Republikaanipuolueen presidenttiehdokkuudesta kilpaillut Nikki Haley aikoo jättää kisan tänään keskiviikkona. Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaiset mediat, muiden muassa Wall Street Journal sekä CNN.
Haley on ollut republikaanien presidenttikisassa entisen presidentin Donald Trumpin viimeinen todellinen vastaehdokas. Trump on kuitenkin voittanut suurimman osan republikaanien esivaaleista, joilla tuleva presidenttiehdokas valitaan. Haley on voittanut Trumpin vain Vermontin osavaltiossa ja pääkaupunki Washington D.C:ssa.
Uutiskanava CNN haastatteleman Haleyn avustajan mukaan Haley päätti vetäytymisestä tiistaina illalla. Avustajan mukaan Haley oli asettanut supertiistaiksi kutsutun tiistain esivaaleihin tavoitteen voittaa 40 prosenttia äänistä useammassa osavaltiossa. Haley ei kuitenkaan päässyt tavoitteeseensa muualla kuin Vermontissa.
Trumpin ja Haleyn kilpakumppani Ron DeSantis vetäytyi presidenttikisasta tammikuussa ja asettui Trumpin taakse. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Haleyn ei odoteta ilmaisevan tukeaan Trumpille. Virallisesti Trumpin ehdokkuus vahvistetaan republikaanien puoluekokouksessa heinäkuussa.
52-vuotias Haley toimi Trumpin nimittämänä YK-lähettiläänä vuosina 2017-2018. Hän on toiminut myös Etelä-Carolinan osavaltion kuvernöörinä.





