Puolan pääministeri varoittaa: Euroopan tulevaisuus on vaakalaudalla

Donald Tuskin mukaan seuraavat kaksi vuotta ovat Ukrainan ja Euroopan kannalta ratkaisevia.
Puolan pääministeri Donald Tusk. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS
Puolan pääministeri Donald Tusk. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS

Eurooppa on siirtynyt ”sotaa edeltävään aikakauteen”, varoittaa Puolan pääministeri Donald Tusk. Pääministerin kommenteista kertoo BBC.

Tusk muistutti sodan todellisuudesta keskustellessaan toimittajien kanssa perjantaina. Sota ei Tuskin mukaan ole enää pelkkä käsite menneisyydestä, vaan helmikuussa 2022 alkaneen Venäjän hyökkäyssodan myötä totta. Nyt Euroopassa eletään kriittisintää aikaa sitten toisen maailmansodan, ja Ukrainan kannalta kaksi seuraavaa vuotta ovat ratkaisevia, Ukrainan voimakkaana tukijana profiloitunut Tusk sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuskin mukaan ”kirjaimellisesti jokainen skenaario on nyt mahdollinen”. Hän sanoo ymmärtävänsä, että erityisesti nuoremman sukupolven korviin puheet sodasta kuulostavat vaikeilta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Meidän on kuitenkin henkisesti totuttava uuden aikakauden, sotaa edeltävän aikakauden, alkuun, Tusk sanoo.

Tusk viittasi haastattelussa Suomeen ja Ruotsiin. Aikaisemmin Suomi ja Ruotsi olivat Tuskin mukaan ”pasifismin ja puolueettomuuden esikuvia”, mutta nykyään puolustusliitto Naton jäseniä.

Kehuja Tuskilta saivat myös useat eurooppalaiset johtajat. Erityisesti hän korosti niin sanotun Weimarin kolmion turvallisuusyhteistyön merkitystä. Weimarin kolmioon kuuluvat Puola, Ranska ja Saksa.

Mainos