TS: Huonokuntoisia asfalttiteitä muutetaan nyt sorateiksi

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa huonokuntoista päällystettä on korvattu soralla kymmenillä tiekilometreillä.
Kuoppia ja murtumia talven jäljiltä tiellä Kirkkonummella 29. helmikuuta 2024. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Kuoppia ja murtumia talven jäljiltä tiellä Kirkkonummella 29. helmikuuta 2024. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Varsinais-Suomessa on noin 690 kilometriä huonokuntoista päällystettyä tietä, kertoo Turun Sanomat.

Pahimmassa kunnossa ovat vähäliikenteiset tiet, sillä Lounais-Suomen elinvoimakeskus joutuu keskittämään niukan päällystysrahoituksen vilkkaimmin liikennöidyille teille. Vähäliikenteisiä teitä yritetään pitää kasassa paikkaamalla.

Pattitilanteeseen kaivattaisiin Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen tienpidon asiantuntijan Hanna Skantsin mukaan kipeästi ihmelääkettä. Paikkaamisestakin syntyy kustannuksia.

– Kun huonokuntoisuutta on niin paljon, voidaan valitettavasti joutua paikkaamaan vain ne reiät, jotka vaarantavat liikenneturvallisuutta. Ja huonossa kunnossa oleva tie tietysti reikääntyy helpommin, eikä paikkaaminen poista ongelmien juurisyitä, Skants huomauttaa TS:ssa.

Vähäliikenteisillä, elinkaarensa päähän tulleilla teillä paikallinen ja tapauskohtainen lääke voi Skantsin mukaan löytyä sorasta. Varsinais-Suomessa huonokuntoista päällystettä korvattiin soralla viime vuonna lähes 23 tiekilometrillä ja Satakunnassa tänä vuonna noin 18 tiekilometrillä.

Asfaltointi maksaa Skantsin mukaan arviolta 100 000 euroa kilometriltä. Alemmalla tieverkolla hinta on tätäkin korkeampi. Soratien hoito maksaa karkeasti arvioituna noin 1 000 euroa kilometriltä.

Saksalaismedian koeajossa Dacia Dusterin nestekaasulla ajaminen maksoi vähemmän kuin vastaavan sähköauton lataaminen.
Toimi ei välttämättä näkyisi nopeasti pumppuhinnoissa.
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat Suomessa tammi–elokuussa 46,3 prosenttia vuoden takaisesta.
Mainos