Kun Moskovan Punaisella torilla järjestetään 9. toukokuuta 2025 voitonpäivän paraati, nähtäväksi jää, säestääkö sitä Ukrainan ohjus- ja lennokki-iskuista varoittavien sireenien ulvonta, nimekäs brittiläinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija Edward Lucas toteaa. Muita avoimia kysymyksiä ovat hänen mukaansa muun muassa se, kuinka moni ulkomainen kutsuvieras lopulta tulee paikalle ja kuinka esimerkiksi Pohjois-Korea paraatissa näkyy.
Näistä epävarmuustekijöistä riippumatta toisen maailmansodan voitonpäivän sotilaallinen juhlistaminen Venäjällä perustuu Lucasin mukaan valheille.
– Vladimir Putin joutuu jättämään puheestaan pois muun muassa seuraavat aiheet: Neuvostoliitto oli ennen sotaa salaisesti Adolf Hitlerin salaliittolainen. Josif Stalin sabotoi omia asevoimiaan sotaa edeltäneillä raivokkailla puhdistuksilla, mikä edisti merkittävästi natsien hyökkäyksen menestystä. Länsimaiden apu oli ratkaisevan tärkeää Neuvostoliiton selviytymiselle. Suurin osa taisteluista käytiin nykyisen Venäjän alueen ulkopuolella. Itä-Euroopan ”vapauttaminen” muuttui nopeasti miehitykseksi, Center for European Policy Analysis -ajatushautomon tutkijana toimiva Lucas toteaa artikkelissaan.
Paras tapa kunnioittaa kaatuneiden muistoa niin Venäjällä kuin lännessä olisi hänen mukaansa pohtia niitä virheitä, jotka toiseen maailmansotaan johtivat. Sellaisia olivat hänen mielestään muun muassa vuoden 1919 Versailles’n rauhansopimuksen kohtuuttomat ehdot ja se, että vielä 1930-luvullakaan yksikään maa ei panostanut strategiseen diplomatiaan, jolla sota olisi voitu välttää.
– Natsien ja neuvostohallitusten välinen Molotov-Ribbentrop-sopimus oli epäilemättä kyynisyyden huippu, mutta sitä edelsivät vuodet, jolloin muut maat pyrkivät ostamaan aikaa – ja sitten tuhlasivat sen. Erityismaininnan ansaitsee vuonna 1935 solmittu englantilais-saksalainen laivastosopimus, jolla Itämeri jätettiin Hitlerille, Lucas huomauttaa.
– Mikä tärkeintä, kukaan ei käyttänyt tarpeeksi rahaa puolustukseen. Espanjan sisällissota oli antanut esimakua uudenlaisesta sodankäynnistä, kun saksalaiset Stukat syöksypommittivat puolustuskyvyttömiä kaupunkeja. Silti Hitlerin ”salamasota” onnistui yllättämään kohteensa. Puolalaisten linnoitteiden vastavalettu betoni oli vielä kovettumassa, kun saksalaiset tulivat, hän muistuttaa.
Kaikessa tässä on hänen mukaansa selviä yhtymäkohtia nykypäivään.
– Sen sijaan, että rankaisisimme aggressiosta, olemme osoittaneet Putinille, että ydinasekiristys toimii. Olemme nähneet uudenlaisen sodankäynnin kehittyvän Ukrainassa, mutta useimmat maat ovat hädin tuskin alkaneet valmistautua taistelemaan uudella tavalla. Päätöksentekomme on hidasta, byrokratian ja päällekkäisyyksien kahlitsemaa, ja sitä vaivaavat vanhat heikkoudet. Teemme sitä, mihin koemme kykenevämme – emme sitä, minkä tiedämme välttämättömäksi, Lucas kiteyttää.
