Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin juoni on saada Yhdysvaltain presidentti Donald Trump luulemaan, että Venäjällä olisi haluja rauhaan Ukrainassa.
– Länsimaat ovat yhdessä Ukrainan kanssa ehdottaneet nyt 30-päivän ehdotonta tulitaukoa. Ukraina on ilmoittanut olevansa välittömästi tämän jälkeen valmis suoriin rauhanneuvotteluihin Istanbulissa. Viikonloppuna tasavallan presidentti Alexander Stubb totesikin eurooppalaisten johtajien olevan vahvasti 30-päiväisen tulitauon takana ja jos tulitaukoa ei noudatettaisi sen seurauksena olisi uusia pakotteita. Uusien Venäjä-pakotteiden koordinointi olisi johtovastuullisesti Yhdysvaltojen vastuulla, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.
Heinonen huomauttaa, että Venäjän ajan pelaaminen on lähtenyt ”hyökkäysjalka edellä liikkeelle”.
– Venäjä siis haluaisi neuvottelupöytään, mutta niin, että sen valloitus- ja hyökkäyssota saisi jatkua taukoamattomana. Tässä siis juurikin tuo juoni, että puheissa halutaan näyttää valmiutta rauhaan, mutta teoissa uusia pommituksia tulisi jatkuvalla syötöllä. Sotapelin politiikkaa siis.
Hänen mukaansa presidenttimme eli Alexander Stubbin rooli on ollut tulitaukoprosessissa keskeinen.
– Vielä ei rauhanneuvotteluista toki siis voida puhua, mutta tietä tähän on haettu. Viikonloppuna Stubb osallistui etänä neuvotteluihin yhdessä myös Ukrainassa vierailleiden Ranskan presidentti Emmanuel Macronin, Saksan liittokansleri Friedrich Merzin, Britannian pääministeri Keir Starmerin ja Puolan pääministeri Donald Tuskin kanssa.
Heinosen mukaan Stubb onkin nopeasti luonut itselleen keskeisen roolin tässä, mutta myös henkilökohtaisen yhteyden Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin.
– Asetelma on mielenkiintoinen ja pienelle maalle ainutlaatuinen. Stubbin rooli on siis paljon maamme kokoa suurempi näissäkin keskusteluissa. Halukkaiden koalitiosta Ranskan Macron kertoi sitten mm, että esitettyä aselepoa valvoisi pääasiassa Yhdysvallat Euroopan maiden avustuksella. Tämä saavutettu täysi 30 päivän tulitauko olisi tie sitten varsinaisiin rauhanneuvotteluihin, Heinonen kirjoittaa.
Länsimaiden ja Ukrainan ehdottaman tulitauon takaraja oli asetettu tälle maanantaille.
– Näyttää siltä, että tulitaukoa ei tule eikä myöskään uusia pakotteita? Ne blokatakseen Putin siis asetteli omia ”rauhan askeliaan” eli pelatakseen aikaa uusilta pakoteilta. Ja mitkä olivat Putinin ehdot? No totta kai samat vanhat, Heinonen toteaa.
Hänen mukaansa kaikki tietävät, mitä valloitushaluisin Venäjän retoriikassa tämä tarkoittaa.
Venäjä siis haluaa edelleen estää Ukrainan Nato-jäsenyyden ja pitää itsellään valtaamansa Krimin ja Itä-Ukrainan. Ehkä myös hallinto tulisi Venäjän vaatimuksesta vaihtaa ja todennäköisesti venäläismieliseksi nukkehallinnoksi ja niin edelleen.
Heinosen mukaan Ukrainan itsenäisyys siis vietäisiin ja suvereniteetti.
– Ja tällaisia juurisyitähän ei tietenkään ole olemassakaan. Jokainen itsenäinen maa saa ja pitää saada tehdä itse päätöksensä liittyä johonkin tai olla liittymättä. Venäjän hyökkäyssodan tosiasiallinen juuri syy onkin Putin imperialistinen pyrkimys vallata maata, sitten maa ja sen jatkoksi sitten seuraavia maita.
Heinonen toivoo olevansa väärässä ja Ukrainassa todella alkaisi tänään tulitauko.
– Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi olevansa valmis tämän tien kautta tapaamaan Putinin torstaina henkilökohtaisesti Turkissa. Samaisella videollaan, missä Zelenskyi kertoi tulitauko- ja tapaamismahdollisuuksistaan, hän kiitteli suorasanaisesti myös meidän presidentti Stubbia.
– Ja toivottavasti olen väärässä myös siinä, että jos tulitaukoa ei tänään tule niin uudet pakotteet Venäjälle tulisivat. Venäjän ajanpelaamisellekaan ei pidä lännen enää antautua, Heinonen jatkaa.





