Rankat seuraukset: Näin käy liikenteen ”giljotiinin” tekemisestä

Ylikomisario Dennis Pasterstein muistuttaa, että jo 20 päiväsakosta alkaen ajokortti voidaan hyllyttää.
Ylikomisario muistuttaa suojatiesääntöjen laiminlyönnistä ja niiden seurauksista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ylikomisario muistuttaa suojatiesääntöjen laiminlyönnistä ja niiden seurauksista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

– Monille tulee yllätyksenä, että 20 päiväsakosta alkaen kortti laitetaan hyllylle vakavasta piittaamattomuudesta, valistaa ylikomisario Dennis Pasterstein viestipalvelu X:ssä.

Pasterstein on jakanut viestipalvelussa esimerkkejä eri suojatiesääntöjen laiminlyönneistä ja niiden seuraamuksista.

Esimerkiksi suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen eli niin sanottu giljotiini voi Pastersteinin mukaan tuoda autoilijalle 10-18 päiväsakkoa tilanteessa, jossa kuljettaja hidastaa mutta ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon pysäyttämättä.

Mikäli kuljettaja ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon hidastamatta, voi ylikomisarion mukaan olla kyse vakavasta piittaamattomuudesta. Tämä voi johtaa jopa yli 20 päiväsakkoon ja samalla kortin hyllyttämiseen.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa huonokuntoista päällystettä on korvattu soralla kymmenillä tiekilometreillä.
Saksalaismedian koeajossa Dacia Dusterin nestekaasulla ajaminen maksoi vähemmän kuin vastaavan sähköauton lataaminen.
Toimi ei välttämättä näkyisi nopeasti pumppuhinnoissa.
Mainos