Puolan hallituksen politiikkaa arvosteltaessa on professori Sean McMeekinin mielestä syytä ymmärtää, mitä maassa tapahtui toisen maailmansodan aikana.
Hän viittaa erityisesti Varsovan kansannousuun, jonka alkamisesta on tällä viikolla tullut kuluneeksi 75 vuotta. Puolalaiset muistelevat natsi-Saksan miehityshallinnon verisesti kukistamaa kansannousua vuosittain elokuun 1. päivänä – tänä vuonna se on tapahtunut tavallistakin juhlallisemmin seremonioin.
– Puolan vastarinta-armeijan marttyyrit eivät menettäneet vain henkeään, vaan myös kaupungin, jota he olivat rakastaneet, amerikkalaisen Bard College -yliopiston professori Sean McMeekin kirjoittaa sanomalehti The Wall Street Journalissa.
Hän sanoo Adolf Hitlerin raunioittaneen Varsovan kostonhimoisella raakuudella sekä ”vihollisensa ja kaksoisolentonsa (Josif) Stalinin hiljaisella siunauksella”. Kaupungin kohtalo tiivistää hänen mukaansa koko toisen maailmansodan paremmin kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma.
Länsi käänsi selkänsä
Varsovan kansannousu on saattanut McMeekinin mielestä jäädä lännessä kohtuuttoman vähäiselle huomiolle, koska sen seuraukset eivät ole sopineet läntiseen narratiiviin toisesta maailmansodasta ”hyvänä sotana”.
– Saksan lopulta kohtaama tappio ei merkinnyt puolalaisten vapautumista, vaan toisen, brutaalin kommunistimiehityksen alkua, hän muistuttaa.
Kun Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan, se antoi Ranskalle ja Britannialle aiheen julistaa sodan Saksaa vastaan. Puolan hallitus kuitenkin kukistui vasta Stalinin puna-armeijan tunkeuduttua Itä-Puolaan 17. syyskuuta.
– Liittoutuneet eivät tehneet oikeastaan mitään Stalinin aggression patoamiseksi, McMeekin toteaa.
Saksan käännettyä kesällä 1941 aseensa Neuvostoliittoa vastaan USA:n presidentti F.D. Roosevelt ja Britannian pääministeri Winston Churchill halusivat hänen mukaansa säilyttää Stalinin liittolaisenaan niin epätoivoisesti, että olivat valmiita osallistumaan turvallisuuspalvelu NKVD:n Katynin metsässä toteuttaman 21 892 puolalaisen sotavangin joukkomurhan peittelemiseen.
Moskova petti Puolan
Se, että Stalin ei joutunut tilille Katynin hirmuteoista, rohkaisi häntä McMeekinin mukaan pelaamaan Varsovan kansannousun suhteen kaksilla korteilla.
– Vaikka neuvostojoukot rohkaisivat radioviesteissään Varsovan asukkaita nousemaan heinäkuun lopulla 1944 saksalaismiehittäjiä vastaan, ne eivät hievahtaneetkaan antaakseen heille apua. Vaikka puna-armeija oli asemissa aivan Veikselin toisella rannalla Varsovan ulkopuolella ja olisi voinut puuttua asiaan, Stalinille sopi hyvin jättää saksalaiset teurastamaan Puolan vastarinta-armeijaa, McMeekin sanoo.
Ne harvat puolalaistaistelijat, jotka selvisivät taisteluista hengissä, päätyivät hänen mukaansa sittemmin Neuvostoliiton vankileireille tai ammuttiin. Kuusitoista vastarintaa johtanutta puolalaista joutui jopa neuvostotuomioistuimen eteen syytettyinä yhteistyöstä natsien kanssa.
Hänen mielestään kyse oli tosiasiallisesti Varsovan taistelusta, jota on alettu kutsua kansannousuksi lähinnä siksi, että lännessä on haluttu peitellä silloisen liittolaisvaltio Neuvostoliiton välinpitämättömyyttä ja rauhoitella länsivaltojen huonoa omaatuntoa.
– Tuntematta tätä historiaa länsimaalaiset eivät tule koskaan ymmärtämään, kuinka puolalaiset ja muut neuvostomiehitystä 45 vuotta kestäneet itäeurooppalaiset näkevät maailman tänään, McMeekin sanoo.
Siksi Puolan kansallismielisen Laki ja oikeus -puolueen nousun vuoden 2015 maahanmuuttokriisin vanavedessä ei hänen mukaansa pitäisi olla yllätys kenellekään 1900-luvun historiaa tuntevalle.
– Puolan kansa tuntee perinpohjaisesti ne hirveydet, joita kansallisten rajojen ja suvereniteetin romahtamisesta voi seurata – ja heitä muistutetaan siitä joka elokuun 1. päivänä. He eivät kiirehdi ottamaan riskiä vastaavan painajaisen toistumisesta, hän toteaa.
Sitä, millä tavoin Puolan historialliset kokemukset oikeuttaisivat esimerkiksi sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen rajoittamiseen liittyviä toimia, McMeekin ei artikkelissaan käsittele.
