Kitkerä sipuli muuttuu oikeassa grillissä makeaksi, mainostaa virolainen lihatuotevalmistaja Rannarootsi uutta possupihviään, jonka mausteena on karamellisoitua sipulia. Kaksi miestä kääntelee pihvejä grillissä rannalla ja näyttää tyytyväisiltä.
Osa virolaista ei ole ollut alkuunkaan tyytyväisiä. Grillaavien miesten taustalla vastarannalla näkyy korkeita, tummia savupatsaita. Vähän samantapaisia näkyi Viron itäosiin saakka aiemmin tänä vuonna, kun Suomenlahden itäisellä suulla oleviin satamiin kohdistui drooni-iskuja. Kuvassa molemmilla grillaajilla on t-paidat, joissa on Ukrainan lippu.
Lisäksi: venäläisiä ja venäjänkielisiä nimitetään Virossa toisinaan sipuleiksi.
Nimitys juontaa juurensa todennäköisesti 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun, jolloin Peipsijärven rannalla asuneet venäläiset vanhauskoiset tunnettiin sipulinviljelystään. Peipsin sipulit ovat edelleen kuuluisa paikallinen tuote.
Mutta ei sibul mikään kohteliaisuus ole, kuten ei ole myöskään suomalaisista käytettävä nimitys põder eli poro. Poro-nimityksen arvellaan tulleen siitä että suomalaiset ostosturistit liikkuvat laumoissa, muta sipulinimittelyyn sekoittuvat kuitenkin myös Neuvostoliiton ajat, neuvostovenäläinen imperialismi ja virolaisen yhteiskunnan uudelleenitsenäistymisen ajan jälkeiset sisäiset jännitteet.
Someraivo
Siksi moni virolainen ja vironvenäläinen on nyt hiiltynyt mainoksesta, jonka Rannarootsi julkaisi tiistaina Facebook-sivullaan.
He kokevat, että mainostajasta ja virolaisista on hauskaa, kun Venäjän satamat palavat. Osa on kokenut sipulisanan vuoksi myös itsensä uhatuksi. Joitakin ärsyttää Ukrainan lippu mainoksessa, ja osa vaatii boikotoimaan Rannarootsin tuotteita.
Yksi mainosta kritisoiva on Viron keskustapuolueen (Keskerakond) puheenjohtaja Mihhail Kõlvart. Neuvosto-Kazakstanissa syntynyt Kõlvart toimi myös Tallinnan pormestarina vuosina 2019-2024.
– Kuvassa grillataan lihaa, mutta kerrotaan sipuleista. On vaikea uskoa että tämä symboliikka olisi vahinko. Keitä tämän mainoksen tekijät haluavat grillata laillisesti, Kõlvart kirjoitti torstaina.
– Kaikki tietävät, että on sota. Samoin tiedämme hyvin, että sanalla sipuli on jo kauan ollut Virossa halventava merkitys venäjää puhuvista ihmisistä. Nykyisessä monimutkaisessa geopoliittisessa tilanteessa, jossa turvallisuusriskit ovat suurempia kuin koskaan ennen, herää väistämättä kysymys: kenen etujen mukaisia tällaiset provokaatiot ovat?
Viraali
Viron yleisradioyhtiö ERR:lle kommentoinut Rannarootsi-yhtiön toimitusjohtaja Karmo Aksel kiistää tahallisen provosoinnin.
– Se liittyy suoraan tuotteeseemme ja sen sisältämään aineosaan eli karamellisoituun sipuliin.
Toimitusjohtaja Aksel sanoi, että hänelle selvisi vasta mainoksen julkaisemisen jälkeen, että sibul voidaan joissain yhteyksissä tulkita negatiivisesti. Kuva puolestaan on vain yleistä ihmisille uutisissa päivittäin näkyvää kuvastoa.
– Olen siitä tietoisempi nyt. Kun tuo julkaisu tehtiin, emme ajatelleet muuta kuin tuotettamme.
Mainoksen poistamiselle toimitusjohtaja ei nähnyt aihetta. Hänestä se elää joka tapauksessa jo omaa elämäänsä.
Tässä toimitusjohtaja Karmo Aksel on oikeassa. Mainos on kerännyt kolmessa päivässä melkein 4000 kommenttia, yli 550 jakoa ja noussut venäjänkielisten mielipahan myötä uutisaiheeksi myös Ukrainassa. Rannarootsin vanhempiinkin mainosjulkaisuihin on alkanut ilmestyä ukrainalaisten kirjoittamia kehuja loistavista tuotteista ja hienosta grillaamisesta.