäyskohtia.
On myös muistettava, kuinka Macron puolusti voimalla sanan- ja ilmaisunvapautta islamilaisten terroritekojen keskellä, saaden vähän tukea ja huomiota muilta Euroopan johtajilta. Esimerkiksi Suomen hallituksen ja pääministerin reaktiot olivat kiusallisen vaisuja asian vakavuus huomioiden.
Maahanmuuttokysymykset ja islam ovat Ranskan vaalien kestopuheenaiheita. Ensimmäisen kerran islam ja maahanmuutto nousivat vaalien agendalle vuoden 1988 presidentinvaaleista Jean-Marie Le Pen ohjelman myötä.
Vuoden 1988 vaaleista lähtien aiheesta on käyty kiivasta keskustelua kansallisen identiteetin kautta vaaleista toiseen, mutta ongelmat ovat edelleen läsnä ja ratkaisematta.
Tällä hetkellä ranskalaisista 63 prosenttia on sitä mieltä, että maassa on liikaa maahanmuuttajia ja melkein saman kokoinen joukko (61 %) näkee islamin arvoineen uhkana tasavallalle.
Tunnettu lainalaisuus myös Ranskan politiikassa on politiikan ilmatila ja sen hallinta. Toisin sanoen: kenen teemat hallitsevat politiikan ja median agendaa, se saa osakseen myös menestystä ja uskottavuus äänestäjien silmissä kohenee.
Macron onnistui kääntämään Ranskan talouden ja työllisyyden
Emmanuel Macronin ensimmäiseltä kaudelta ei puuttunut tapahtumia ja draamaa.
Keltaliivien vuoden kestänyt kapinointi, terrori-iskut, kaksi vuotta kestänyt pandemia ja nyt Ukrainan sota ovat mitanneet presidentin johtamiskykyä ja osaamista monella eri tapaa. Macron kuitenkin kykeni vastaamaan ongelmiin tavalla, joka on herättänyt luottamusta äänestäjissä.
Kaikista edellä mainituista kriiseistä huolimatta Ranskan yhteiskuntarauha on tällä hetkellä vakaampi kuin pitkään aikaan, mutta Macron tunnustaa myös itse, että työ kansakunnan ja yhteiskunnan eheyttämiseksi on edelleen kesken.
Jos Macron valitaan toiselle kaudelle, hänen yksi suurimmista haasteista on kansalaisten ostovoiman kohentamisen lisäksi kansalaisten luottamuksen palauttaminen politiikkaan ja poliittisiin instituutioihin.
Verrattuna muihin eurooppalaisiin maihin Ranskassa kansalaisten luottamus politiikkaan ja sen instituutioihin on erittäin alhainen. Tämä luo omalta osaltaan otollisen maaperän populismille ja populististen ehdokkaiden suosiolle. Marine Le Pen, Eric Zemmour ja Jean Luc Melanchon ovat kaikki enemmän tai vähemmän kallellaan populistiseen politiikkaan.
Le Penin puolue kansallinen liittouma on ollut jo vuosikymmeniä johtava työväenpuolue, jolla on hyvin vakiintunut äänestäjäkunta.
Kiinnostavaa Macronin ensimmäisellä kaudella on ollut talous- ja työllisyyskehitys, joka on ylittänyt jopa kaikki ennakko-odotukset. Viimeisen viiden vuoden aikana Ranskan työllisyyskehitys on ollut erinomainen: krooninen kymmenen prosentin työttömyysaste on kääntynyt selvään laskuun. Tällä hetkellä työttömyysprosentti on vain 7,5 prosenttia, joka Ranskassa poikkeuksellisen alhainen.
Ranska imee puoleensa tällä hetkellä historiallisen paljon myös ulkomaisia investointeja. Macron on koko kautensa aikana myös valjastanut oman persoonansa peliin houkutellakseen ulkomaisia yrityksiä sijoittamaan maahan.
Taustalla vaikuttaa kevennetty yritysverotus, työlainsäädännön muutokset, jotka tosin laitettiin alulle jo Francois Hollanden viimeisen vuoden aikana, mutta myös julkiset tukipaketit, joiden avulla talous saatiin pidettyä käynnissä pandemian vyöryessä päälle.
Macron ajoi tarmokkaasti myös koronapassin käyttöönottoa, jonka avulla yhteiskunta ja erityisesti laaja palvelusektori pystyi toimimaan ja tällä oli taas merkittävä ylläpitävä vaikutus työllisyyteen. Vastoin ehkä kaikkia ennakko-odotuksia Ranska selvisi vähintäänkin tyydyttävästi pandemiasta ja sen seurauksista.
Onko Marine Le Penistä todelliseksi haastajaksi?
Mikään yllätys ei ole, että Marine Le Penin ohjelman kaksi ensimmäistä teemaa käsittelevät maahanmuuttoa ja radikaalin islamin mukanaan tuomia ongelmia. Näin on ollut aina Jean-Marie Le Penin ajoista lähtien ja on varmasti vastaisuudessakin.
Le Penin ohjelmassa ratsastetaan muutenkin samoilla teemoilla kuin aikaisemminkin. Rikollisuuden kitkeminen ja turvallisuuden takaaminen ovat Le Penille prioriteetteja, joissa vankilapaikkojen lisääminen 85 000 paikalla on yksi konkreettinen toimenpide-ehdotus.
Marine Le Pen haluaa myös puuttua julkisilla paikoilla tapahtuvaan naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään luomalla häiriköille oman rikosrekisterin. Le Pen haluaa leikata myös polttoaineiden ja sähkön verotusta nykyisestä 20,5 prosentista aina 5,5 prosenttiin asti.
Äänestäjien kohderyhmä, joita tavoitellaan on selvä: alemman keskiluokan ja työväenluokan äänestäjät, jotka asuvat maaseudulla tai pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa suurten kaupunkien ulkopuolella. Tähän kohderyhmään kuuluu myös varmuudella keltaliivien mielenosoituksiin osallistuneita äänestäjiä, joille esimerkiksi auto on välttämätön.
Le Penin kannatus on ollut viimeiset viikot nousussa ja paikka toiselle kierrokselle on lähes varma. Myös ero toisella kierroksella on kaventunut Macroniin. Mutta riittääkö Le Penin paukut istuvan presidentin kaatamiseen, jää nähtäväksi.
Toisen kierroksen väittelyssä on varmasti paljon pelissä. Viiden vuoden takainen selkäsauna ei saa missään tapauksessa toistua, jos Marine Le Pen haluaa tosissaan haastaa Macronin uudelleen valinnan.
Vasemmiston ahdinko jatkuu
Ranskan vasemmisto ja erityisesti sosialistit ovat olleet pitkään hajanainen puolue ilman kokoavaa voimaa tai kiinnostavaa ohjelmaa. Viiden vuoden takaiset vaalit olivat katastrofi puolueelle, joka johti ja piti hallussaan maata vuodet 1981-1995.
Francois Hollanden nousu presidentiksi 2012 ei poistanut sosialistien kroonisia ongelmia, vaan itse asiassa pitkitti niitä. Vuoden 2012 vaali onkin nähty enemmän kansanäänestyksenä silloisen presidentin Nicolas Sarkozyn persoonasta, kuin sosialistien kiinnostavasta ohjelmasta tarvittavine reformeineen.
Viime presidentinvaalit vaalit olivat sosialisteille katastrofi. Puolue oli jo valmiiksi sisäisesti hajonnut keskenään riiteleviin blokkeihin. Lisää suolaa haavoihin heitti entisen sosialistin Emmanuel Macronin maanvyörymävoitto ja oman ehdokkaan Benoit Hamonin täydellinen epäonnistuminen.
Sosialistien nykyisen ehdokkaan Pariisin pormestarin Anne Hidalgon suosio on pohjalukemissa. Radikaalivasemmistolainen Jean-Luc Melanchon on kyennyt nostamaan suosionsa 14-15 prosentin tasolle, mutta toisella kierroksella häntä ei nähdä. Melanchonin ongelma on myös hänen persoonansa, joka jakaa entisestään pirstoutunutta vasemmistoa.
Melanchonin ohjelmassa jo viisi vuotta sitten oli keskeinen elementti presidentin vallan leikkaaminen ja niin sanotun kuudennen tasavallan luominen uudelta pohjalta. Melanchon ajaa myös minipalkkojen radikaalia nostamista, eläkeiän alentamista 60 ikävuoteen, sekä luopumista ydinvoimasta ja siirtymistä kokonaan uusiutuvan energian käyttöön. Kaikki tuttuja perinteisiä vasemmistolaisia tavoitteita, joiden realistisuus on vähintäänkin kyseenalainen.
Macronin uudelleen valinta on todennäköisin vaihtoehto
Huolimatta Le Penin kannatuksen myönteisestä kehityksestä, hänen voittonsa istuvasta presidentistä on epätodennäköinen. Kansallisella liittoumalla on erittäin uskolliset äänestäjät ja noin 20-25 prosentin kannatus, mutta Le Penin pitäisi jostain kyetä keräämään kannatusta vielä reilusti toinen vastaava määrä kukistaakseen Macronin.
Ongelmaksi nousee Le Penin ja Le Penien historia, joka on monelle liikkuvalle äänestäjälle rasite. Toisekseen Marine Le Pen on täysin pelaamaton kortti tehtävässä, jossa valtaa, vastuuta ja vaikuttavuutta on huomattavan paljon.
Kriisien keskellä äänestäjillä on myös yllättävä taipumus luottaa johtajiinsa ja Macronin tilanne ei ole tehnyt tästä poikkeusta.
Kansalaisista 51 prosenttia hyväksyy Macronin toiminnan presidenttinä. Luku on huomattavan korkea, kun sitä verrataan esimerkiksi Francois Hollanden kannatukseen vastaavana ajankohtana ennen vaaleja. Vuonna 2017 Hollanden toiminnan hyväksyi vain 22 prosenttia äänestäjistä ja Nicolas Sarkozyllakin vastaava lukema oli vain 32 prosenttia.
Kuinka lopulta vaalien ensimmäisellä kierroksella käy selviää 10. huhtikuuta illalla. Samalla saadaan selvyys myös siihen, kenelle pudonneet ehdokkaat kohdistavat mahdollisen tukensa. Toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä on 24. huhtikuuta.