– Kovimmat taistelut jatkuvat täällä, Luhanskin alueen sotilashallinnon päällikkö Serhi Haidai sanoo CNN:n mukaan.
– Puolustajamme onnistuivat vastahyökkäämään hetken ja he vapauttivat melkein puolet kaupungista. Nyt tilanne on kuitenkin jälleen pahentunut, hän jatkaa.
Haidain mukaan venäläiset käyttävät tavanomaista poltetun maan taktiikkaa. Noin 15 000 Severodonetskiin jääneen siviilin evakuointi on ollut mahdotonta kiivaiden taisteluiden takia.
Hän sanoi, että Venäjä kohdistaa suurimman osan pommituksistaan naapurikaupunkiin Lysytsanskiin, joka sijaitsee strategisella paikalla Siverskyi Donets -joen toisella puolella Severodonetskista.
– Sieltä on paljon helpompi puolustaa ja ylläpitää puolustuslinjaa. He tuhoavat edelleen taloja ja humanitaarisen avun keskuksia, Haidai kertoo.
Hänen mukaansa Venäjä on tuonut ”yksinkertaisesti uskomattoman” määrän joukkoja ja varusteita Lysytsanskiin ja Severodonetskiin johtavan Bakhmutin ja Lysytsanskin välillä kulkevan päätien pommittamiseen.
– Venäläiset eivät hallitse tätä tietä, mutta koko reittiä tulitetaan. Venäläiset ovat keränneet valtavia voimia. Aika näyttää, riittääkö heillä voimaa päästä tälle tielle.