Verkkouutiset

Kaikkein useimmin puolison kuolema vaikuttaisi matalapalkkaisiin talouksiin. LEHTIKUVA/MATTI BJÖRKMAN

Puolison äkillinen kuolema jättäisi monet taloudelliseen pulaan

Oman puolison kuolema heikentäisi taloudellista asemaa valtaosalla suomalaisista, käy ilmi tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Monipalveluyritys Sodexon teettämän kyselyn mukaan puolisonsa kanssa yhteisessä taloudessa asuvista suomalaisista 71 prosenttia arvioi, että toisen osapuolen äkillinen kuolema heikentäisi heidän taloudellista asemaansa.

Jopa 41 prosenttia kertoo, että puolison äkillinen kuolema vaikuttaisi merkittävästi taloudelliseen asemaan.

Kaikkein useimmin puolison kuolema vaikuttaisi matalapalkkaisiin talouksiin. Alle 30 000 euroa vuodessa tienaavissa talouksissa asuvista 44 prosenttia sanoo, että heidän taloudellinen asemansa heikkenisi merkittävästi puolison kuoleman myötä.

Tulosten perusteella puolison kuolema olisi taloudellinen shokki myös monissa hyvätuloisissa talouksissa. Vähintään 80 000 euroa vuodessa tienaavissa talouksissa puolison äkillinen kuolema heikentäisi taloudellista asemaa merkittävästi 33 prosentilla vastaajista.

Miehistä kolmannes ja naisista puolet kokee, että puolison menehtyminen heikentäisi heidän taloudellista asemaansa merkittävästi.

– Kansainvälisesti tarkastellen Suomen yhteiskunnallinen tukiverkko on monilta osin vahva, mutta heikkojakin silmukoita löytyy. Tämä on yksi niistä, kuten kyselytutkimuksen tulokset kertovat. On syytä miettiä, millaisin eri tavoin perheiden taloudellista pärjäämistä on mahdollista tukea läheisen menetyksen keskellä, sanoo Sodexon henkilöstöjohtaja Sari Aaltonen.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia taloudellisia kannattimia suomalaisilla on puolison kuoleman varalta. Vastaajista 11 prosenttia kertoo, että heidän taloudellinen tilanteensa olisi turvattu säästöjen ansiosta. Kuusi prosenttia kertoo, että puolison menehtyessä taloutta turvaamassa olisi henkivakuutus.

Työnantajien suoma taloudellinen turva työntekijän äkillisen menehtymisen varalta on Suomessa harvinaista. Kyselytutkimukseen vastanneista vain yksi prosentti kertoo, että puolison työnantajan vakuutus korvaisi ansionmenetykset.

Sodexo otti lokakuussa Suomessakin käyttöön kuolemantapauskorvauksen, joka kattaa työntekijän menehtymisestä perheelle koituvat ansionmenetykset vuoden ajaksi.

Kuolemantapauskorvaus on osa Sodexon maailmanlaajuista Vita by Sodexo -henkilöstöetuusohjelmaa, johon kuuluvat kaikissa yhtiön toimintamaissa myös määrätyn tasoiset palkalliset vanhempainvapaat, palkallinen omaishoitovapaa sekä tukipuhelin.

Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 3.–7.11.2023 Kyselyyn vastasi verkossa tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista valtakunnallisesti. Otos on väestöä demografisesti edustava.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)