Marraskuun 3. päivän välivaaleissa koko Yhdysvaltain katseet kääntyvät Michiganiin. Täällä voi nimittäin ratkaista, saavatko demokraatit senaatin enemmistön ja sen myötä todellisen vastavoiman Donald Trumpille. Silti juuri täällä Michiganissa moni Trumpia vastustava demokraatti epäröi äänestää oman puolueensa senaattoriehdokasta. Olen asunut Yhdysvalloissa yli 30 vuotta, joista viimeiset 11 Michiganin osavaltiossa. Näin hankalaa asetelmaa en muista kohdanneeni.
Kun Amerikkalainen menee äänestyskoppiin, hän tekee yhdellä kertaa kymmeniä päätöksiä. Michiganissa samalla lipulla – oikeastaan lomakkeella – valitaan senaattori, kongressiedustaja, kuvernööri, osavaltion lainsäätäjät, korkeimman oikeuden tuomareita ja jopa osavaltion suurten yliopistojen hallitusten jäsenet. Kaikkien valittavien ei tarvitse edustaa samaa puoluetta: voit äänestää demokraattia kuvernööriksi, republikaania senaattiin ja jotain ihan muuta koulupiirin hallitukseen. Tänä syksynä tällä puoluerajat ylittävällä äänestämisellä, split-ticket votingilla, voi olla ratkaiseva merkitys.
Miksi Michigan ratkaisee?
Michigan on Yhdysvaltain tärkeimpiä vaa’ankieliosavaltioita. Trump voitti sen vuonna 2016, Joe Biden vuonna 2020 ja Trump jälleen vuonna 2024. Samassa vuoden 2024 vaalissa michiganilaiset kuitenkin valitsivat senaattiin demokraatti Elissa Slotkinin, entisen CIA-analyytikon, joka päihitti republikaanien Mike Rogersin vajaalla 20 000 äänellä. Maltillinen ja turvallisuuspolitiikassa uskottava demokraatti pärjäsi siellä, missä puolueen presidenttiehdokas hävisi.
Republikaaneilla on senaatissa tällä hetkellä niukka enemmistö, eikä demokraateilla ole varaa menettää yhtään paikkaa. Republikaanien ehdokkaana on jälleen Mike Rogers; demokraattien ehdokkaana on Abdul El-Sayed, Detroitin entinen terveysjohtaja. Hän voitti elokuun esivaaleissa maltillisen kongressiedustaja Haley Stevensin vain prosenttiyksikön erolla, vaikka Stevensiä tukivat muun muassa kuvernööri Gretchen Whitmer. El-Sayedin takana olivat Bernie Sanders ja Alexandria Ocasio-Cortez, jotka edustavat demokraattisen puoleen vasenta laitaa. Jos hänet valitaan, hänestä tulee Yhdysvaltain ensimmäinen muslimisenaattori.
Epäröivät demokraatit
Tuttavapiiriini kuulu monia, jotka ovat tämän valinnan edessä. He ovat yliopistoväkeä ja muita korkeasti koulutettuja äänestäjiä, jotka äänestivät Barack Obamaa, inhoavat Trumpia ja haluavat demokraattisen puolueen voittavan sekä edustajainhuoneen että senaatin. He ovat pragmaattisia liberaaleja; he kannattavat julkista terveydenhuoltoa ja kaikkien kansalaisoikeuksia, mutta kammoksuvat identiteettipolitiikkaa, jossa miltei jokainen yhteiskunnallinen ongelma tulkitaan ”rasismin” tai ”kolonialismin” vinkkelistä. Ja siksi he epäröivät äänestää El-Sayedia.
Maltillisten demokraattien poliittinen ihanne on Barack Obama, joka vuonna 2004 julisti, ettei ole liberaalia eikä konservatiivista Amerikkaa vaan Amerikan yhdysvallat. He arvostavat rationaalisuutta, kompromisseja ja kykyä puhua myös niille, jotka sympatiseeraavat Trumpia. El-Sayedin politiikassa he näkevät päinvastaista: maailman jakamista sortajiin ja sorrettuihin sekä taipumusta kääntää kritiikki kysyjän moraaliseksi viaksi.
He eivät ole yksin. Rogersin kampanja on koonnut El-Sayediin pettyneistä Democrats for Rogers -liikkeen. Sen julkistustilaisuudessa puhui muun muassa Ann Arborin juutalaisyhteisön rabbi, joka kertoi äänestävänsä yleensä demokraatteja. Liikkeen kokoa ei pidä liioitella, mutta se kertoo puolueen sisäisestä jakautumisesta. Washington Postin kyselyssä 83 prosenttia mustista äänestäjistä halusi demokraateille senaatin enemmistön mutta vain 67 prosenttia kannatti El-Sayedia.
Osa epäröinnistä on pelkkää ennakkoluuloa. Kyselyiden mukaan merkittävä osa michiganilaisista ei olisi valmis tukemaan muslimia presidentiksi. Trump on kutsunut El-Sayedia ”Mohammediksi” ja ”jihadistiksi”. Sellainen on torjuttava. El-Sayedia on arvioitava sen perusteella, mitä hän itse sanoo ja jättää sanomatta. Ja juuri siinä on ongelman ydin. Epäröiviä demokraatteja ei häiritse El-Sayedin uskonto, hänen vasemmistolainen talouspolitiikkansa eikä edes hänen jyrkkä Israel-kritiikkinsä. Heitä häiritsee hänen suhtautumisensa islamistiseen väkivaltaan ja tapansa vastata siitä esitettyihin kysymyksiin.
Vasemmistokapina
El-Sayed ei ole yksittäistapaus. Elokuun esivaaleissa osavaltion pääkaupungin Lansingin vaalipiirissä ehdokkaaksi nousi itseään sosialistiksi kutsuva ilmastoaktivisti Will Lawrence. Detroitissa sosialisti Donavan McKinney syrjäytti istuvan demokraattiedustajan. Michiganista on jo kongressissa Rashida Tlaib, jolle edustajainhuone antoi vuonna 2023 virallisen moitteen Israelin tuhoamiseen viittaavan iskulauseen ”from the river to the sea” puolustamisesta.
El-Sayed ei ole Amerikan demokraattisten sosialistien (DSA) jäsen. Silti hän on puhunut ainakin kuudessa DSA:n tilaisuudessa, järjestön Detroitin osaston aktiivit kutsuvat häntä pitkäaikaiseksi ystäväkseen, DSA siirsi kesällä aktivisteja Michiganiin hänen kampanjaansa, ja kaikki niin kutsutun Squad-ryhmän edustajat tukevat häntä.
Selitys on rakenteellinen: USA:n esivaaleissa äänestää vain pieni osa kansalaisista, jolloin hyvin järjestäytynyt aktivistiliike voi ratkaista ehdokkuuden, vaikka sen näkemykset olisivat kaukana keskivertoäänestäjästä. El-Sayedin tapauksessa niukka enemmistö esivaaliäänestäjistä valitsi ehdokkaan koko osavaltion vaa’ankielivaaliin.
Helppoja kysymyksiä
Liberaali demokratia pohjautuu valistuksen arvomaailmaan: yksilön ihmisarvo, järki, uskonnonvapaus ja ehdoton poliittisen väkivallan torjuminen. Karl Popperin suvaitsevaisuuden paradoksin mukaan avoin yhteiskunta ei voi suvaita niitä, jotka pyrkivät tuhoamaan suvaitsevaisuuden. Liberaalin on siis oltava suvaitsematon suvaitsemattomuutta kohtaan.
Tästä näkökulmasta lokakuun 7. päivän 2023 verilöyly ei ole monimutkainen kysymys. Hamas tappoi noin 1 200 ihmistä, suurimmaksi osaksi siviilejä, ja sieppasi noin 250 panttivankia. Kotien polttaminen, perheiden teurastaminen, seksuaalinen väkivalta sekä tekojen röyhkeä kuvaaminen ja juhliminen edustavat klaaniyhteiskunnan primitiivistä raakuutta ja kivikautista moraalia. Niiden tuomitsemisen pitäisi olla helppoa, ilman ”mutta” -sanaa. Yhtä selvää on, että Israelilla on oikeus puolustautua, vaikka sen sodankäyntiä Gazassa saa tietenkin arvostella.
Mutta El-Sayedille nämä kysymykset eivät ole helppoja. Kun CNN:n toimittaja kysyi häneltä kolmesti, onko Israelilla oikeus olla olemassa, hän kieltäytyi vastaamasta. Hän kutsui kysymystä ansaksi ja sanoi sen olevan toissijainen sen rinnalla, onko Israelilla oikeus amerikkalaisten veronmaksajien rahoihin. Hän on pitänyt Israelin hallitusta yhtä pahana kuin Hamasia ja vihjannut, että toimittajat leimaavat hänta vain hänen nimensä ja uskontonsa vuoksi.
Synagoga, Khamenei ja Muslimiveljeskunta
Maaliskuussa libanonilaistaustainen mies ajoi bensiiniä ja ilotulitteita täynnä olleen autonsa Temple Israel -synagogaan Detroitin esikaupungissa ja avasi tulen. Sisällä oli 140 lasta ja aikuista. Auto törmäsi vartijaan, mutta kukaan sisällä olleista ei loukkaantunut, ja hyökkääjä ampui lopulta itsensä. FBI:n mukaan kyse oli Hizbollahin innoittamasta terroriteosta.
El-Sayed tuomitsi iskun, mutta selitti samassa videossa, että tekijä oli juuri menettänyt sukulaisiaan Israelin ilmaiskussa Libanonissa: ”hurt people hurt people”, loukatut ihmiset loukkaavat muita. Kuukautta myöhemmin hän toisti saman ajatuksen kampanjatilaisuudessa Michiganin yliopistossa poliittisen striimaajan Hasan Pikerin rinnalla.
Piker on Yhdysvaltain suosituimpia poliittisia verkkovaikuttajia. Vuonna 2019 hän totesi suorassa lähetyksessä, että ”Amerikka ansaitsi 9/11:n”. Tänä vuonna hän on sanonut Hamasin olevan ”tuhat kertaa parempi” kuin Israel, jota hän kutsuu fasistiseksi apartheidvaltioksi. El-Sayed esiintyi Pikerin kanssa huhtikuussa kahdessa yliopistotilaisuudessa ja perusteli yhteistyötä sillä, että Piker tavoittaa politiikasta vieraantuneita nuoria. Kun häntä pyydettiin sanoutumaan irti Pikerin lausunnoista, hän ei nimennyt yhtäkään. Vasta elokuun kohun jälkeen hän ilmoitti, ettei aio enää kampanjoida Pikerin kanssa.
Poliitikko ei vastaa jokaisesta tukijansa sanomisesta. Mutta tietoinen päätös nostaa lavalle vaikuttaja, joka pitää terroristijärjestöä Israelia parempana, kertoo arvostelukyvystä. Juutalaisyhteisöön kohdistuneen terrori-iskun jälkeen El-Sayed päätti toistaa selityksensä juuri tämän miehen rinnalla. El-Sayed pyysi anteeksi lausuntojaan vasta elokuun lopussa, esivaalin jälkeen, ja silloinkin hän puhui siitä, että hänen sanojaan oli ”ymmärretty väärin”.
Helmikuun lopussa Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei, sai surmansa Israelin iskussa. Julkisuuteen vuotaneella tallenteella El-Sayed ohjeisti kampanjatiimiään olemaan kommentoimatta asiaa, koska ”Dearbornissa on paljon ihmisiä, jotka ovat tänään surullisia”. Dearborn on Detroitin kupeessa sijaitseva arabienemmistöinen kaupunki.
Khamenei johti vuosikymmeniä diktatuuria, joka vangitsi, kidutti ja teloitti omia kansalaisiaan ja rahoitti terroristijärjestöjä koko Lähi-idässä. Kun CNN:n toimittaja myöhemmin kysyi, miksi El-Sayed oli huolissaan Khamenein surijoiden tunteista, hän vaihtoi aihetta Iranin sotaan.
Syyskuussa Michiganin yliopistossa iranilaistaustainen opiskelija Iman Dashti kertoi, että vallankumouskaarti oli jahdannut hänen serkkuaan ja tuominnut hänen setänsä kuolemaan. Hän pyysi El-Sayedia tuomitsemaan vallankumouskaartin. El-Sayed luennoi sen sijaan Yhdysvaltain militaristisesta ulkopolitiikasta. ”En kysynyt hallinnonvaihdoksesta”, Dashti vastasi. ”Kysyin ihmisistä”, eli Iranin teokraattisen hirmuhallinnon uhreista.
Samaa kaavaa on noudattanut keskustelu Muslimiveljeskunnasta. NBC:n haastattelussa El-Sayed kiisti kolmesti, että hänellä tai hänen perheellään olisi yhteyksiä järjestöön, ja sanoi Rogersin ottaneen asian esille vain toistaakseen sanaa ”muslimi”. Pian julkisuuteen nousivat hänen sisarpuolensa, Chicagon yliopiston professorin, vanhat somepäivitykset, joissa tämä kirjoitti perheen ”pitkään olleen Muslimiveljeskunnassa”.
Perheen yhteydet eivät todista mitään El-Sayedin omista vakaumuksista. Kaava on kuitenkin tuttu: tosiasian ehdoton kiistäminen ja kysyjän leimaaminen ennakkoluuloiseksi. Juuri tämä etäännyttää pragmaattisia liberaaleja. Muslimina oleminen ei tee kenestäkään islamistia, mutta poliittisen islamismin arvosteleminen ei myöskään ole islamofobiaa.
Abdul vai Mike?
Abdul El-Sayed on lahjakas ja korkeasti koulutettu professorin poika. Kuvernöörin esivaalin hävittyään vuonna 2018 hän toimi vierailevana tutkijana kriminologian laitoksellamme Wayne State -yliopistossa, jolloin opin tuntemaan häntä hieman. Sittemmin hän on kirjoittanut kirjan, juontanut podcastia ja esiintynyt CNN:n kommentaattorina.
Hän on taitava esiintyjä, mutta hänen poliittiset saavutuksensa jäävät tavoitteista. Hän ei ole koskaan toiminut lainsäätäjänä millään tasolla. Toisin kuin useimmat poliitikot, Obama mukaan lukien, hän ei ole rakentanut uraansa alhaalta ylöspäin vaan tähdännyt suoraan näkyvimpiin tehtäviin.
Mike Rogers ei ole Trumpin vastustajille houkutteleva vaihtoehto. Hän on Trumpin tukema ehdokas ja äänestäisi useimmissa asioissa puolueensa linjassa. Hän ei kuitenkaan ole MAGA-liikkeen ääripäätä, vaan perinteinen turvallisuuspoliittinen republikaani, joka on vaatinut Kanadan-kauppasodan lopettamista.
Monelle epäröivälle ääni Rogersille ei olisikaan ääni hänen puolestaan, vaan sitä päätöstä vastaan, jolla demokraattien aktivistisiipi nosti ehdokkaaksi näin jakavan poliitikon. Jos Haley Stevens olisi voittanut esivaalin, he äänestäisivät häntä innolla.
Taustalla on siis pidemmän aikavälin laskelma. Jos El-Sayedin kaltainen ehdokas voittaa vaa’ankieliosavaltiossa, puolueen aktivistisiipi tulkitsee sen vahvistukseksi omalle linjalleen, ja sama kaava toistuu seuraavissa vaaleissa muualla. Moni haluaa lähettää puolueelle päinvastaisen viestin: demokraattien on valittava ehdokkaita, joilla on maltillisempi ja realistisempi näkemys ja jotka vetoavat keskitien äänestäjiin. Elissa Slotkin osoitti kaksi vuotta sitten, että Michiganissa voi voittaa näin.
Pidän tätä argumenttia painavana. Se on mielestäni ainoa tie demokraattien kestävään menestykseen ja järkevämpään ulko- ja sisäpolitiikkaan. Ideologinen radikalismi ei vie näitä tavoitteita eteenpäin, vaan antaa republikaaneille aseet niiden torjumiseen.
Kaikki Trumpin vastustajat eivät ole valmiita äänestämään puolueensa ehdokasta hinnalla millä hyvänsä. Michiganissa tämä tosiasia saattaa ratkaista koko Yhdysvaltain senaatin enemmistön.
