Tuoreessa perussuomalaisten nuorten julkaisemassa tavoiteohjelmassa halutaan veropohja turvata tulo- ja yritysverotuksen kilpailukykyä kehittämällä. Verojen korottamista ei pidetä parhaana mahdollisena keinona.
”Katsomme, että verotus ei ole itseisarvo. Verotuksen rangaistusluonteisuus ja verovarojen vastuuton käyttö rapauttavat veronmaksuhalukkuutta”, tavoiteohjelmassa sanotaan.
Ylisuuri julkinen sektori, velkaantumiskehitys ja korkea veroaste ovat ohjelman mukaan saman vahingollisen yhtälön tekijöitä. Järjestö ilmoitti myös yhteisöpalvelu Twitterissä hyväksyneensä julkilausuma-aloitteen, jossa vaaditaan ay-liikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamista.
Sen sijaan piensijoittamista ja kotimaista omistuspohjaa nuoret haluavat tukea osinkojen verohelpotuksilla ja tuloverotuksen painopisteen halutaan progression sijaan olevan kulutusverotuksessa. Yritysverotuksessa painopiste olisi puolestaan jaetuissa voitoissa.
”Suomi ei ole veroparatiisi, mutta valitettavasti maamme on ollut historiallisesti katsottuna eräänlainen verohelvetti.”





