Auki unohtunut terassinovi. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Poliisilta huolestuttava tieto asuntomurroista

Asunto ja pihapiiri kannattaa pitää asutun näköisenä myös lomamatkan aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntomurrot ovat selvästi lisääntyneen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella lomakauden alkamisen jälkeen. Rikosilmoituksia tehdään pitkillä viiveillä, jotka hankaloittavat tutkintaa.

– Asuntomurtoja on tapahtunut eri puolilla poliisilaitoksemme aluetta ja tekotapa on useissa tapauksissa ollut samankaltainen.  Teot ovat kohdistuneet pääsääntöisesti asuntoihin, joissa ei ole ollut murtohälyttimiä. Sisälle on menty ikkunan kautta ja varkaiden matkaan on lähtenyt käteistä rahaa ja koruja, kertoo rikosylikonstaapeli Janne Levälampi tiedotteessa.

Asuntomurroilta voi ja kannattaa suojautua hyvin. Asunto ja pihapiiri on hyvä jättää asutun näköiseksi lomareissulle lähdettäessä.

– Hälytyslaitteet ovat hyvä lisäsuoja kodin turvaamiseksi, mutta on myös tärkeää huolehtia, että kaikissa ulko-ovissa on kunnollinen lukko. Vakuutusyhtiö hyväksymä varmuuslukko on myös hyvä hankinta. Myös naapureille, ystäville tai sukulaisille kannattaa vinkata asunnon valvonnasta, sanoo Levälampi.

Päivittäisellä valvonnalla saadaan ennalta estävyyden kannalta suurin hyöty.  Näin asuntomurtojen tapahtuma-ajat saadaan pidettyä mahdollisimman lyhyenä. Mitä nopeammin poliisi pääsee tutkimaan tapahtunutta rikosta, sitä parempi on epäiltyjen kiinnijäämisriski.

Asuntomurrosta kannattaa aina ilmoittaa ja soittaa välittömästi hätäkeskuksen numeroon 112, jotta tapahtumapaikalle saadaan hälytettyä poliisin tekninen tutkinta.

– Asuntoon ei pidä mennä sisälle, jotta mahdollisia rikospaikkajälkiä ei vaurioiteta tai tuhota, Levälampi muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)