Poliisihallitus päätti taannoin, että vapaa-ajallaan, lomallaan tai työmatkallaan olevat poliisit eivät saa kantaa virka-asettaan mukanaan, vaan sitä on säilytettävä poliisiasemalla lukitussa tilassa.
Mika Raatikainen muistuttaa, että poliisilla on kuitenkin velvollisuus toimia myös työaikansa ulkopuolella, jos tilanne sitä vaatii. Hänen mielestään on erikoista, ettei poliisi saa kantaa työkalujaan muulloin kuin virka-aikana.
– Poliisien määrä Suomessa on maailman pienimpiä suhteessa väkilukuun, silti vapaa-ajallaan tai lomillaan olevia poliiseja estetään huolehtimasta kansalaisten ja omasta turvallisuudesta mikäli ns. paha tilanne osuisi kohdalle, Raatikainen ihmettelee.
– Helsinkiläisenä poliisina tiedän, että näitä tilanteita voi tulla, ja tulee esille aina silloin tällöin. Turussa tapahtunut terroriteko osoittaa, että vaarallisia ihmisiä liikkuu kaduillamme ja kaikki on mahdollista. Terrori-isku jää tuskin viimeiseksi, joten siitäkin syystä poliisihallituksen tulisi nyt pikaisesti tarkistaa poliisin aseenkanto-ohjettaan, hän jatkaa.
Raatikainen katsoo, että jos poliisi saisi kantaa asetta myös virka-ajan ulkopuolella, se kohottaisi poliisin tilannekohtaista valmiutta merkittävästi koko Suomessa.
Raatikainen kysyykin hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä, aikooko hallitus parantaa turvallisuustilannetta ja poliisin suorituskykyä kehottamalla poliisihallitusta tarkistamaan ja muuttamaan poliisin aseenkanto-ohjeistusta siten, että poliisi saisi kantaa virka-asettaan myös työajan ulkopuolella ilman erillistä lupaa?





